Otsikko voisi yhtä hyvin olla Jumala puhuu! Ei Hän ole lakannut puhumasta, Hän puhuu sisimmmässäni siinä tilassa joka Hänellä minussa on. Aamulla heräsin puhelinviestin piippaukseen klo 8.  Ilman mitään ennakkovaroitusta tiesin viestin sisällön.

Vanhin neljästä veljestäni on ollut minulle rakas ja olen joskus antanut hänelle lempinimen jota ei juuri kukaan muu hänestä käytä. Tällä lempinimellä sanoin ääneen K…U on kuollut, ja nousin hitaasti katsomaan viestiä. Tiesin ettei kiirettä enää ollut.
Sairastihan hän paljon pidempään kuin ennustekaan oli. Tieto ei ollut sinänsä uutinen, mutta ajankohta oli. Hänen kärsimyksensä oli pitkä ja raskas. Olimme rukoilleet hänelle poispääsyä.

Ihmeellistä on ollut elämässäni, sen jälkeen kun uudestisynnyin elävään uskoon, kaikki se tieto jota Pyhä Henki  usein eri elämän tilanteissa on etukäteen antanut. Liian usein ajattelen että no, se nyt vaan on jokin ohimenevä ajatus jolla ei ole sen kummempaa merkitystä. Ja kuitenkin jälkeenpäin näen ja ymmärrän että minulle annataan tietoa.

Olimme tyttäreni kanssa torstaina 1.8 rukoilemassa täällä luonani. Usein Jumalan Henki antaa meille aiheet, näitä rukouksia nimitämme ”voimarukouksiksi”. Sellaisen koimme torstaina. Tyttäreni oli lähdössä perjantaina 2. 8 lähdössä seurakuntamme järjestämälle kirkkovenesoturetkelle Porkkalasta Viron Koseen. Tätä retkeä oli suunniteltu pitkään ja huolella, eikä sitä olisi voinut muu estää kuin huono keli. Tässä on ensimmäinen ihme. Veneet pääsivät lähtemään niin suotuisassa säässä että pelastusveneen miehistössäkin ihmeteltiin. Yö oli ollut monelle soutajalle rankka esim. pahoinvoinnin takia, mutta tyttäreni oli yksi niistä jotka eivät tulleet merisairaaksi. Viroon rantauduttiin klo 2 maissa yöllä. En ole vielä tavannut tytärtäni, kaikkea kuullakseni, mutta tapaan tänään. Netistä seurasin tapahtuman etenemistä.

Kuinka tämä liittyy aiheeseeni. NO, kun tämän ”uhkarohkean” urakan puolesta rukoilimme kiittäen ja ylistäen Jumalaa, minulle tuli ”tunne” että tässä ei ole kaikki. Sain aavistuksen veljeni lähdöstä. Tyttärelleni en sanonut mitään. Tänä aamuna tiesin että ”taivaallinen ilmoitus” koski etukäteistietoani. Tapahtui muutakin jonka Henki minulle kertoi etukäteen. Kuitenkin nämä ovat sellaisia asioita joita eivät kaikki usko. Sen tähden niistä on vaikea – ja ehkä tarpeetonkin liikaa puhella.

Minua ei itketä nyt ainoastaan Ilo siitä että tyttäreni ja koko venekunnan retki, ilmeisesti, täyttyi parhaalla mahdollisella tavalla ja Jumalan Henki oli läsnä sekä merellä veneissä, että seuraavan päivän ilojuhlassa ystävyys-seurakunnassamme Kosessa. En itke surusta enkä ilosta myöskään ainoastaan veljeni puolesta. Itken ilosta että JUMALA PUHUU!  Että saan jatkuvasti, arjessanikin, olla osallinen Jumalan Pyhästä Hengestä aivan konkreettisellakin tavalla. Se on ihmeellistä, se on elämäni suurin ja tärkein asia. Se on ihme ihmeiden! Tämä minua murtaa! Hyvän Jumalan rakkaus ja armo.

Veljestäni en tiedä mikä oli hänen iankaikkinen kohtalonsa, mutta uskon parasta. Tieto hänellä oli. Erääseen kirjeeseeni hän vastasi soittamalla ja sanomalla:” Kylläpä kirjeen kirjoitit” vastasin: ”Niin kirjoitin”. Tämä tapahtui ennen kuin tiesimme hänen kuolemaan johtavasta sairaudestaan. Samassa kirjeessä olin lähettänyt hänelle ”missio” kirjan, Mahdollisuus muutokseen. Kaikki suvussamme tietävät elämän katsomukseni. Meillä on ollut myös uskonnollinen koti ja kasvatus. Iso-äitimme ovat olleet uskovia ja rukoilleet paljon.

Yritin tiedustella veljeltäni hänen hengellistä tilaansa ja hän vastasi:” Ollaanhan me kasvettu samassa kodissa, ei ne (uskon asiat) ole mihinkään karisseet”. Minulle tuli hyvä mieli ja ajattelin että kukin ”uskon määränsä mukaan”. Rukoillessamme hänen puolestaan saimme usein vahvistusta siitä että Herra hänet tuntee. Kuitenkaan veljeni ei halunnut ehtoollista eikä Herran siunausta kun pyysin tyttärensä häneltä tätä kysymään. Tosin veljeni oli jo niin lopussa että ei juuri puhunut eikä syönyt, nukkui morfiinin vaikutuksen alaisena vaan. Kysyn itseltäni, missä hän nyt on? Riittääkö lapsikaste, riittääkö usko joka lapsena oli? Riittääkö/kohtasiko häntä Jumalan armo ja rakkaus. Joka tapauksessa sisimpäni puhuu minulle uskollisesta Herrasta! Jeesuksesta joka raksti/rakastaa kaikkia luotujaan kuolemaansa asti. Hän on ylösnousemus ja elämä. Hän on TIE.

Tien, Totuuden ja Elämän tähden, kysyn sinulta: Oletko Sinä lähtenyt kulkemaan tarjottua Tietä?!. Täällä blogitaivaalla ei liene tarpeen tämä kysymys, mutta jos joku ei vielä tunne olevansa Jeesus Tiellä, niin lähde sinne nopeasti ennen kuin on liian myöhä. Lähde oman itsesi tähden ja läheistesi! Lähde vielä niin, että kerrot olevasi sillä Tiellä! Ei ole parempaa, ihmeellisempää, autuaampaa, riemullisempaa,lohduttavampaa eikä pelastavampaa TIETÄ!  Jumala siunatkoon kaikki Tien kulkijat!

”Ota hänet vastaan, Suuri Pyhä Jumala. Ota hänet vastaan, kaipaavia lohduta, Ota hänet vastaan, taivaan kotiin avaraan, ota hänet vastaan iloon loppumattomaan. Ota hänet vastaan, tuuli hiljaa puhaltaa. Ota hänet vastaan, virta kantaa kulkijaa. Ota hänet vastaan rantaan suuren rauhan maan. Ota hänet vastaan kotisatamaan!”

Ota hänet vastaan, meillä on niin ikävä. Ota hänet vastaan, murheellisten ystävä. Ota hänet vastaan, silta yli pimeyden. Ota hänet vastaan syli rakkauden!”