Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tervetuloa Uskon kuntosalille

4 kommenttia

Sopii kaikenikäisille alkukunnosta riippumatta. Aina paikalla asiantuntija, jokaiselle taataan henkilökohtainen valmennusohjelma. Sali on auki 24/7. Laitteita riittävästi ja monipuolisesti. Jokaista laitetta varten myös oma, käytännön sovellus, jota voi harjoitella missä ja milloin tahansa.

Salilla on pitkät perinteet. Sitä ovat käyttäneet mm Paavali, Fransiscus Assisilainen, Luther, Taylor Hudson, Moody. Uudempia käyttäjiä mm Bill Johnson, Heidi Baker ja lukuisa joukko myös kotimaisia henkilöitä, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen.

Suuresta huomiosta ja suosiosta huolimatta paikkoja on vielä runsaasti vapaana. Hinta on jo maksettu. Erityisvarusteita ei tarvita. Vain avointa ja ennakkoluulotonta mieltä. Jos puuttuu rohkeutta, niin salin käyttöä voikin alkaa opetella erityisellä alkeiskurssilla, jossa vahvistetaan rohkeuden lihaksia.

Kunto- ohjelman voi myös alkaa välittömästi etänä omassa kodissaan. Käsikirja on ollut käytössä pitkään ja siitä otetaan koko uusia painoksia. Kirja onkin maailman eniten painettu kirja. Kirjan löytää hyvin varustetuista kirjakaupoista, ei kuitenkaan Ärrältä. Käsikirjaan kuuluu henkilökohtainen kotiopettaja.

Uskon lihasten kasvulle tarkoitettuja paikkoja löytyy nykään kaikkialla maailmassa. Joissain maissa ne ovat maan alla, mutta silti löydettävissä. Monissa paikoissa salin osoite löytyy paikallisessa lehdessä. Myös netissä.

Suosittelen lämpimästi

Kontulan kuntolasta

Heikki Hilvo

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

4 thoughts on “Tervetuloa Uskon kuntosalille

  1. Hinta on maksettu! Kiitos Jeesus!

    Tykkää

  2. Odotan innolla myös Tornion intensiivijaksoa reilun viikon päästä, valitettavasti voimme vain lauantain olla tehotreeneissä. Entä tyhjennysharjoitukset ja palautumiset, entä onko ylikunto hyvä vai huono asia ? Ja onhan tämä jollain tapaa myös joukkuelaji ?

    Tykkää

    • Hei Mukava nähdä Torniossa. Teit hyviä kysymyksiä. Palautusjakso eli lepo ja venytykset ovat sina tarpee, olisiko tämä sitä levollista rukousta ja uskon ajatusten venyttelyä Sanan mukaisiksi. Ehdottomasti tämä on joukkuelaji, siksi on seurakunta ja uskovien yhteys. Ylikunto? Sitä pitää vielä miettiä. Iloa Heikki

      Lähetetty iPadista

      Tykkää

  3. Lihaksia kannattaa harjoittaa vähintäänkin sen verran, etteivät surkastu.

    Mutta ylikunto… uskon, että monilla hengellisenkin työn tekijöillä on kokemuksia tästä. Ehkä siksi meitä kehotetaankin: ”Ei omassa voimassa….”

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s