Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


10 kommenttia

Sukupuoleton jumala

Siis jumala pienellä alkukirjaimella. Se Jumala, johon olen tutustunut Raamatun välityksellä ei ole sukupuoleton. Hän ei ole vain mies, vaikka onkin Isä. Hän ei ole myöskään vain nainen, vaikka eräs Raamatun kuvaus Hänestä kuvaakin Häntä äitinä, joka rinnoillaan ruokkii lastaan. En pidä Häntä kaksisukuisena tai sukupuoli-identiteetiltään hukassa olevana. Hän ei nyt ylipäätään mahdu näihin jakautumiin, mutta sukupuoleton Hän ei ole. Myönnän, juttu on vaikea ja minun ei varmaan edes kannattsisi puuttua asiaan, joka ei minulle kuulu.

Jumala sanoo: Minä olen! Mitäpä sitä spekuloimaan. Mutta kun! Mutta kun Jumalakuva sanelee uskontomme ja jopa käyttäytymisemme.

Naisia alistavan uskonnon takana on miesjumala, miesten ylivalta, miehen tarpeet. Uskonnon varjolla mies pystyy pitämään naisen kurissa, kohtelemaan häntä kuin palvelijaansa tai orjaansa tai tarpeittensa tyydyttäjänä tai leluna tai sotasaaliina tai muistoesineenä tai kattilana. You name it!

Käsitys naisen asemasta kertoo ihmisen jumalasta ja uskonnosta!

Ihminen on Jumalan kuva. Pelkkä mies ei vielä riitä siihen. Tarvitaan myös nainen. Yhdessä he ovat Jumalan kuva.

Tähän Jumalan kuvaan tulevat mukaan lapset, pojat ja tytöt. Siihen tarvitaan sukupuolisuhde. Jumalankuva on siis sukupuolinen olento. Jumalassa sukupuolisuus on siis valmiina olemassa, tasapainoisena ja oleellisena osana Hänen ikuista olemustaan. Tämän paremmin en osaa tätä selittää.

Jumalan tunteminen hepreassa, siis Raamatun omassa kielessä merkitsee tuntemista intiimillä tavalla. Suhteemme Häneen on äärimmäisen herkkä ja läheinen. Usko Häneen on yhdeksi lihaksi tulemista. Eli melkoisen huikea juttu ja tämän seurauksista pitäisi kirjoittaa oma bloginsa.

Mutta palaan naisen ja miehen suhteeseen uskonnollis-sosiologisena ilmiönä.(Anteeksi tämä steriili sanonta!)

Jumala ei elä riidassa itsensä kanssa. Mies ja nainen ei ole luotu riitelemään keskenään, eikä alistamaan tai hyväksikäyttämään toisiaan. Erilaisia he ovat. Toisiaan täydentäviä vastuualueita heillä on. Mutta Jumalan kuvana he rakastavat, kunnioittavat ja arvostavat toisiaan, iloitsevat toisistaan, viihdyttävät toisiaan. Uskonto, jossa toinen asetetaan toisen jalkapuolisoksi, ei ole Jumalasta. Tässäkin kannattaa lukea, miten Jeesus, Jumalan täydellinen kuva, toimi.

Tämä blogi saattaa jättää auki kysymyksiä, mutta halusin tällä huutaa sen Jumalan puolesta, joka ei tapa miehiä ja ota heidän vaimojaan ja tyttöjään kauppatavaraksi orjamarkkinoilla. Tai muutenkaan alenna puolta ihmiskunnasta toisen puolen astinlaudaksi.


7 kommenttia

Nainen- miehen avuksi sopiva kumppani

Ei siis orja, jalkavaimo, seksiobjekti, alistettu, kiusattu, silvottu, piilotettu, vaan yhtä lihaa miehen kanssa, yhtä rakkaudessa, arvostuksessa ja kunnioituksessa. Erilaisinakin.

Tästä on ajauduttu pelottavan kauas. Uskonnoissakin.

Jeesus palautti tämänkin asian järjestykseen, alkuperäiseen ruotuun. Kunhan oppisimme.

