Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


10 kommenttia

Pullaa vai rukiista leipää

Pullaa, kiitos…ja kunnon kuppi kahvia. Tuon saarnan jälkeen tarvitsen nyt kunnon tujauksen hyvää kahvia ja makeaa pullaa.

Tai:

Nyt äkkiä ruissämpylä ja lasi täysmaitoa. Kyllä oli niin kevyt saarna tänään. Saapa edes kroppa tuhtia ravintoa, sielu kun jäi ravinnotta.

Monenlaista on saarnaa ja saarnaajaa tämän päivän kirkoissa. Pitäisiköhän kirkollisiin laittaa etukäteen ilmoitus saarnan sisällöstä ja tyylistä. Osaisi sitten varautua nenäliinoilla tai ilman. Niin, tai kyllähän niitä silmiä ja nenää pyyhitään niin itkusta kuin ilostakin. Eli kaiken varalta nenäliinat mukaan, ellei sitten ole sellainen meno kirkossa, että ei itketä eikä naureta.

Ei itketä. Ei naureta. Mutta sehän kuulostaa kylmältä ja steriililtä. Äkkiä takaisin aiheeseen! Kirkko tarvitsee nenäliinoja. Ja nenäliinat tarvitsevat tunteita. Ilo ja itku takaisin!

Suru syntisyydestä johtaa mielenmuutokseen. No, tämä on tuttua ainakin vanhassa herätyksessä. Ja tätäkin tarvitaan. Synti ei ole leikin asia.

Mutta uskallan ottaa esiin tuon toisenkin tunteen: ilo, nauru, keveys, huumori. Eikö nekin kuulu elämään ja kirkkoon ja saarnaan ja koko messuun! Tämä on siis retorinen huudahdus!

Tämä ajatus nousi aamun Hesarista:”Päivän vinkkaaja”, ja aiheesta ”Kolinaa ja naurua”. Siinä haastateltiin improilun Suomen mestaria Roope Salmista. (Improilu on siis improvisoinnin viihdelaji). Roope S heittää muutaman ajatuksen, jotka mielestäni sopisivat hyvinkin nykypäivän saarnaajaan: ”Hyvä improaja pyrkii aina saamaan vastanäyttelijänsä näyttämään hyvältä. Paras improaja on se, kenen kanssa muut haluavat improta.”

Että kolahti! Saada näyttää toinen hyvältä, saada vedettyä muut iloiten mukaan.

Roope S sanoo tavoitteekseen saada yleisön purskahtamaan nauruun puolen minuutin välein. Tiedän, tiedän…tämä menee yli, tätä ei sallita kirkossa. Mutta, toisaalta, miksi ei? Tai ainakin kerran saarnan aikana…pari kertaa…muutaman kerran…usein! Ainakin haluaisin lisää iloa kirkkoihin ja saarnoihin. Jos uskomme, niin kuin Sanassa luvataan, niin ilo tulee kyliin ja kaupunkeihin. Toki itkukin, mutta myös ilo. Ja ilo etsii tapoja tulla ulos: hymynä, nauruna, liikkeenä, tanssina…Rukiisen leivän päälle on mukava saada juustoa ja makkaraa.

Ilmoitus messun alussa: ”Jäikö nenäliinat kotiin! Ei, hätää, suntio jakaa uusia taskunenäliinapakkauksia, joissa on kirkkomme kuva ja lause: iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa.”


4 kommenttia

Mutta oliko se hengellistä

- Kuuntelin juuri harvinaisen kaunista musiikkia, hienosti soitettua, innoittavaa ja virvoittavaa.
– Mutta oliko se hengellistä?
– Siis mitä?
– Niin, laulettiinko siinä Jeesuksesta?
– Ensinnäkään siinä ei ollut sanoja ollenkaan, se oli soittoa.
– No, olivatko esiintyjät kristittyjä?
– En minä tiedä, kuuntelin netistä, nautin musiikista, en penkonut nimiä ja taustoja.
– Eipä vaikuta turvalliselta, älä korva pieni kuule mitä vain!

– Ihailin upeaa taulua, mahtavan herkkä värimaailma, jos olisi varaa, ostaisin.
– Mutta oliko se hengellinen?
– Siis mitä?
– Niin, oliko taulussa Jeesusta tai edes enkeleitä tai maisema Pyhästä maasta?
– Ei, mutta ne värit ja se tunnelma ja väkevä herkkyys, joka taulusta heijastui…
– Eipä vaikuta kovin hengelliseltä, älä silmä pieni katso mitä vain.

