Jokaisen haavan äärellä valvoo kärsimyksen enkeli,
kaikki muut ovat jo lähteneet pois,
ovet sulkeutuneet, tieto kadonnut, toivo luopunut.
Elämä lyö meihin haavansa,
siksi enkelit rukoilevat lakkaamatta,
eikä heidän silmissään yksikään yö
ole pimeä. (Niilo Rauhala)
Aina kun en pääse oman seurakuntani kokoontumiseen sunnuntaisin, kuuntelen kaikki radia saarnat joita kahdelta eri kanavalta tulee. Niitä tulee jonkin muotoisina, eri tavalla laskien 5 tai 6. Tänään se yleisradion yleisin oli toinen järjestyksessään, niin tyypillinen ettei se oikeastaan vaikuttanut mitenkään. Kolmas tuli radio Deiltä. Se taas on yleensä mielenkiintoinen, mutta tänään se iski täysillä niin että kaikki mitä olen tähän asti elämässäni vammaisuudesta kokenut, vyöryi ylitseni hetkessä tuhoten kaiken mikä oli rakentunut 40 vuoden aikana. Niin voi sattua sana jonka ihminen tulkitsee, niin kuin tulkitsee. Sielustani nousi huuto EI! Hätä ja epäusko täytti mieleni ja itkin.
Aiheena tänään oli ”Usko ja epäusko”. Raamatun kertomus josta aihe kumpuaa oli Markus 2:1-12. Saarnaaja saarnaasi siihen tapaan kuin useimmiten kuulee että puhui halvaantuneen epäuskosta. Kuitenkaan Raamattu ei missään mainitse tämän halvaantuneen uskosta yhtään mitään. Kuinka kukaan siis voi tietää ettei tällä onnettomalla ollut uskoa. Ehkä hän ei ollut vielä edes kuullut Jeesuksesta vaan hänelle kävi, niin kuin minulle 40 vuotta sitten, että hänen ystävänsä olivat kuulleet miehestä joka parantaa sairaita ja sanoneet että haluavat viedä hänet tämän parantajan luokse. Oman kokemukseni perusteella uskon että toivo oli olemassa, jopa harras toivo paranemisesta juuri sillä sairaalla. Kun he sitten laskivat miehen Jeesuksen eteen kerrotaan:” Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle, Poikani sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi”. Tässä ei puhuta mitään kenen uskosta tai epäuskosta oli kysymys. Ei myöskään mikä oli se perimmäinen syy miksi Jeesus yleensäkin paransi sairaita.
Jeesuksen parantumis ihmeistä kerrotaan jonkin verran, mutta aina niillä on syvempi merkitys kuin ruumiin paraneminen. Ihmeet ovat niitä varten jotka eivät usko. Vaikka eivät kaikki koskaan tule uskomaan ihmeidenkään vuoksi. Tässäkin oli olennaista se että Jeesus on Jumala, joka ainoana voi antaa syntejä anteeksi, kuten tekstistäkin käy ilmi.
Betesdan lammikon ihme seuraavana. Minusta tässäkin on kysymys sairaan kohdalla siitä, oliko hän yleensäkään kuullut vielä Jeesuksesta, näyttää ja kuulostaa siltä että ei ollut kun sitä häneltä kyseltiin. Joh.( 5:1-14)
Johannes kertoo luvussaan 9 jakeesta 2 eteenpäin sokean näkönsä saamisesta.
Minua aina koskettanut kysymys:” Kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa että hänen piti sokeana syntymän”? Vastaus siihen on ettei kumpikaan vaan että tämän(kin) miehen kohdalla piti Jumalan tekojen tulla julki. Olen itse hyvin pienenä saanut hengenvaarallisen polioviruksen joka halvaannutti alavartaloni. Siihen aikaankin vielä maalla asuttaessa usein tällaisiin onnettomuuksiin suhtauduttiin niin että ne ovat Jumalan rangaistusta. Minä kuulin siitä usein. Äitini oli yksinkertainen, heikolla itsetunnolla varustettu työn ja sota-ajan rasittama ihminen ja sairastumiseni oli hänelle liikaa, minusta tuli perheeni syntipukki jota äiti häpesi. En vammautunut rujoksi, niin kuin moni muu tuossa maailman laajuisessa epidemiassa ja jossa monet kuolivat. Ei olisi ollut mitään syytä äidin tuntea häpeää.