Taistellaan yhdessä.


23 kommenttia

Naurua kirkkoihin!

”Uskovan pitäisi olla hyveellinen siinä missä muidenkin. Hänen ei pitäisi nauraa kovaäänisesti koko maailman nähden vaan suojella siveyttään joka tilanteessa.”

Kuka näin sanoi?

Kun laitat sanan ”uskovan” tilalle sanan ”naisen” ja ”muidenkin” tilalle ”miehenkin”, niin saat suoran siteerauksen Turkin varapääministerin lausahduksesta aamun Hesarissa. Lehden mukaan kyseinen herra puuttui naisten oikeuteen nauraa julkisesti.

Jasså!

Pitäisikö kirkoissa kieltää julkinen nauraminen?

Mutta eihän kirkoissa naureta! Siellä ollaan juhlallisen hiljaa. Ja sitä paitsi ei kirkossa ole edes syytä naureskella. Pappien saarnoissa ei totta totisesti viljellä vitsejä. Ja jos viljelläänkin, niin niille arvokkaasti hymyillään.

Jasså igen!

Nyt nostan vastalauseen. Huumori ja nauru kuuluvat ihmisen elämään, koska ilokin kuuluu ja Sanan mukaan ilo Herrassa on väkevyys. Pitääkö siis ilo piilottaa?

Nauruherätystä me tarvitsemme, vapaata, ilon täyttämää nauruherätystä. Naurua, joka pulppuaa sydämestä kuin jäitten lähtö Tornionjoesta. Ei huumori tee saarnasta kevytmielistä. Ei hauska saarna tee papista standup- koomikkoa ja jos tekeekin, niin ei ainakaan minua haittaa. Kirkkoon iloitsemaan. Kirkkoon ylistämään. Kirkkoon vapautumaan ja rentoutumaan ja nauttimaan Jumalan hyvyydestä.

Minua pelottaa maailma, jossa nauraminen on kielletty. Minua pelottaa uskonnollisuus, jossa nauraminen on laitonta. Minua pelottaa kirkko, jossa nauru on tuntematonta.

Nauru tekee hyvää, nauru tarttuu, nauru parantaa ilmapiiriä ja parantaa muutakin. Ilosanoma Jeesuksesta, kun sen oikein käsittää, saa hyvälle mielelle, hyvä mieli saa nauramaan.

Aika on toki itkullakin, mutta aika on myös nauraa. Paholainen haluaa varastaa, tappaa ja tuhota naurunkin, mutta ainakin minä nousen kapinaan. En naura piruuttani, mutta kyllä pirun yrityksille tuhota aidon ilon Herrani ja Hänen kansansa yhteydessä.


18 kommenttia

Haavoittuneet suomalaiset

He kadehtivat ruotsalaisia. Juovat suruunsa. Etsivät armoa lattianraosta. Lähestyvät Jumalaansa armonkerjäläisinä. Livahtavat Taivaan portista kuin koira veräjästä. Aavan meren tuolla puolla on saavuttamaton onnela, jota kaiholla muistellaan tangon tahdissa. Kitarakuoro laulaa totisen hartaasti suuresta Jumalasta. Ja tanssi on syntiä.

Mikä vaivaa, missä riehakas ilo, miksei saa tanssia?

Liioittelenko? Ehkä hiukan, mutta perussuomalaisen luonteen pohjavire on pohjilla, vaikka yrityksiä raikkaaseen iloon on havaittavissa. Mutta silti, älä menesty, äläkä ainakaan kerro siitä, ja älä missään tapauksessa opeta sitä. Menestyneet menköön merten taa. Ja niin ne menevätkin!

Pelkäämme menestysteologiaa. Se sopii amerikkalaisille, ei meille. Ja tuosta pelosta johtuen kartamme kaikkea menestystä, niin ajallista kuin hengellistä. On niin turvallista olla kurja, se saattaa jopa tietää parempaa taivasosuutta. Ilosta tulee pitkä itku, vai miten se menikään. Katajaan putoavat kuuseen kurkottajat. Matkamiehet ovat vaivaisia matoja, kuittaa virsi surkeilun huipuksi.