No huhhuh!

Ei kai tuollaisia keskusteluja käydä kuin Blogitaivaan pakinoissa. Paitsi niissä ajatuksissa ja alitajunnan syövereissä, joissa hengellisyys on kapeakatseista ja kapeakorvaista. Jossa ei tajuta, että luovuuden kauneus taiteen eri alueilla saattaa olla hoitavaa ja eheyttävää saarnaa Jumalan hyvyydestä, vaikka ei käytettäisikään ns uskonnollisia aiheita. Herramme on suurempi kuin sanat ja kuvat.

Mustavalkoinen uskonnollisuus rajoittaa Jumalan rikkauksien näkemistä, kuulemista, kokemista ja aistimista. Anna Jumalan luovuuden yllättää. Nauti kauneuden rikkaudesta.


12 kommenttia

Olipa kerran uskovainen,

joka ei pitänyt urkumusiikista, saati ylipäätään rauhallisista virsistä ja hartaasta istumisesta kirkon penkissä, eikä myöskään vuodesta ja pyhästä toiseen toistuvista messukaavoista. Mutta ei ole enää. Häntä ei kukaan ymmärtänyt ja niinpä hän vähitellen jäi pois kirkollisista menoista. Ja koskapa sai ymmärtää, että uskovaisuuteen kuuluu pitää uskonnollisista eli hartaista harrastuksista, niin hän myös luopui uskostaan.

Ja kerran oli sellainen uskovainen, joka innostui Raamatun pohjalta käyttämään ihmeellisiä lahjoja. Rukoili oudoilla kielillä. Julisti terveyttä sairaitten elämään. Kertoi sanomia, jotka koki saaneensa Jumalalta. Mutta ei ole enää. Hänelle näet sanottiin, että sellaiset lahjat olivat ja menivät, ettei niitä enää tarvita, kun on Raamatut ja kaikki. Jopa varoitettiin harhaopeista ja vääristä hengistä, itse paholaisesta. Niinpä hän luopui uskostaan.

Sitten oli sellainen uskovainen, iloluonteinen ja sosiaalinen, joka ujuttautui politiikkaan ja vaikutusvaltaisille paikoille haluten olla valona ja suolana vähän siellä ja täällä. Samainen tyyppi nautti taiteesta sen eri muodoissaan ja näki niissä Jumalan suurta luovuutta ja elämän kauneutta. Eipä ole enää. Hänet tuomittiin liian maailmallisena; olisi pitänyt istua vain uskovaisten seurassa, eikä sekaantua maailman asioihin. Hänkin luopui uskosta.

Olisi niitä muitakin varmaan, niitä uskosta luopuneita, ihmisten takia Jumalasta luopuneita.

Surullista! Pirullista suorastaan.

Sitä kyselen, miten olla aidosti uskovainen olematta uskonnollinen. Ja miten olla lähellä Jeesusta ja samalla ihmistä, jota Jeesus niin hurjasti rakastaa, että antoi henkensä hänen puolestaan. Taitaa olla aika lukea evankeliumit hiukan tarkemmin.


3 kommenttia

Harput on loppu

- Ja mikäs soitin saisi teille olla?
– No, se kultainen harppu!

– voi, voi, meillä on harput kokonaan loppu, mutta kävisikö haitari?
– eikös se haitari ole syntinen soitin…tulee mieleen polkat ja jenkat…

– vai, että polkat ja jenkat, mutta entä rummut, niistä lähtee komia ääni?
– rummut, onkos täällä Taivaassa rumpujakin, ei rovasti puhunut niistä mitään…

– puhuiko rovasti sähkökitaroista?
– annas, kun muistelen..juu, sanoi se, että kunnon uskovainen ei kuuntele kitaramusiikkia, vaan harrasta urkujen soittoa, siinä sielu lepää ja kyllä minä muistankin, miten tuli niin raukea olo lämpimässä kirkossa, kun kuunteli urkuja…

– no, täällä ei tule raukea olo, täällähän on ilo ylimmillään, enkelitkin tanssivat
– mutta enhän minä osaa tanssia, syntiä se oli sekin, ei kai täällä tanssita

– sitä tanssimistahan on niin monenlaista, ei kaikki tanssi ole syntiä
– juu, mutta minähän en tanssi, tulin tänne lepäämään, en hyppimään, ja kyllä se rovasti lupasi rauhallista ja perinteistä urkumusiikkia

– mistähän kirjasta se sellaista lupasi?
– siitä suuresta kirjasta tietysti!

