Ystävät, tiedän etten ole linjassa blogitaivaan yleisen linjan kanssa. Joskus vaan on niin että sielu käy syvissä vesissä, on maallinen sanonta:” eikahta kolmannetta”. Lisättiinhän Jobillekin kuormaa kuorman päälle, eikä hänellä edes ollut sitä tietoa mikä meillä on, lohtunaan, Job jäi Jumalan salaisuuksien taakse, mutta armon varaan.
Olen runouden ystävä ja viime aikoina lukenut Niilo Rauhalan runoja jotka ovat koskettaneet. Sen tähden ajattelin niitä vähän kanssanne jakaa, saa ottaa tai jättää, tällä hetkellä millään ei ole kovin suurta mjerkitystä, paitsi sillä että Jumala, nimensä mukaisesti ON!
Murheellisten on saatava vastaus/ niin kuin pellon/ syksyn kynnyksellä,
niin kuin virran/ joka huokuu eteenpäin,
niin kuin iltapäivän/josta ei ole paluuta aamun sineen.
Lyököön sydän sydäntä vasten,/ ei viileä viisaus,
ei tuhon sokea voihke –
lyököön läpi ikuisuuksien/ Jumalan sydämen ääni!
Pilvet väistyvät, niin te sanotte. Puhutte asioista, joita ette tunne.
Linnut sateenväriset liukuvat ilman halki laulamatta yhtään laulua.
Ehkä ne ajattelevat.
Linnuilla on viisaus, niiden silmiin on piirtynyt meren viiva.
Ne kuulevat, kun silmut parkaisevat auetessaan ja
pudottavat ajatuksensa, vaitiolonsa pitkät yöt tuulten seulaan.
On kirjoitettu, että sinä kutsut nimeltä tähdet,
joka ainoan. Sinä siis olet.
Tämä poistaa minulta yksinäisyyden,
kun avaruus on hyytävän autio.
Nen sinut niin kuin huurre yön valon.
Rovasti Niilo Rauhala on ollut sairaalapastori ja hänen teoksensa ”Hän ei väisty viereltäsi on osin raskasta luettavaa, mutta myös toivoa antavaa. Lainaan muutaman kappaleen. ”Kärsimys rajaa kuvaamme Jumalasta. Kukaan ei käsitä hänen olemustaan, suuruuttaan eikä hänen voimaansa. Olemme kuin meren rannalla, josta näemme vain lähimmälle ulapalle, emme kauemmaksi. Se, miksi Jumala johdattaa meitä kärsimyksen tietä, jää salatuksi…..Tarvitsemme sanaa armahtavasta Jumalasta…Meille pelkistyy se, mikä elämässä on ja on ollut tärkeintä…. Aikaamme ja ikuisuuteemme saakka ulottuva Jumalan teko on se, että me saamme turvautua pelastuksen armoon, joka tuo ikuisen elämän ja tänne kipujen tielle. Kristuksen sovintotyön ja hänen evankeliuminsa lahjana meille annetaan…anteeksi.
Elämän laulu puhkeaa soimaan
Kuuntele,/kuinka elämän laulu/kaikissa meissä/puhkeaa soimaan.
Kuuntele, kuinka se särkyneissä/ etsii tietä toivoon ja voimaan.
Kuuntele kivun ja tuskan kieltä,/matkalle lähde/ja vierellä kulje.
Kuuntele elämän, kuoleman mieltä,/ älä sen viestiltä korvaasi sulje.
Kuuntele: ihminen ihmiselle/tuskaa ja valoa matkalla jakaa./
Siinä on tilaa rakkaudelle/kaiken hädän ja hoivan takaa.
Kaikki luotusi tarkkaavat sinua Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi (Ps.104:27-28)
Sydämeeni sinun rauhasi
Anna minulle tähden rauha/ja oksilla kuultavan yön./ Anna minulle erämaata kastelevan virran rauha/ ja kosken pyörteessä läikkyvän kiven./ Anna minulle ristiltä laskeutuvan voittajan rauha/ ja ovelle kolkuttavan käden./ Anna huoneeseeni Hänen silmiensä rauha,/
sydämeeni Sinun rauhasi.