Ja nyt juttuni ydin: hemmettiin kerjäily ja surkeilu, sillä sieltä se on tullutkin! Piilopirteissä elävät saavat tulla esiin, saavat olla hyviä ja saavat menestyä. Kristityt kutsutaan viemään Jumalan suosiota ja siunauksia vaikutusvaltaisille paikoille. Se ei ole keneltäkään pois. Ei todellakaan!

Surkeilun asenne estää meitä ottamasta uskossa vastaan kaikkea sitä hyvää, jota Jumalan Sana meille tarjoaa. Ja estää meitä olemasta anteliaita. Meistä tulee esteitä kehitykselle. Annamme kieroutuneen kuvan Jumalasta. Teemme Taivaan tiestä ja portista sille tielle niin kapean, ettei juuri kukaan tohdi lähteä noin mahdottomalle tielle.

Muutos alkaa, kun tajuamme Jumalan luomistyön ihmeellisyyden, armon kauneuden ja rakkauden ihanuuden. Muuttuneet ihmiset muuttavat maailmaa, hengellisesti, henkisesti ja jopa fyysisesti ja taloudellisesti.

Jumalan valtakunta on edelleen vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Jumalan läsnäolossa on runsaasti iloa, ja se näkyy ja kuuluu. Synti ja syyllisyys tuhoavat tätä iloa, mutta Jeesus tulikin vapauttamaan meidät tästä haavoittuneisuudesta.


6 kommenttia

Pyhä sota

- Sota, jota käydään ihmistä vastaan, ei voi olla pyhää.

- Pyhä, jota halutaan viedä eteepäin, ei voi edetä sotimalla.

- Pyhä sota on sanayhdistelmä,joka jo itsessään riitelee ja vaatii rauhallista selitystä.

- Uskonnot ovat usein pyhässä sodassa kädet toistensa kurkussa, usko Jumalaan panee kädet toisten ylle rukoilemaan rauhaa ja siunausta.

- Pyhän sodan vastakohta on pyhä rakkaus, josta kumpuaa voima, asenne ja mielikuvitukselliset taidot rakentaa rauhaa.

- Pyhä ei ole oppi tai käsite, vaan persoona, Jumala,joka tuli lihaksi ja kaikki, mitä Hän teki, oli täynnä parantavaa ja pelastavaa pyhyyttä.

- Jos pyhä olisi käsite, se voitaisiin haudata muiden käsitteiden alle tai muuntaa, millaiseksi vain kukin haluaa. Pyhä jumalallisena, uniikkina persoonana ei ole muutettavissa, Luojan kiitos!

- Pyhä, Pyhä, Pyhä- enkelten laulu kaikuu universumissa vielä silloin, kun sotien ruumiit on haudattu ja loputkin ydinpommit ammuttu.

- Pyhä sota on jo käyty Jeesuksen ristillä: vihollisen saatanallinen valta on kukistettu, synnin valta on voitettu, vaikka taistelu pimeyden voimia vastaan vielä jatkuukin. Mutta sota on sotaa valhetta vastaan voitosta käsin, ja totuuden puolesta ihmisten hyväksi.

- ”Pyhä sota” on Jumalan rakkauden vallankumousta, Jumalan maailman viljelemistä ja sen ihmisten varjelemista kaikelta pahalta. ”Varas on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan, Jeesus on tullut antamaan yltäkylläisen elämän.”


27 kommenttia

Arkkipiispa pyysi anteeksi

Tuleekohan siihen myös anteeksianto? Ja keiltä kaikilta? Kansalta, yhteiskunnalta, medialta, kirkolta, asianosaisilta eli homoilta, niiltä, joita on vainottu ja kiusattu?

Itselleni tulee risti ja riitainen olo.