– luittekos itse sitä kirjaa, siis sitä Raamattua?
– ai, minäkö, ja miksi, sitä vartenhan ne papit on olemassa, ne lukee meille!

– kuulkaahan nyt, minä lähetän teidät takaisin maailmaan, ja ensi töiksenne lukekaa se iso kirja, erityisesti Psalmit, ja aloittakaa lopusta, Psalmista 150!
– mutta…

– ja nyt menoksi!

Ja niin ystävämme heräsi unesta, meni kirjahyllyyn, puhalsi pölyt Raamatun kannesta ja etsi Psalmin 150. No, ohhoh, hän huokasi, tällaisteko se usko onkin! Enpä tiennytkään. Mutta nyt tiedän. Täytyypä soittaa rovastille.

Se puhelinkeskustelu vaatisi oman bloginsa!


7 kommenttia

Kauan eläköön se suuri ero

Yksinkertaisen putkiaivon kysymyksiä:

– miksi miehet ja naiset eivät urheile samoissa kilpasarjoissa
– miksi miehet lähetetään sotaan ja naiset jäävät kotiin
– miksi miehet ovat usein pitempiä kuin naiset
– miksi miehet ajavat partansa, mutta naiset eivät
– miksi miesten vessa on erilainen kuin naisten
– miksi miehet eivät kulje hame päällä, vaikka monet naiset käyttävät housupukuja
– miksi miehet ovat bassoja ja tenoreita, kun taas naiset ovat sopraanoita ja alttoja
– miksi miehet eivät imetä, mutta naiset imettävät
– miksi synnytyssairaalassa ei ole miesten osastoja, mutta on kylläkin osastoja naisille
– ja vielä: miksi miehiä sanotaan miehiksi ja naisia naisiksi

Naurat näille kysymyksille, mutta mieti, mitä on vastausten takana. Kysymyksiä on muitakin, esim. kielenkäytön suhteen tai logiikan, ajattelutapojen, käytöksen… Onko erilaisuus vain opittuja tapoja? Tai vääriä tulkintoja, johtopäätöksiä, yleistyksiä?

Itse menen kaiken alkuun: meidät luotiin erilaisiksi, mieheksi ja naiseksi, täydentämään toisiamme olemaan Jumalan kuva. Kun tämä kuvio totaalisesti murretaan ja meidät muutetaan samanlaisiksi, tehdään originaaleille väkivaltaa ja seuraukset ovat kohtalokkaat: kuolemme sukupuuttoon. Onhan toki yhteisiäkin tekijöitä, ei meitä luotu mustavalkoiseen maailmaan.

Kauan eläköön se pieni ero, joka onkin yllättävän suuri…tai juuri sopivan kokoinen, jotta luomakunnassa säilyisi tasapaino ja tasa-arvokin vielä.


4 kommenttia

Joulutotuus on joulutarua ihmeellisempi

Joulusadusta on pyyhitty liika realismi pois, jotta meille jäisi satu, johon on helppo hypätä mukaan. Se on kiiltokuva, jonka ympärille voi rakentaa hetkeksi helpottavan leikin. Uskallanko koskea tähän satuun ja mahdollisesti pilata keskitalven kaamokseen valoa tuovan rauhan. Uskallan, koska totuus on tarua ihmeellisempi.

Joulusatu ohittaa muutamia yksityiskohtia:

– Joosefin hämmennys ja häpeä, kun morsmaikka on raskaana jollekulle tuntemattomalle.

– Matkan vaivat ylös Beetlehemiin, alas Egyptiin autiomaan halki, matka takaisin Nasaretiin.

– Ensisynnyttäjän, Marian synnytyskivut.

– Joosefin miehisyyden kolaus, kun ei löytynyt kunnon majapaikkaa, ei säällistä ensikotia perheelle.

– Karskit, lampaille haisevat miehet ensimmäisten onnittelijoiden joukossa.

Me tiedämme tuon kaiken. Olemmehan kirjamme lukeneet ja onhan meillä aivot ja mielikuvitus päässämme. Mutta jotenkin juuri tuo mielikuvitus tekeekin tepposen: näemme kaiken postikortin läpi, kauniina, herttaisena, ihanana. Joosef häärii puhtaita ja pehmeitä olkia paikalle, eläimet käyvät hellästi nuolaisemassa vauvan sileää poskea, paimenkuoro laulaa joululaulua ja Maria hyräilee levollisesti pikkupojalle. Niin ja enkelit tietty parveilevat siinä ympärillä. Tietäjätkin lahjoineen pyörähtävät paikalla. Täydellinen kuva, postikortti, äänellinen perheselfie.

Tätä tunnelmaa kestää max viikon pari, sitten se kääritään laatikkoon seuraavaa vuotta varten.

Ja tässä juuri on se ongelma: tunnelma, joka ei kestä kauan, kuva, joka piilotetaan varastoon, Jeesus, joka elää sadussa.

Tänä jouluna olen kuunnellut laulua “Mary, did you know” , tiesitkö Maria! Se kolahti ja kolahtaa joka kerta, kun sitä kuuntelen. Se menee ihon läpi, se saa minut näkemään elävän Jeesuksen: kävelee veden päälllä, kohtaa ihmisiä, vapauttaa maailman, on maailmankaikkeuden Ruhtinas. Tiesithän Maria! Ja tiesithän vauvaa suudellessasi, että suutelit Jumalan kasvoja!

Tässä joulusatua parempi! Tämä Jeesus ei jouda komeroon, vaan tulee kaapista ulos minun arkeeni, ilooni, kipuuni, pelkooni, kysymyksiini ihan joka päivä. Ajatella, Hän, universumin Kuningas kutsuu seuraansa ja lähettää minutkin eteenpäin kertomaan Hänestä, Ihmeestä!

Siksi uskallan  koskea joulusatuun, rikkoa pelkän lyhytkestoisen tunnelman ja tuoda tilalle viestin Jeesuksesta, joka toivottaa hyvää joulua, hyvää juhlaa, hyvää arkea, hyvää ja yltäkylläistä elämää!

Ai, eikö siis saa juhlia joulua, leikkiä tonttuleikkejä, saada lahjoja, syödä hyvää ruokaa, koristaa joulukuusta, laulaa lauluja ja tehdä muuta joulukivaa? Tottakai saa! Iloa joka hetkeen. Ja lisäksi: oi, jospa ihmisellä ois Jeesus ainainen!


32 kommenttia

Uskovien kova maailma

Jos en jo olisi uskova, niin uskaltaisinko tulla uskovaksi. Minulla on vuosikymmenien raudanluja kokemus uskovaisuudesta ja papin ammattitaito uskon maailman kanssa, mutta silti yhä törmään kylmääviin kokemuksiin. Miten ihmeessä pärjää vasta uskontielle noussut, herkkä ihminen? Sitä sietää uskovien ihan tosissaan pohtia. Kovuus pelottaa!

Kirjoitan paljon uskosta. Huomaan kuitenkin usein riittämättömyyteni. Kun kirjoitan lyhyesti jonkin korostetun pointin, niin vängällä jotain jää sanomatta, pariin lauseeseen ei pysty ymppäämään koko Raamattua. Esim.kun kirjoitan armosta, niin jo ihmetellään, mihin jäivät pyhyys, laki, tuomio.

Sanat kirkko ja pappi ovat jollekulle punainen vaate, sillä kirkkohan voi tarkoittaa rakennusta ja papit pakanatemppeleiden palvelijoita. Pitää käyttää sanoja seurakunta ja pappi-sanan kiertoilmaisuja, kuten julistaja. Jos kirjoittaa Taivaan Isää tarkoittavan isän pienellä alkukirjaimella, niin siitä tulee sanomista. Samoin hän tulisi kirjoittaa isolla hoolla,jos tarkoitetaan Jumalaa.

Apua! Koko ajan saa olla varuillaan, ettei tee virheitä ja huomaamattaan pilkkaa Jumalaa tai vääristä Raamattua. Facebook on niitä kavalimpia paikkoja astua miinakentälle johtuen juuri lyhyistä ja nopeista postauksista, jolloin tulkinnoille jää tilaa. Välillä poistankin tai korjailen kirjoitelmiani. Ahdistuneena!

Mutta se, mikä minua pelottaa ja masentaa, on se kova asennemaailma, joka löytyy kommenttien takaa. Ja jos minä, pinttynyt ammattiuskova pelkään, miten sitten juuri uskon ensiaskeleita ottava tai uskoa etsivä ihninen? Vikoilemalla ja pelottelemalla saamme arkoja käännynnäisiä, emme Jeesusta rakastavia opetuslapsia.

Armo kasvattaa, armo näkee kirjoitus- ja sanavirheittemme taakse, sydämeen asti. Armo antaa voimaa muutokseen. Armo on Jumalan luonteessa ja tulee myös Häneen uskovien luonteesen.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 1 312 muun seuraajan joukkoon