Blogitaivas 
24/08/2013 11:46
Minusta sinä olet juuri sillä oikealla linjalla! Eikös täällä ole tarkoituksena jakaa omakohtaisia ajatuksia uskosta ja elämästä kaikkine vivahteineen, iloineen ja suruineen, erilaisissa muodoissa, ja se on tämän blogitaivaan rikkaus. Täällä saa itkeä ja nauraa, tulla kuulluksi, lohdutetuksi ja rohkaistuksi, ja jos hyvin käy, joskus myös toisille sitä lohdutusta ja rohkaisua jakaa. Iso kiitos Jumalalle sinusta Tuulikki!
TykkääTykkää
30/08/2013 06:45
Juuri näin! Kauniisti kirjoitat, kauniita syviä runoja jaat! Kiitos!
TykkääTykkää
24/08/2013 13:33
Tuulikki, hengellisellä äidillä on aina paikka, heitä on vähän. Sinulla on kokemusta ja niin vahvalle perustalle rakentunut kristityn itsetunto, että olet täällä juuri oikealla ja tarpeellisella paikalla.
TykkääTykkää
24/08/2013 13:35
Niilo Rauhalan runot kertovat kirjoittajastaan sen,että hän uskaltautui olla uskossa vailla vastauksia kaikkeen, mutta tietoinen siitä,että Jumalan lapsella on tilaa olla kaikissa oloissa ja tuntemuksissa, eikä Isä hylkää. Kiitos runojen jakamisesta.
TykkääTykkää
24/08/2013 14:08
Hyvin upeaa tekstiä niin Niilo Rauhalan sielulle ”puhuvat” runot kuin sinunkin tekstisi, kiitos!
Maailma huutaa ahdistuksessa, eikö silloin tämä ole mitä parhainta lohdutusta.
Siunaavaa jatkoa sinulle. . . syvälliseen sanan jakoon . . .
TykkääTykkää
24/08/2013 19:20
Kyyneleet, sielua hoitavat, puhdistavat,
valtoimenaan valuvat,
olen sanaton. Kiitos ystävät.
Kiitos.
Vielä yksi Niilon Rauhalan pieni runo.
Elämä on toisinaan sitä,/ ettei jaksa elää./ Ja kuoleman läheisyys,/ettei jaksa kuolla./ Tätä ristiriitaa minä rakastan/ ja kutsun olemiseksi.
Ehkä en ole tuon mainitun rakastamisesta aivan varma itseni suhteen, mutta loppu on hyvä.
Aloin etsiä erästä psalmia joka on ihana (Ps. 30: 12-13), ja löysinkin Jesajan!!!
Otetaan vaikka luku 65 jakeet 17-25 ja
– seuraavan luvun alusta:” Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen huoneen te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?
Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra. Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.”!
Vanhemman käännöksen versio on minulle rakkaampi ja sen olen myös kirjoittanut mökkimme ulkoseinään että muistaisimme kenen kaikki on, ja muistaisimme kiittää.
Tänne on tullut hyviä tekstejä sitten aamun, todella hyviä, kiitos kirjoittajille!
TykkääTykkää
30/08/2013 09:04
Sirkku, kiitos tämän aamun postistasi.
Kaikki me tarvitsemme palautetta, (tai ainakin KAI toivomme) onhan tässä sydän, sielu ruumis ja ennen kaikkea myös Henki kysymyksessä kun tänne kirjoitellaan elämän syvimpiä tunteita ja kokemuksia. Siinä on pieni ihminen laittamassa itsensä ”likoon”, kaikkien arvioitavaksi.
Lämpimät sanat rohkaisevat 🙂
TykkääTykkää