Risti julistaa armoa kaikille erotuksetta eli kukin saa vastaanottaa sovinnon Jumalan kanssa. Ketään ei saa pukata pois tästä armosta, ketään ei saa myöskään vainota mielipiteen vuoksi. Sukupuolinen suuntautuneisuus ei saa olla syy hirttotuomioon, vainoon tai vankilaan, kuten joissain maissa. Suomessa näin rajua vainoa ei onneksi ole, ei edes kirkossa, jonka arkkipiispa juuri tänään pyysi anteeksi kirkon käyttäytymistä homoseksuaaleja kohtaan. Armo sitten kyllä kasvattaa ja muuttaa ihmistä omalla armollisella tavallaan.

Niinpä hiukan pohdin, onko tässä käytetty aika dramaattisia ilmaisuja ja olisiko anteeksipyynnnön kohteita vähän muuallakin!

Mutta ennen muuta pohdin, että mitä kirkkomme kirkolliskokous vielä asiasta sanoo ja mitä kirkkomme uskon peruskirja Raamattu opettaa. Onko arkkipiispamme nyt edellä aikaansa, luvatta ja valtuuksitta! On kuitenkin kyse kristillisen kirkon eettisestä kysymyksestä, joka selvästi on ilmoitettu Raamatussa miehen ja naisen välisenä liittona, symbolina Jumalan ja seurakunnan välillä. Onkohan arkkipiispamme mennyt myös Raamattumme edelle!

Se ei ole vainoamista, jos kirkko ei siunaa homoavioliittoja tai jos kirkko sanoo eriävän mielipiteensä asiasta. Ihmiset ihmisinä ja asiat asioina. Vaikka en hyväksykään homosuhteen rekisteröimistä, en minä ketään kivillä heittele, enkä haasta riitaa.

Edelleen olen sitä mieltä, että hoitakoon yhteiskunta avioliitot ja kirkoille jätetään evankeliumin julistaminen.

Ja jotain rotia näihin keskusteluihin!

kyse


13 kommenttia

Tanssien Taivaaseen

Onko pakko hyppiä, jos on karismaattinen? Ei!
Onko pakko olla karismaattinen, jos haluaa hyppiä? Ei!
Saako olla hyppimättä, vaikka on karismaattinen? Saa!

Mutta saako ihan tanssia, jos on kristitty? Tanssihan on ihan muuta kuin pelkkää hyppelyä. New wine Himoksen jälkitunnelmissa pohdin tätä muutaman rivin verran:

Lantioni keinuvat, jalat liikkuvat rytmissä, kädet huitovat kohti taivaita, välillä taputtavat. Se riittää minulle miehelle. Se myös riittää sydämen tahdistimelle toistaiseksi. (Pitäisiköhän tarkistaa lääkäriltä?) Vieressäni hyvä ystäväni, hyppii villisti, koko hänen olemuksensa ylistää Herraa. Haluaisin itsekin hyppiä, edes muutaman sentin lattiasta. Antautua ylistyksen imuun kroppaani myöten. Ns rovastin arvo ei ole esteenä, ei ikäkään. Tahdistin vain muistuttaa sydämen tilasta, joka huutaa halusta parantua.

Mutta tanssia!

Siihen ei minusta taida olla. Tai sitten pitäisi kehitellä miehelle sopivia askeleita. En silti koe olevani vanhanaikainen. Katson muiden, lähinnä naisten tanssivaa ylistystä. Kaunista, herkän voimakasta, jopa rajua kiitosta Herralle. Voisihan tuossa niitten jaloissa pyörähtää miehisesti kompuroiden. Voisikohan!?

Mutta sydämeni tanssii, nauttii yhteydestä Jumalan ja Hänen perheväkensä kanssa. Taivas on tässä ja nyt. Taivas ihmeineen on todellisuutta jo nyt, Jeesusta rakastavien elämässä, arjessakin. Välillä vain pistetään jalalla koreasti, kukin tyylillään. Ei ihme, että entiset kirkkoisät puhuivat Kolminaisuuden yhteydestä ihanana tanssina.

Taidanpa laittaa ylistysmusaa päälle ja lukea vähän Sanaa, koko ihmiselle ravinnoksi. Taivas tanssii elämääni kauneudellaan ja voimallaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 1 179 muun seuraajan joukkoon