Mistä ajattelet eroavasi kun eroat kirkosta? Erotatko tapatumahorisontista sen kirkon johon kuulut? Maailma on täynnä hälyä ja meteliä ja on vaarana että se peittää alleen olennaiset asiat. On olemassa vain yksi Kirkko, seurakunta johon Jeesuksen omat kuuluvat. Muut kirkot ovat ihmisten omia kehyksiä ja raameja joissa on helppo elää ettei putoa  niin sanotusti seinältä.  Moni katselee ympärilleen ja miettii mistä saisi itselleen hengellisen kodin kun hajaannus kirkon sisällä kasvaa. Olen miettinyt tätä Lähetyshiippakunnan syntyä ja sen sen merkitystä.  Se liputtaa puhtaan opin puolesta. Sen Jumalanpalvelusyhteisöt ovat antavat kodin monelle  ihmiselle joille puhdas oppi on tärkeää. Miksi minusta kuitenkin tuntuu aiheutettu skisma on suurempi ongelma kuin kuin saavutettu hyöty.  Pelkään että armon tilalla on opillinnen armottomuus. Jollain tavalla ymmärrän että keskustelua käydään teologisella tasolla ja pappien kesken mutta tavallisten ihmisten tasolla keskustelu muuttuu agressiiviseksi väittelyksi. Saman Isän lapset käyvät absurdia väittelyä hiekkalaatikolla siitä kenen isä on suurin ja vahvin.

Pitäsikö siis kirkosta erota liberaalien tuulien puhaltaessa. Liberaaliutta tuntuu olevan monenlaista. Itse asiassa liberaalius näyttää riippuvan siitä kuka sen määrittelee  Koko kysymyksen asettelu on mielestäni kokonaisuudessaan väärä. Sillä sen fokus on omassa navassa. Kysymys kirkosta eroamiseen keskittyy ihmiseen itseensä. Uskossa on aina kysymys ihmisen suhteesta Jeesukseen, Olemme ensisijassa kuuliaisia Jeesukselle. Tämä merkitsee sitä että meidän on kuultava Hyvä paimenen ääntä. Valitettavasti tuota ääntä on täällä hetkellä hyvin vaikea kuulla  julkisesti  kirkon tilasta keskustelevien tahojen suusta. Sieltä kuuluu vain pappien ja oppineiden kiivailu.

Mitä Jeesus sitten sanoo? Eikö hän sano, että tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani, opettakaa heille Isästä joka rakastaa ihmisiä ja tahtoo olla samalla tavalla heidän kanssaan niinkuin hän on minun kanssani. Parantakaa ja ruokkikaa ihmisiä. Rukoilkaa yhdessä.

Pelkään että ne uskovat jotka ovat jo löytäneet Jumalan eroavat kirkosta vain löytääkseeen jonkin turvapaikkan jossa voivat helliä Jumalasuhdettaan turvassa, suojaisassa satamassa jossa maailman tuulet eivät sitä ravistele. Ongelma on vain siinä että Jeesus haluaa lähettää meidät avomerelle myrskyyn maailmaan kertomaan hänestä. Suomen siionissa on jo sukupolvi joka ei tiedä mitään rakastavasta Isästä. Tämä sukupolvi näkee vain uskonnollisen kirkon jonka riidat ja kuivakat riitit eivät kosketa heitä lainkaan.  Pienryhmiä ja soluja tarvitaan kirkon sisällä jotta löytyisi tarvittaessa niitä ihmisiä jotka lähtevät rakentamaan seurakuntaa. Lähtemällä pois se ei tule tapahtumaan.

Suhde Jeesuksen on kaiken ydin, sen suhteen kautta löydämme oikean paikan toimia. Suhde häneen nostaa pintaa rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaa. Oma seurakunta on se jonka eteen meidän on tehtävä työtä entistä tarmokkaammin. On luotettava siihen että Jumala todellakin kuulee rukouksemme. En todellakaan väheksy minkään  hengellisen yhteisön työtä ja merkitystä mutta en vain sulata ajatusta että jätämme oman seurakunnan ja  sitä kautta paikkakunnan ihmiset vaille mahdollisuutta kuulla se minkä sinä olet jo saanut kokea. Jokaisen seurakunnan keskeisin tavoite pitää olla evankeliumin vieminen ympäröivään yhteisöön ja seurakunnan muodostavat tavalliset ihmiset, eivät papit ja kirkkorakennukset.

Sielunvihollinen lyö nyt jatkuvasti kiilaa kristittyjen välille, sana puhdasoppisuus kuulostaa hänestä hyvältä langenneen ihmisen suussa. Oikeassa olemisen ihanuus polttaa hivelee poloisen luodun itsetuntoa ja sillat palavat takana. Runsas 2000 vuotta sitten oikeassa olevat saivat kansan huutamaan: -Ristiinnaulitse!