Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kulttuuri uskon esteenä

6 kommenttia

Kuljen Espalla kavereitten kanssa etsimässä, kenen puolesta voisi rukoilla. Arvaa, onko helppoa? Mutta rohkaisemme mielemme ja pysähdymme siellä täällä tarjoamassa rukousapua erityisesti sairauksien puolesta. Yllättävän terveitä ihmiset ovat, ainakin aurinkoisella Espalla kesäisenä päivänä.

Suomalaisten kohtaaminen on paljon varautuneempaa kuin ulkomaalaisten. Keskustelu alkaa jäykästi ja rukouksen tarjoaminen on kuin tarjoaisi homehtuneita korppuja. Rukous ei taida kuulua suomalaisen katuarkipäivään, vaikka maa onkin ns kristitty maa.

Jos haluaa päästä turvalliseen alkuun, kannattaa etsiä käsiinsä afrikkalaisen näköinen ihminen; heille usko ja rukous on maailman luonnollisin asia. Sama muuten yleisissä kulkuneuvoissa: suomalaiset eivät puhu tuntemattomille, eivät edes tervehdi istuessaan viereen tai noustessaan pois kyydistä. Eipä tietenkään. Ja miksi pitäisi? Antaa ihmisten olla rauhassa.

Rauhaa rakastavat suomalaiset etsiytyvät hiljaisuuteen, omalle mökille, jossa ei toivottavasti ole naapurimökkiä kovin lähellä. Kirkon eturivit eivät ole suosittuja. Rauhan toivottaminen vieraille keskellä liturgiaa on monelle vielä kiusallista, halaamisesta puhumattakaan.

Eihän tässä sinänsä ole mitään vikaa. On meillä oikeus olla omanlaisiamme.

Mutta voiko ylenmääräinen varautuneisuus estää hengellistä vapautuneisuutta? Saatamme olla estyneitä ottamaan vastaan kaikkea sitä hyvää, mitä Jumala haluaa meille antaa. Raamattu on täynnä lupauksia, jotka uskon kautta saamme omistaa ja joita saamme viljalti jakaa kaikkiin suuntiin ja maailman ääriin asti. Mutta!

Mutta: kursailemme, olemme pylvään takana piilossa, asetumme varjoon, muiden selän taakse piiloon, pelkäämme hengellistä menestystä ja muutakin menestystä, koska on autuaampaa olla köyhä ja vaivainen, vaikka salaa kadehdimmekin rikkaita ja menestyviä. Jumala haluaisi siunata ja olla rikas antaja myös meille, Jumala haluaisi vastata rukouksiimme, tehdä ihmeitä elämässämme, mutta kaiken varalta vastaanottokykyämme rajoittaa varovaisuus ja ennakkoluuloisuus sekä pelko pettymyksistä. Mitä, jos!?

Mitä, jos kulttuurimme ja perityt asenteemme ovatkin uudistumisen ja uskon rikkaan elämän esteenä?

Jumala on rikas antaja kaikille, jotka Häntä avuksi huutavat. Kaikille, siis myös suomalaisille!

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

6 thoughts on “Kulttuuri uskon esteenä

  1. Kyllä rukous ja Jeesus ovat tämän päivän ihmisiltä jo poistuneet. Tarvitaan rukousta, että Jumalan Pyhä Henki herättää ihmisen mielenkiinnon. Jos ihminen on sairas, ei sekään tuo häntä Jumalaan turvaamaan. Saatana on hoitanut vieraantumisen Jumalasta. Rukoillaan muutos!

    Tykkää

  2. Äskettäin eräs kunnioittamani eläkkeellä oleva pappi kertoi Hgin lähiössä tervehtineensä vastaantulijoita. Useamman kilometrin matkalla 3 vastasi hänelle !

    Tykkää

  3. Unelmahan tuo olisi: että joku tervejärkinen tulisi vastaan Espalla ja ehdottaisi rukousta vaivojeni puolesta. Empimättä suostuisin.

    Tykkää

  4. Kysymys kuuluukin miten tavallinen suomalainen (moni heistä taustaltaan hengellinen sotainvalidi) erottaa tervejärkisen avuntarjoajan hengellisistä machoista, narsisteista ja puoskareista. Nöyrä Jumalan palvelija ei kiedo ihmistä erilaisten pyyteiden verkkoon, mutta miten sen kadulla näkee?

    Tykkää

  5. Hyvä vastaus Heikki! Uskoisin että Eija-Riitalla olisi kykyä erottaa oikea väärästä, aito, epäaidosta. Rukoillaanko asian puolesta ja toivotetaan Jumalan siunausta hänelle :)

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s