Eilen illalla 28.1 olin Kappelillamme Psalmien aarteita opetussarjan toista osaa kuuntelemassa. Illan otsikko oli niin houkutteleva kuin ”Lohdutuksen lähteillä”. Kuitenkin luennoitsija aloitti:” Kärsimys kuuluu elämään”. Jatkossa kävimme läpi pääasiassa Daavidin elämää psalmien kautta ja seikkaillen laajan kaavan mukaan Vanhaa Testamenttia sieltä ja täältä. Luennoitsijalla ei ollut mielestäni kovin selkeää rakennetta siitä kuinka hän asiassa johdonmukaisesti etenisi ja sen tähden opetus vaikutti hajanaiselta. Ne psalmit joita kävimme joiltain osin  läpi pyörivät Ps. 51- 59 vaiheilla, sieltä täältä lukien ja verraten mm. Valitusvirsiin jne. Kaikkein päälimmäiseksi nousi, ei niinkään lohdutus vaan kärsimys!

Luennoitsijalla oli takanaan n. 30 vuotta kestänyt tilanne jossa ystävä oli osoittautunut petturiksi, kääntynyt luennoitsijaa vastaan eikä osannut lopettaa. Yleisemmällä tasolla hän sitten kertoi kaikesta siitä millaisista kärsimyksistä osallisina ihmiset voivat saada kantaa taakkojaan vaikka läpi koko tämän puoleisen elämänsä. Minulle erittäin tuttua ja omakohtaista myös. Illalla oikein heräsin ajattelemaan Raamattua kokonaisuutena. On totisinta totta että ilosanoman rinnalla, läpi koko Raamatun, on suuri kertomus kärsimyksestä. Ei mikään sytyttävä aihe. Kärsimyksestä puhuminen ei saa suosiota, mutta on tarpeellista.  – Ilkka tuolla kirjoittaa rehellisyydestä. –  Elämään kuuluu siis myös todellisena tämä toinenkin puoli eli KÄRSIMYS, haluttiinpa sitä tai ei. Kun jokainen menee itseensä ja on rehellinen, joutuu tämän myös myöntämään.

Kärsimystä emme pääse pakoon, mutta se vaikuttaa vähintäänkin kahdella tavalla ihmisen elämässä. Se kiinnittää entistä syvemmin minut riippumaan Jumalassa ja turvaamaan Häneen, tai surullisemmassa tapauksessa saa kiroamaan Jumalan. (sanoihan Jobinkin vaimo kärsivälle Jobille:” kiroa Jumala ja kuole”!) Asenne kärsimykseen ratkaisee, jäänkö kärsimykseni vangiksi vai vapaudunko siitä Jumalan avulla. Niin että en katkeroidu vaan suhtaudun elämäni kärsimyksiin uudella tavalla, asennoitumalla niihin oikein. Tämä kaikki oli minulle tuttua, ei mitään uutta, mutta se että joku sen auktoriteetilla toi julki, lohdutti. Olin JO oppinut sen mikä pitikin oppia. (ylioppilaaksi en tule opettelen loppuuni asti).  Olin kokenut että elämässä on sellaista jolle ei ihmisvoimin, neuvoin eikä keinoin vaan mitään voi. On otettava ristinsä ja kannettava se. Mutta sen voi ja se täytyy kantaa yhdessä Mestarin, Vapahtajan kanssa. –  Tässä palaan aikaisempaan tekstiini ”Mitä näen, ketä katselen” näinhän se otsikko taisi olla. Jäänkö itseni vangiksi kärsimyksieni lannistamana vai kohotanko katseeni sen Jumalan puoleen joka on kaikkivaltias ja kaikkitietävä ja joka ei tee yhtään virhettä. ”Vain rikkinäinen ihminen on terve”, sanoi luennoitsija. Minä lisään että kärsimyksellä Jumalan huomassa on tarkoituksensa. Näin on eräällä blogisivustolla kauhistellen sanottu ettei saisi sanoa, mutta näin minä olen kokenut.

