Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Päivitellään, siunaillaan

1 kommentti

Siinä me olemme hyviä. Ja aiheita riittää: ilmat ja poliitikot eturivissä ja sitten välipiikkeinä nokiat ja lumiat. Kansa keskustelee ja lööpit myyvät. 

Jos käyttäisimme saman ajan siunaamiseen ja rukoilemiseen, niin olisiko se ajan hukkaa tai pään työntämistä pensaaseen vai peräti vaikuttamistoimintaa yhteiskuntamme parhaaksi?

Meidät on kristittyinä kutsuttu siunaamaan, ei siunailemaan tai edes päivittelemään. Jumalan siunaus tekee aina hyvää. Ns. maallisiakin asioita saa siunata. Itse asiassa ero maallisten ja hengellisten asioitten välillä on kuin veteen piirretty viiva, koska elämä on kokonaisuus. Jeesus oli kiinnostunut myös arkisista asioista, vaikka kehottikin etsimään ensin Jumalan valtakuntaa eli kuninkuutta. Mutta tuokin tarkoittaa samalla Jumalan hyvän hallinnan toteuttamista maan päällä.

Sielun pelastus, kehon terveys ja mielen tasapaino olivat Jeesuksen agendalla. Saavat olla myös seurakunnan agendalla.

Siunaamme siis. Voimme aloittaa kiittämällä Jumalaa mm siitä, että meillä on oikeus sanoa mielipiteemme eli päivitellä asioita. Jatkamme kiittämällä mahdollisuuksistamme vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Ja kiitämme, että siunaavat rukouksemme tuovat Jumalan varjelusta ja johdatusta maahamme, talouteemme ja hallintoomme. Radio juuri kuulutti, että Suomi on maailmalla kärkikolmikossa talouden kilpailukyvyssä! 

Menestysteologiaako? Olkoon, mutta siunaamaan meidät on kutsuttu, että siunauksen perisimme ja meillä olisi, millä siunata muita, esim. nostamalla lähetystyö ja kehitysyhteistyökannatustamme. Jumalan siunaus on hyväksi.

Herra siunatkoon meitä ja…

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

One thought on “Päivitellään, siunaillaan

  1. Taivaalline ohje hyödylliseen ajankäyttöön: Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s