Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Mitä Jeesus ei sanonut

5 kommenttia

– opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teitä noudattamaan, mutta älkää hyvät pojat puhuko mitään sairaitten parantamisesta tai riivaajien ulosajamisesta

– jakakaa leipää ja kalaa ensiksi hurskaille ja jos jotain jää, niin sitten muillekin

– tule Pietari veteen, mutta ota veneen laidoista kiinni kaiken varalta

– kyllähän se riittää, että näet nyt hiukan paremmin kuin ennen sokeana, pärjäät kyllä ja näet ainakin puut, joita voit väistää

– mykkä ja kuuro henki, lähde hänestä nyt ja jätä rauhaan ainakin pariksi viikoksi

– mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette jo saaneet, ja te saatte, kunhan ensin harkitsen asiaa jonkin aikaa

– mene, uskosi on parantanut on sinut sisäisesti ja avannut sydämesi silmät

– effata, aukene korvat, mutta kieli jääköön vielä mykäksi

Ja paljon muuta Jeesus jätti sanomatta, sellaista, jota me olemme lisänneet, niin että koko maailman kirjastoihin ei enää mahdu sellaiset uskoa tyhjäksi tekevät selitysteokset. Jokainen, joka tuli Jeesuksen tykö hakemaan apua, kuten terveyttä, sai avun, täydellisen hoidon, jopa se vierasmaalainen nainen Syyriasta. Me olemme epäuskossa vääntäneet evankeliumin voimattomaksi. Niin kuin me epäuskomme, niin meille taitaa tapahtua.

Takaisin lähteelle, alkuperäiseen evankeliumiin, Jeesuksen sanoihin ja tekoihin, toimivaan uskoon, niin että maailma kuulee ja näkee Jumalan konkreettisen hyvyyden.

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

5 thoughts on “Mitä Jeesus ei sanonut

  1. Aamen!

    Tykkää

  2. Tätä voisi jatkaa listauksella asioista, joita apostolit eivät sanoneet. Apostolien teoista löytyy…

    Tykkää

  3. Jeesus ei myöskää sanonut,että tulkaa minun tyköni sitten, kun olette itse parantaneet tapanne.

    Tykkää

  4. Älä usko, pelkää ainoastaan!

    Tykkää

  5. Saat anteeksi jos.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s