Tuon yleisradion saarnan jälkeen ajattelin että uskallankohan enää muita saarnoja kuunnellakaan kun olo oli niin lyöty, raskas ja syyllinen. Olen kokenut omaavani oman ”Kainin” merkkini parantumattomuuteni tähden ja on ollut pitkä tie pettymyksistä, rukouksista, uskosta, toivosta ja ihmemiehistä lähtien päästä sopuun itsensä ja Jumalansa kanssa. Kun en äitini mielestä koskaan olisi saanut olla olemassa, on parantuminen kestänyt kauan. Eikä sitä ole helpottaneet kokemukset parantumiskokouksista jolloin on taas ollut syyllinen, ilman olemassa olon oikeutta sellaisena kuin on. Kun kukaan ihminen ei ole voinut tilanteelleni mitään, enkä itsekään niin minkäs teet?! Mutta Jumala, Kaikkivaltias itse, Jeesuksessa Kristuksessa on minua lohduttanut. Ettei menisi liian pitkäksi ja henkilökohtaiseksi, en kerro enempää. Jumala yksin on nähnyt kaiken ja tietää kuinka paljon kaikenlaista on vammautumisen myötä elämääni tullut ja monen muun vammaisen. Sen verrran kuitenkin että ollessani joskus 70 -80 luvuilla viitenä kesänä Hämeenlinnan seudulla vetämässä, lähinnä poliovammaisille, mutta myös muuutenkin vammatuneille kesäisin hengellisiä leirejä tapasin siellä pääasiassa uskossa olevia ja, Jumalalle kiitos, myös uskoon tulevia!
Eräs erittäin vaikeasti cp vammainen komea nuorimies ei pystynyt puhumaan eikä pysynyt pyörätuolissaan kiinni sitomatta jäi mieleeni. En tiedä oliko jo silloin jokin laite millä hän pystyi kirjoittamaan vai ymmärsikö joku häntä niin että sai kirjoitetuksi hänen puolestaan. Eräänä päivänä tämä mies tuotiin luokseni ja hänen avustajansa tarjosi tekstiä luettavakseni sanoen että tämä mies haluaisi että lukisin sen meidän ilta tai aamuhartaustilaisuudessamme. Luin tekstin ja menin ihan hiljaiseksi, mitään niin syvällistä en ollut siihen päivään mennessä nähnyt. Katsoin tuon miehen sinisiin silmiin enkä ole eläessäni nähnyt niin puhuvaa katsetta. Olin jo kysynyt ihmeissäni ”Oletko sinä kirjoittanut tämän”?! Avustaja vastasi hänen puolestaan. En tiedä miten tuon miehen myöhempi elämä on mennyt, mutta uskon että hän on ollut Jumalan elopellolla yksi mahtavimpia! Todistaja vailla vertaa. Minua itkettää nykin kun häntä muistan!
Miten kävi loppujen saarnojen? Hyvin, todella hyvin, niin hyvin että itkin vielä hartaammin ja todella pitkään ja kiitin Jeesustani. Kiitin siitä mitä Hän on minulle ja kaltaisilleni ollut. Pitkään iltaan tunsin Hänen rakkautensa vaikutuksen ja muistin kuinka uskoontuloni jälkeen väkivallan alla Hän ilmestyi kerran kun olin taas peloissani. Hän toi rauhan, ymmärrystä ylemmän ja näytti minulle Golgatan ja sanoi:” Se mikä sattuu sinuun, sattuu myös minuun”. Siinä oli niin käsittämätöntä rakkautta ja hellyyttä että se murtaa minua vielä 40 vuoden jälkeenkin. Jeesus, kallis Jeesus minä rakastan sinua, yli kaiken minä RAKASTAN sinua!
Iltapäivän istuin terassillani ja katselin kaunista ruskaa. Luin myös Anna-Mari Kaskisen ruokirjan ”Minä en sinua unohda”. Rauha oli läsnä, rakkaus oli läsnä, kiitollisuus ja ilo oli läsnä. Kaikkea sitä toivotan sinullekin, joka tämän jaksat lukea. Herra olkoon sinun kanssasi yhtä väkevästi kuin minunkin! Sinua siunata tahdon!
Blogitaivas 
06/10/2013 18:52
Laitan tähän vielä yhden A-M Kaskisen runon jonka nimi on ”Hoida meitä”.
Hoivaa särkyneitä/ sanoin suojaavin./ Jeesus, hoida meitä/ käsin siunaavin./ Sinä meitä kuulet,/ Sinä lyötyä et lyö,/ hoida meitä,/kunnes päättyy pitkä yö.
