Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


4 kommenttia

Vanha kunnon itkuherätys

Ootko huomannut, miten keveäksi on uskovaisten meno mennyt?
– Juu, mutta niiden sydämissä on raju palo Jeesuksen puoleen!

Siellä ne hyppii musiikin tahdissa kuin viimeistä päivää, kun pitäisi parkua syntejä anteeksi, niin kuin tämä todella olisi viimeinen armon päivä.
– Mutta ne rakastaa Jeesusta!

Saarnaajat on koomikoita, yhtä vitsiä koko porukka.
– Niillä on niin mahtavat fiilikset Herransa läsnäolossa.

Ja niitä soittimia on lava täynnänsä, ei kuulu enää urkuharmoonin rauhoittava ääni.
– No, kaikki pelit on otettu käyttöön, kun ylistetään universumin Kuningasta.

Ei sitä ennen rummuilla ollut asiaa alttarille, eikä haitarilla, eikä joikaamisella.
– Mikä näitä pidättää, kun halutaan antaa koko musiikin ja elämän kirjo Herran käyttöön.

Ja sitten kaatuillaan ja nauretaankin, ei taida olla tervettä touhua?
– Kun Pyhä koskettaa, niin vuosien jäässä olleet tunteet sulavat.

Missä on se vanha, kunnon itkuherätys, synnintunto ja parannus, missä?
– Niin, kyllähän se Pietari lankesi polvilleen, kun sai valtaisan kalansaaliin ja itkikin silloin katkerasti, kun tajusi kieltäneensä Jeesuksen. Natanael tunnusti Jeesuksen Messiaaksi, kun Jeesus antoi hänelle profeetallisen viestin. Monet uskoivat Jeesukseen saatuaan lahjaksi terveyden…oli niin monta tapaa, mutta yhteistä oli vakaumus siitä, että Jeesus oli Messias, jota kannatti seurata. He olivat innoissaan Jeesuksesta. Yksikin kiipeili puussa ja kutsui sitten Jeesuksen kotiinsa aterialle ja sen seurauksena hänen elämänsä muuttui.

Mihin nyt oikein pyrit? Ei itkua, ei Taivasta!
– Juu, juu, kyllä sitä välillä itketäänkin, mutta välillä taas nauretaan,iloitaan ja jopa hypitään. Ja kun oikein käsittää Jumalan hyvyyden, niin silloin laittaa itsensä ja tunteensa kokonaan likoon, eikä siinä kysele, mitä muut aattelee. Sitä minä vain, että ei ole yhtä tapaa tulla uskoon, olemme me niin erilaisia. Mutta Jeesuksen seurassa ovat kaikki tunteet sallittuja ja Hänen kanssaan päästään perille. Siellä sitä pauhua sitten riittääkin. Ai niin, ja itkut on pyyhitty pois.


8 kommenttia

Lähdeihminen (leipäpyhän lyhyt psalmisaarna)

Hauskaa tämä suomenkieli. Kiinankielessä sentään asiayhteydestä arvaa, mitä sana tarkoittaa…ja viimeistään kirjoitetusta sanamerkistä. Mutta se ei toimi suomessa.

Kuten tuo lähdeihminen. Onko se ihminen, joka on aina lähdössä jonnekin? Vai onko se sellainen otus, joka on kuin vesilähde? Ja onko se lähde lätäkkö vai hete? Pulppuaako se mahdollisesti?

Otanpa avukseni Raamatun. Tälle pyhälle merkitty psalmiteksti on Psalmi 84:6-10. Jae 7 sanoo:”Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde.” Vanha Biblia sanoo saman Psaltarissa:”Jotka käyvät itkun laakson lävitse, ja tekevät siellä kaivoja.”

On siis ihmisiä, jotka saavat aikaan virvoittavia lähteitä ja kaivoja vedettömiin itkun laaksoihin. He ovat niitä lähdeihmisiä, raikasta ja virvoittavaa lähdevettä pulputtavia harvinaisuuksia, joita nyt tarvitaan kipeästi kipeään maailmaan. Mistähän näitä harvinaisuuksia löytyisi? Samainen Psalmi puhuu ihmisistä, jotka saavat voimansa Jumalalta ja kaipaavat pyhälle matkalle. Juuri heistä tukee noita lähdeihmisiä. He ovat lähellä Jumalaa ja tuossa läheisyydessä ihminen muuttuu; seura tekee kaltaisekseen.