Käsimys on taakka ei sitä voi kieltää. Kuitenkin kun luen Raamattua, Vanhaa ja Uutta Testamenttia, niin eikö siellä ole yhtä hyvin kärsimys läsnä koko ajan kuin kiitos, ilo ja riemukin. Luennoitsija puhui myös siitä kuinka Jumalan omaisuuskansan historia, merkki henkilöineenkin, on kärsimystä täynnä. On ollut ja on! Kuka tätä voi kieltää ettei näin olisi. Kärsimys kuuluu elämään! Kaikenlainen kärsimys. Oliko Jeesuksen elämä vailla kärsimystä, entä apostolien, opetuslasten, kristittyjen ennen ja tänä päivänä? Ei, kärsimys on olemassa tämän maailman ajan loppuun saakka.-  Mutta minä odotan Herraa!

Vaikka ilta tuntui menneen pikemminkin kärsimyksen olemusta käsitellessä, Psalmit kertoivat myös, ja kertovat, vapautuksesta. Siitä kuinka Jumala, Herra on kaikessa mukana, ja todellakin on Hän joka sanoo viimeisen sanan. Hänen vallassaan on kaikki, aivan kaikki.

Nuo mainitsemani Psalmit kannattaa lukea läpi! Ne ovat kauniit kaikessa tuskassaankin. Ps. 56 (v.38) otsikko on: Rukous vihollisen vainotessa, ja jatkuu ihanalla tavalla kertoen veisuunjohtajalle kuinka se tulee veisata: Veisataan kuin ” Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa”! Kuinka kaunista ja liikuttavaa, suorastaan pysäyttävää!  Kuitenkin tilanne Daavidilla oli hengenvaarallinen. David rukoilee: Jumala, ole minulle armollinen, sillä ihmiset minua polkevat, joka päivä he sotivat minua vastaan, ahdistavat minua. Joka päivä minun vihamieheni minua polkevat; sillä paljon on niitä, jotka ylpeästi sotivat minua vastaan. MUTTA sinä päivänä, jota minä pelkään, minä TURVAAN SINUUN. Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi.!

Psalmien sanoma lohdutuksenakin, on vertaansa vailla! Minä itse olen niiden ahkera lukija ja löydän niistä avun, turvan ja ilon silloinkin kun kipuni on sietämätön ja alan väsyä. Kun en jaksa lukea, Pyhä Henki muistuttaa minua niiden lohdullisuudesta. Jeesus itse tulee lähelleni ja näyttää taas jälleen kerran ristin voittonsa ja vahvuutensa. Kaiken sen eheyden jonka Hän on saavuttanut inhimillisellä kauhealla kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan ja joka minuakin odottaa, sitten kerran, kun pääsen tämän maailman kahleista ja kärsimyksistä täydellisen vapaaksi. Aikoinaan luin paljon Erkki Lemisen, ehkä yhden suurimman suomalaisen sielunhoitajan kirjoja ja runoja. Kuinka ne hoitivatkaan juuri silloin kun tuntui ettei kellekään voi kertoa mitä kokee, koska ”kiittäkää joka tilassa, olkaa aina iloiset” jne. Tottahan tuo on mutta kaikella on aikansa. Mitä kauemmin Jumalan koulussa saa olla sen kirkkaammaksi käy tie.

Lopuksi erään taulun sanoma ja Erkki Lemisen runo. Erään lomakodin seinällä, jossa eri tavoin vammaiset ihmiset viettivät lomiaan, oli taulu jossa luki:” Sinun ristisi rinnalla Jeesukseni, ei ristini paljoa paina. Kun katselen kirkkaita kasvojasi, se lohduttaa minua aina.

Erkki Leminen: En kiittää voinut/kun toiset kiittivät,/en laulaa voinut/kun toiset lauloivat/Vaikka aurinko hangilla hohti/ja tunturit loistivat/en kiittää voinut-en./ Sinun kosketustasi Kristus/minä odotan. /En kiitokseen nousta jaksa/ Vain sinua odotan./ Tähän sieluni uupumukseen/lie yksi lääke vain:/ Sinun Henkesi täyteys,/ Sinun läheisyytesi vain!

Olisi ollut pitempikin runo samasta aiheesta, mutta riitäköön nyt. Toivon etten sammuta sitä tulta jonka näen täällä sytytetyn. Elämä on sekä että. Kiitos Jumalalle, kiitos Kaikkivaltiaalle, kiitos Jeesukselle Kristukselle joka tuli ihmisen osaan ja voi kaikkia ihmisiä ymmärtää ja auttaa. Sinä joka kärsit, tule Jeesuksen luo!

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen