Hiljaiset silmäsi suo vuoteekseni/ se paikka hiljaisin on maailmassa.

Näin olen kirjoittanut joskus. Kuten olen kertonut, aamuyön tuntini ovat usein sisäistä puhetta itseni ja/tai Jumalani kanssa. Yleensä se on minua rakentavaa antaen päivääni viisautta ja voimia. Tänään tuhannet ajatukset risteilivät päässäni, johtuen siitä että olen miettinyt tilaani ja mahdollista tehtävääni elämässä yleensä ja täällä blogitaivaassa.

Katselin tänä aamuna muutaman tallentamani ohjelman mm. esirukousohjelman ”Taivas kuulee”. Se kesti yli tunnin ja siinä oli mm. Riki Sorsa. Riku Rinne on sen ohjelman ns. vetäjä. Ohjelma kosketti, myös syvästi Riki Sorsaa ja hänen kauttaankin, monia. Sitä katsellessani tuli mieleeni jälleen eräs laulu jossa sanotaan että ”hätä ja tuska maailman, suurempi on kuin uskotaan”. Mutta myös Rikin nöyrä, vilpitön ja sydämellinen ote lukemiinsa rukouksiin ja koskettavat laulut laittoivat miettimään millainen itse olen. –  Vai olenko??

Taivas kuulee, mutta kuuleeko tämä taivas? Varmaan meistä jokainen kokee blogitaivaan aivan omalla tavallaan, joten en kirjoita me muodossa. Itse lähdin mukaan suurin odotuksin. K24 viidakko oli ollut täynnä keskustelua, väittelyä, hyvää sanomaa ja huonoakin. Välillä väsytti ja toivoi jotain vähemmän ajan rasittamaa ja seesteisempää kanssakäymistä. Sitten siellä asetettiin kaikki ruotuun, jopa kommenttien pituutta rajusti lyhennettiin. No tämän tietävät ne jotka siellä olivat ja vieläkin käyvät. – Pitkä alustus, mihin tällä pyrin? Tiedänköhän itsekään?

Joka tapauksessa minulle on tullut tunne että tässä ”taivaassamme” me yksinpuhelemme? Ei synny vuorovaikutusta, on tosi hiljaista. Jään henkilökohtaisesti kysymysmerkiksi miksi keskustelua ei synny? Huuhtooko esim. omat tekstini tuuli!? Onko niillä mitään merkitystä? Onko hiljaisuus hyvä vai huono merkki? Onko esim. oma tähteni tällä taivaalla niin kaukana toisista tähdistä että jään yksin radalleni, kunnes musta aukko minut imaisee?

Aamulla ajattelin Paavaliakin. Ja se taas johtui Heikin kirjoituksista. Paavalihan sanoi mm. että joutuu kerskaamaan siitä mitä oli kokenut ja ollut, ja sitten toteamaan että kuitenkin kaiken menneen hän lukee roskaksi tuon ”ylen kalliin Kristuksen Jeesuksen tuntemisen rinnalla”. Kaikilla meillä on enemmän tai vähemmän elämää takanamme ja kyllä sellaistakin mistä kerskata! Aivan varmasti. Kuka millekin linjalle lähtee. Sen tiedän kokemuksesta että kun, ja jos, on jotain meriittiä ollut, ei ole helppo asettua olemaan ei mitään ja nähdä kuinka ei olekaan korvaamaton, vaan tilalle löytyy aina joku, joka saattaa olla entistä parempikin kuin itse oli. Jos vielä kokee että tehtävä Herran elopellolla on ollut itselle tärkeä ja Jumala on ihan oikeasti työhönsä valtuuttanut ja kutsunut, on tehtävän hiipuminen syystä tai toisesta, kova paikka. Siitäkin huolimatta että Jumala ei armolahjojaan kadu vaan aina löytyy työtä elopellolla vaikka tehtävä muuttuu.

Jeesus, Mestari, tarvitsi lepoa. Hän kehoittaa meitäkin lepoon. Me emme rasitu välttämättä työstä, ainakaan tietyssä iässä tms. mutta meidän henkemme ja sielumme saattaavat väsyä, ja väsyvätkin. Hiljaisuutta ja lepoa tarvitaan, joskus sitä tuntuu olevan liian vähän, mutta joskus liikaakin. Riippuu tilanteista ja siitä miten aikamme käytämme. Näistäkin  on paljon kirjoitusta ja neuvoa elämämme tärkeimmässä kirjassa Raamatussa. Heikki tuolla kirjoitti että hän ottaa pienen, oliko 10 minuutin tauon, ollakseen Herransa hoidossa 🙂 se oli hienoa. Sitä tarvitsee jokainen ja Hän, Herra, antaa ”auliisti ja soimaamatta” kaikkea mitä ihminen tarvitsee elämäänsä ja yhteyteensä Jumalan kanssa. Tosin hektisen maailman metelissä ja vaatimuksissa on vaikea ottaa aikaa hiljentymiseen, mutta se on välttämätöntä! Vain hiljaisuudessa ja Herran läsnäolon hoidossa on täydellinen lepo. Voi luottaa Jumalan olevan ”Minä Olen”, joka hetki yhtä autuaasti kuin vain makaisi omassa sängyssään täydellisen rentoutuneena, vailla huolen häivää. Sitä lienen tuolla ensimmäisellä lauseellakin tarkoittanut.

Tässä osa näistä tämän aamun hajanaisista ajatuksista. Kun en osaa näytellä ja tapani on puhua suoraan, saa ottaa tai jättää.

Rikin ja Rikun rukousaiheet olivat niin koskettavia että ne auttoivat ulos omasta ”keljasta”, luolasta,  johon Eliakin pakeni kun menetti uskonsa ja masentui. Herra auttakoon ettei meistä kukaan masennu, mutta vakavia asioita riittää maailmassa ihmisten läpi käytäväksi. Olkoon lohduksi ja tueksi sana joka lupaa että Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka JUMALAA RAKASTAVAT! – Kaunis kohta vielä kirjeestä efesolaisille luku 4: jakeet 6-16 kaikille joilla on halu Raamattua lukea.

Ja loppulaulu:

Siunaus suo Oi Herra taivahan, rukoillen nyt mä sua odotan. Sieluni on niin tyhjä, köyhä vaan. Sinulta yksin vain mä avun saan.

Yksin en voi sun tietäs vaeltaa, kun vaarat vaanii ja synti houkuttaa. Voimasi suo, niin kuljen voittaen. Helteessä kiusojen ja taistojen.

HENKESI SUO mua yössä johtamaan, silloin en eksy harhaan kulkemaan. VALKENEE TIE, jo hohtaa määränpää. SIELUNI HERRAA VAIN NYT YLISTÄÄ!

Jumalan armossaan siunatkoon tämänkin kauniin ja valoisan päivän!