Katsoin kuvaa nettilehdessä. Mies ja vaimo siinä istuivat vierekkäin. Sopu ja rauha, rauha ja sopu rinnakkain. Yhteenhioutuneet ja iloiset. Ainakin sillä hetkellä. Ja varmasti useimmiten. Mies ja nainen yhdessä – Jumalan kuva.

Alussa oli kaikki kaunista ja vahvaa. Meillä oli hyvä Isä, joka rakasti katseellaan, lämmöllään, suojallaan. Sanoi vahvistukseksi: ihan kaikkea voit syödä, mutta tuosta yhdestä puusta, älä siitä napsi.

Miksi tämä koukku? Meidän pitää tänä päivänä tietää kaikki. Tyhjentävästi ja luotettavasti. Ikäänkuin järkemme ja hahmotuskykymme riittäisi hallitsemaan kaikkea. Silmämme hengellisiin ulottuvuksiin ovat kiinni kuin vastasyntyneen koiranpennun, mutta vakuuttava näkökyky pitää olla.

Ehkei se ollut koukku, tuo ’tästä älä syö’. Ehkä Jumala tiesi paremmin, miksi ja mitä seurauksia oli odotettavaissa. Ehkä kaiken motiivi oli rakkaus, jonka tarkoitus oli ympäröidä ja täyttää meidät. Rakkaus täynnä suojattua vapautta, turvaa, onnea ja iloa iankaikkisesti.

Kaiken hyvän ja pyhän keskellä asui paha ennen ihmistä. Se oli ollut kaikkein hienoin enkeli, kunnia-asemassa lähellä Isää. Vapautensa ja ylpeytensä vimmassa se nousi sotaan. Ehkä se hävittyään kapinansa joutui rajatuksi tuohon yhteen puuhun. Siksikin sitä tuli karttaa. Ettei pahuus tarttuisi ja leviäisi. Huonosti kävi. Isä otti nopeasti käyttöön pelastussuunnitelman, sillä luomaansa ja rakastamaansa hän ei halua tuhota.

Paha lähti ihmisen perään vimmalla. Henkäisi perään kylmän orpouden tunteen, jonka tarkoitus oli tappaa lapseus, ilo ja turva. Valehdella häikäilemättömin keinoin Isästä kaikki mahdollinen. Ettei kukaan ihmislapsi saisi osaa, jonka se oli menettänyt – olla lähellä Isää. Orpouden painostuksen keskellä ihminen janosi, etsi ja tavoitteli rakkauttaan Isään. Hän oppi rukoilemaan.

Isä näki milloin aika oli täysi ja laski liikkeelle Poikansa, joka kaikessa taivaallisessa majesteettisuudessaan oli vain odottanut milloin pääsee syntymään pieneksi ihmislapseksi olkien ja eläinten joukkoon täynnänsä ihmisiä tunkeilevaan pieneen kaupunkiin. Jeesus tuli. Ihmeellinen Jeesus. Pyhä Henki varjeli hänet. Ylösnousemuksen läpi.

Paha saattoi Jeesuksen surmatessaan luulla vihdoinkin tappaneensa ihmisen mahdollisuuden olla Isän lähellä. Kosto ja orpous oli täydellinen, eikä kukaan enää saisi mitä sekään ei saanut, olla lähellä Isää. Mutta sepä ei tiennyt miten ihmeellinen on Isän rakkaus, Jeesuksen armo ja Pyhän Hengen osallistuva voima. Kuolemansa kautta Jeesus luotasi syvyyksien syvyydet, antoi lähtölaskennan orpouden päättymiselle ja sanoo meille tänä päivänä: avaa ovi ja aterioidaan yhdessä, Isän rakkauden tähden. Olet minun, salli minun rakastaa.

Niin entä sitten, saatat sanoa – myyttihän tuo muiden joukossa. Myytti on vain mytty ihmisen tarumaailmaa. Ikiaikojen Jumala on eri asia. Kaikki muu jumalaa etsivä uskonnollinen kehitelmä on harhautusliikettä pois kolminaisuuden Isän rakkauden kuvasta. Ja todellisuudesta. Miten paljon Jumala arvostaakaan ihmistä elämän myrskyn ja tyvenen keskellä. Meillä on vastuu ja vapaus valita mihin käännymme. Pakotettu ja lohduton rakkaus ei iankaikkisuudessa elä.