Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Ihmisten ihmeelliset selitykset

Jätä kommentti

Raamattu on ihmeitä täynnä, mutta vielä ihmeellisempiä ovat ihmisten selitykset niitä koskien.Tässäpä muutamia:

Jeesus paransi sokean miehen. Hän sai hengellisen näkökyvyn ja lähti seuraamaan Jeesusta.

Pienen pojan eväät riittivät tuhansille. Hänen esimerkkinsä kirvoitti kaikki muutkin jakamaan eväänsä toisille.

Jeesus käveli veden päällä. Hän tiesi, missä päin järveä oli sopiva matalikko. Pietari parka ei tätä tiennyt ja siksi hän pystyi ottamaan vain muutaman askeleen veden päällä…ups, mitä sanoinkaan, eihän Pietari tietenkään kävellyt, vaan tuli niin kovalla vauhdilla, että ikään kuin näytti kävelleen.

Jeesus muutti veden viiniksi. Ihmiset olivat siinä vaiheessa jo niin humalassa, etteivät erottaneet vettä viinistä.

Jeesus herätti kuolleita. Ne taisivat olla vain koomassa ja pelästyneet sukulaiset luulivat niiden kuolleen. Ai niin, se Lasarus, se onkin vähän hankalampi tapaus, ellei hän sitten paennut Marttaa ja Maria siivouspäivinä omaan luolaansa rauhaan ja siskot luulivat hänen tykkänään kuolleen.

Voi pyhä yksinkertaisuus!

Eikö olisi paljon helpompi uskoa Raamatun kertomuksiin sellaisina kuin ne ovat? On mahtavaa löytää Jumala, joka teki ja edelleen tekee käsittämättömiä ihmeitä. Itse olen nauttinut suunnattomasti Jeesuksen lupauksesta Joh. 14:12: ” Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo.”
On kuin Hän sanoisi: minä menen Isän tykö, jatkakaa te tästä minuun uskoen!

Advertisements

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s