Lähdeihmiset ovat myös lähdeihmisiä: he ovat lähteneet Jumalan perään, etsimään Elämän Leipää ja Elävää vettä, siis ravintoa, joka virvoittaa virvoittamaan muita.

Tämä suomenkieli onkin aika kätevää: ole lähdeihminen!


8 kommenttia

Tuli syttyi, palokunta pahasti myöhässä

Missä on herätystä? Milloin paljon puhuttu herätys alkaa? Kuka sitä johtaa? Mitä, missä, milloin ja vielä kukakin?

Kaikessa rauhassa on pinnan alla kytenyt ja pieniä palon alkuja on havaittu siellätäällä. Palokunta on ollut kahvilla, eikä ole liikoja puuttunut noin pieniin juttuihin: kyllä ne sammuu itsekseen.

Kaikessa rauhassa on tuli kuitenkin roihahtanut liekkiin monin paikoin. Ja lisää uutisia tulee ympäri Suomea. Palokunta on edelleen pullakahveilla: mitä sitä pikkupalojen perässä juoksemaan, kun voi suurta odotella.

Tämän uuden hengellisen heräämisen ilmiöitä ovat mm seuraavat:
Uusia seurakuntia syntyy, nuoret ja vanhat löytävät toisensa, nuoria julistajia tulee lisää, heidän julistuksensa on sytyttävää, vanhemmat innostuvat mukaan, kaduilla ja toreilla rukoillaan ihmisten puolesta, seurakuntien rajat murtuvat, kristittyjen yhteys vahvistuu, armolahjat toimivat, uskovien jano kokea Jumalan todellisuutta arjessa kasvaa, seurakunta kansainvälistyy, lähetysaktioihin on tunkua, usko näkyy mediassa ja somessa…

No, ainahan tätä on ollut, vähättelee joku!

Olen ollut kymmeniä vuosia alalla, niin Suomessa kuin ulkomailla. Nyt näen sellaista liekehdintää ja liikehdintää, jota en ole ennen nähnyt. Siinä on sama evankeliumi Jeesuksesta, mutta muotoihin on tullut uutta väriä. Jumalan koko luovuus, taiteen eri keinot, ennakkoluulottomat lähestymistavat on otettu rohkeasti käyttöön. Evankeliumi kulkee kaduilla, ihmisten parissa ja se parantaa, pelastaa, vapauttaa, muuttaa maailmaa.

Jumala on viisaasti rakentanut ja rakentaa verkostoaan. Pyhä Henki on mestari verkostoija. Pienet purot kasvavat suureksi virraksi. Verkosto tiivistyy. Herätys laajenee. Leivotaan vaan lisää pullaa palokunnallekin: kun tuli on irti, on myöhäistä lähteä sammutustöihin, paras on jatkaa kahvinjuontia palokunnan kahviossa.

No,aina löytyy yllättävältä taholta innokkaita palokuntalaisia, jotka yrittävät sammutella lieskoja, mutta tulenkantajat keskittyvät tulen vaalimiseen ja levittämiseen. Hengellisen palon sammuttajien kanssa ei kannata riidellä.

Tuli on nyt irti!


10 kommenttia

Kirkossa kiellettyä

On kieltotauluja, joita ei ole kirkon seinillä, vaan ihmisten mielissä, ikään kuin perintönä menneiltä sukupolvilta. Ja ne taulut ovat tiukassa, tiukemmassa kuin itse Sana, jota kirkoissa ääneen luetaan:

– nauraminen kielletty, mutta jos saarnaaja sanoo jotain vitsiltä vaikuttavaa, voi vienosti hymyillä ja naurun voi jättää kotimatkalle
– saarnalle taputtaminen on kielletty, vain lasten esityksiin ja musiikkiin voi antaa arvokkaan lyhyet taputukset, kaikenmaailman bravo- huudot pitää kuitenkin unohtaa
– suomalaisluterilaiseen traditioon eivät kuulu välikommentit saarnoihin, sanat kuten aamen tai halleluja kesken puheen kuuluvat ns vapaitten suuntien tyyliin
– jos lapsia tuodaan kirkkoon, tulee heidän istua hiljaa, sarjakuvalehtiä ja karkkipapereita ei saa rapistaa äänekkäästi
– istuutumista ja nousemista varten on joka kirkossa yleensä kirjalliset ohjeet, joita on syytä noudattaa, jos ei ole, on hyvä seurata, miten muu yleisö käyttäytyy
– kirkkoon sopivaan, arvokkaaseen käyttäytymiseen kuuluu myös, ettet heiluta käsiä tutuille, riittää kun nyökkää päätä vähäeleisesti, äläkä muutenkaan vilkuile levottomasti ympärillesi katsoen, keitä kirkossa on
– istu kaiken varalta peräpenkissä, josta voit vaivattomasti hiipiä pois, jos koet olosi tympääntyneeksi, saarnan ahdistavaksi ja liturgian kummalliseksi
– mieti kaksi kertaa, ennen kuin raahaat itsesi kirkkoon puku päällä juhlallisella ilmeellä

Hupsan, tämä viimeinen ohje lipsahti ihan vahingossa…eihän se ole niinkään käsky, vaan ajatus, joka saattaa haamuilla liian monen mielissä sunnuntaiaamuisin. Sitten vain ihmetellään, miksi kirkoissa ei käy väkeä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.


12 kommenttia

Jeesus: hyvää ystävänpäivää!

Minä: Siis, mitä, toivotatko sinä Jeesus minulle hyvää ystävänpäivää?
Jeesus: Ja miksi en? Sehän on näinä päivinä ja onhan se kiva tapa muistaa kamuja!

– niin mutta, eikös sinun kuuluisi sanoa vaikka ’siunausta’ tai jotain sellaista hengellistä?
– mitä ihmettä tarkoitat, niinkuin mitä hengellistä?

– no, sinähän olet…hm…hyvin hengellinen olento…ymmärräthän…
– no, en todellakaan ymmärrä, mistä sinä olet saanut tuollaisia pieneen mieleesi?

– Raamatustahan minä, ja saarnoista ja hartauskirjoista ja postilloista…
– jasså, luetko mitään muuta, vaikkapa Fingerporia?

– herttainen, Fingerporiako? Eikös se ole sellainen pilkkaava vitsikirja?
– (Jeesus ei edes kuunnellut tätä kysymystä, vaan hykerteli): minä niin nauroi sitäkin juttua, missä minä löin ahdistelijoita halolla päähän!

– mutta eihän ketään saa lyödä, niinhän sinä itse opetit, eikä varsinkaan koivuhalolla!
– ei tässä nyt koivuhaloilla riehutakaan, vaan halolla, niin kuin halogeenilla tai siis sädekehällä, joka taas tarkoittaa suomeksi hyvyyttä, sellaista topakkaa hyvyyttä, joka muuttaa ihmistä!

– niin no..kröhöm, jotain tuollaista hengellistähän minä…
– pötyä! Taidat tarkoittaa sellaista hengellisyyttä, missä soitellaan harppuja, kun pitäisi käyttää lapiota, tai hyssytellään hiljaisia rukouksia, kun pitäisi tanssia ilosta, tai toivotetaan kipeille hurskaita voimia, kun pitäisi parantaa. No, tässä nyt aluksi. Minä olen tullut antamaan elämän ja yltäkylläisyyden, jotka varas on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Jumalan hengellisyys onkin usein hyvin konkreettista ja arkista, Taivaan hyvä murtautuu maailman vaikeuksiin.

– olisiko se noin, voisitko sinä, Jeesus olla oikeassa? Että hyvää ystävänpäivää minullekin? Ja suoraan Taivaasta? Uskaltaisinko uskoa? Ihanko siis hyvän hyvää ystävänpäivää? Että oikein Jeesus ystävänä? Mulla taitaa mennä teologiat vähän uusiksi.
– no, jo oli aikakin! (Jeesus hymyili ja naurahti ääneen muistaessaan, miten Fingerpori oli piirtänyt hänet kaupungin pelastustien päähän: taas on yksi ystävä pelastettu!)

Hyvää ystävänpäivää! Be my Valentine! Ystävä sä lapsien, katso meihin pienihin!


4 kommenttia

Jobin postia Jumalasta

Millaisen Jumalan Job tunsi?

Havahduin tähän kysymykseen, kun luin Job 9:34:”Voi, jospa Jumala kääntäisi ruoskansa minusta pois, ettei minun enää tarvitsisi säikkyä häntä! Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin.”

Lohdutonta tekstiä! Siiskö todella Raamatusta, siitä Jumalasta, jota me Taivaan Isäksi kutsumme? Kyllä!

Moni jämähtää uskossaan Jobiin ja ns Jobin postiin: Jumalan kanssa on epämukava olla. Hän on arvaamaton, oikukas, salamyhkäinen, salattu, pelottava ja herraties, mitä muuta ahdistavaa. Tätä Jobin postia Jumalasta on maailma täynnänsä.

Voi, Job, kunpa olisit elänyt myöhemmin, vaikkapa kalastajana Pietarin venekunnassa tai Nikodemoksen kaverina tai Joosef arimatialaisen sydänystävänä.

Ja kuitenkin sinä Job kokemustesi jälkeen sanoit Jumalalle:”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.” Ja sinä rukoilit kavereittesi puolesta, niitten, joihin Jumala oli vihastunut, kun olivat puhuneet Hänestä läpiä päähäsi ja päähämme. Ja he säästyivät rangaistukselta.

Ja sinä, Job! Sinä sait Jumalalta runsaat siunaukset, joista kirjasi, postisi loppusanat kertovat. Ja sinä elit pitkään, kunnes kuolit korkeassa iässä ja elämästä kylläsi saaneena. Näit lopulta Jumalan oikeat kasvot. Jobin postisi olikin lopulta kuin profetiaa Messiaan ajasta ja sanoista:”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Jeesus onkin Jumalan sädehtivä kirkkaus ja Hänen olemuksensa kuva, kuten Hepr.1:3 sanoo.

Tässä meille Jobin postia!


10 kommenttia

Pullaa vai rukiista leipää

Pullaa, kiitos…ja kunnon kuppi kahvia. Tuon saarnan jälkeen tarvitsen nyt kunnon tujauksen hyvää kahvia ja makeaa pullaa.

Tai:

Nyt äkkiä ruissämpylä ja lasi täysmaitoa. Kyllä oli niin kevyt saarna tänään. Saapa edes kroppa tuhtia ravintoa, sielu kun jäi ravinnotta.

Monenlaista on saarnaa ja saarnaajaa tämän päivän kirkoissa. Pitäisiköhän kirkollisiin laittaa etukäteen ilmoitus saarnan sisällöstä ja tyylistä. Osaisi sitten varautua nenäliinoilla tai ilman. Niin, tai kyllähän niitä silmiä ja nenää pyyhitään niin itkusta kuin ilostakin. Eli kaiken varalta nenäliinat mukaan, ellei sitten ole sellainen meno kirkossa, että ei itketä eikä naureta.

Ei itketä. Ei naureta. Mutta sehän kuulostaa kylmältä ja steriililtä. Äkkiä takaisin aiheeseen! Kirkko tarvitsee nenäliinoja. Ja nenäliinat tarvitsevat tunteita. Ilo ja itku takaisin!

Suru syntisyydestä johtaa mielenmuutokseen. No, tämä on tuttua ainakin vanhassa herätyksessä. Ja tätäkin tarvitaan. Synti ei ole leikin asia.

Mutta uskallan ottaa esiin tuon toisenkin tunteen: ilo, nauru, keveys, huumori. Eikö nekin kuulu elämään ja kirkkoon ja saarnaan ja koko messuun! Tämä on siis retorinen huudahdus!

Tämä ajatus nousi aamun Hesarista:”Päivän vinkkaaja”, ja aiheesta ”Kolinaa ja naurua”. Siinä haastateltiin improilun Suomen mestaria Roope Salmista. (Improilu on siis improvisoinnin viihdelaji). Roope S heittää muutaman ajatuksen, jotka mielestäni sopisivat hyvinkin nykypäivän saarnaajaan: ”Hyvä improaja pyrkii aina saamaan vastanäyttelijänsä näyttämään hyvältä. Paras improaja on se, kenen kanssa muut haluavat improta.”

Että kolahti! Saada näyttää toinen hyvältä, saada vedettyä muut iloiten mukaan.

Roope S sanoo tavoitteekseen saada yleisön purskahtamaan nauruun puolen minuutin välein. Tiedän, tiedän…tämä menee yli, tätä ei sallita kirkossa. Mutta, toisaalta, miksi ei? Tai ainakin kerran saarnan aikana…pari kertaa…muutaman kerran…usein! Ainakin haluaisin lisää iloa kirkkoihin ja saarnoihin. Jos uskomme, niin kuin Sanassa luvataan, niin ilo tulee kyliin ja kaupunkeihin. Toki itkukin, mutta myös ilo. Ja ilo etsii tapoja tulla ulos: hymynä, nauruna, liikkeenä, tanssina…Rukiisen leivän päälle on mukava saada juustoa ja makkaraa.

Ilmoitus messun alussa: ”Jäikö nenäliinat kotiin! Ei, hätää, suntio jakaa uusia taskunenäliinapakkauksia, joissa on kirkkomme kuva ja lause: iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa.”

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 1 352 muun seuraajan joukkoon