Haavoittunein mielin/ käymme luoksesi,/ karkein, kankein kielin/ – anna armosi./ Sinä meitä kuulet,/sinnä lyötyä et lyö./Hoida meitä,/ kunnes päättyy pitkä yö.
Raajarikko kansa/ hiljaa vaeltaa/ kohti Jumalaansa,/ ristin kantajaa./Sinä meitä kuulet,/ sinä lyötyä et lyö./ Hoida meitä,/ kunnes päättyy pitkä yö.
Anna-Marin kauniiksi tehtyjä sanoituksia on lähes ”lukematon” määrä sävellettyinä, kaikki meistä tuntee niistä ainakin muutaman, niin oletan. Silti jos joku haluaa viettää ihanaa aikaa koskettavan runouden parissa tässä kirjassa sitä löytyy 🙂
TykkääTykkää
06/10/2013 20:48
Tuulikki: en kuullut mainitsemaasi saarnaa, mutta sydän itkee kanssasi sitä, mitä se on sinulle aiheuttanut! En voi käsittää, että joku voi pitää sairauksia Jumalan rangaistuksena. Joku, joka on asetettu toisten paimeneksi ja auttajaksi. Iskee, lyö ja leimaa sen sijaan että pysähtyisi lohduttamaan ja auttamaan. Hänen täytyy olla pahasti sokea ja kuuro!
Ja toivon totisesti, että myös hän saa sinun viestisi.
Näin ulkopuolelta katsellen ja arvostellen saa sen vaikutelman, että hän on omavoimaisuudessaan korottanut itsensä asemaan, joka hänelle ei kuulu! Tosin tuntien samalla, että olen näin sanoessani kuulopuheiden varassa.
En itsekään päässyt tänään kotikirkkoon tai muidenkaan saarnojen äärelle, kun palasin maailmalta vasta illansuussa.
Haluan kuitenkin kietoa käteni kaulaasi ja siunata sinua toisen rakkaan runoilijan, Mirjami Lähteenkorvan säkeillä. Siitä on löytynyt sanoja silloin kun en jaksa ymmärtää, miksi toisille on annettu suurempi taakka kuin toisille:
”Jumala, sen pienen kukan näät.
Sen, joka kasvoi kiven kainaloon
ja pohjoisrinteen alle.
Sen kukan puoleen, Jumala,
kumarru erikseen.
Ja katso sitä tarkemmin kuin muita!”
Meille annetaan elämässä erilaiset eväät ja meitä kutakin muovataan eri tavoin. Sinusta on hioutunut timantti, josta Jumalan valo loistaa meille muille. Olet suuri rikkaus ja aarre meidän seurakunnassamme. Paljon Hänen rakkauttaan ja siunausta elämääsi!
Leena
TykkääTykkää
06/10/2013 21:01
No, mutta Leena 🙂 rakas sisar. Kiitos myötäelämisestä!
Asiat voidaan sanoa niin monella tavalla, enkä usko että tuo saarnaaja oli mitenkään pahaa tarkoittamassa, se vain niin sattui kun mitään ei tälle vammalleen ole itse, eikä kukaan muukaan mitään voinut.
Mutta ei haittaa, ei ollenkaan. Raamattu on ihmeellisen lohduttava kirja ja Pyhän Elävä ja toimiva läsnäolo elämässämme on sanoin kuvaamattoman murtavaa ja hoitavaa. Kaikki on anteeksi annettu, niin minulle kuin kaikille muillekin, otetaan se ihana armolahja vastaan. Kristuksen Jeesuksen Ristin työ!
TykkääTykkää
07/10/2013 20:42
Kiitos Tuulikki, myös kaikista noista tämänkin kommentin jälkeen tulevista pohdinnoista.
TykkääTykkää
06/10/2013 20:15
Tuulikki, Sinä olet Jumalan palava pensas. Aito ja teeskentelemätön todistaja. Risti ei ole piilossa sinun puheevuoroissasi. Sinä et häpeä Jeesusta !
TykkääTykkää
06/10/2013 20:52
Mitä sinulle Virpi vastaisin kun silmiä, aina vaan, sumentaa. Sanoit niin kauniisti, mutta totta on että kohtaamiseni Herran Jeesuksen kanssa on ollut niin väkevä ja voimallinen ettei vertaa. Silti ihminen minäkin.
Teksti syntyi sen vuoksi kun ns. terveet ”tietävät” ja selittelevät miltä vammaisista elämä tuntuu. Ja tietyissä piireissä oli ennen kauheaa syyllistämistä jos vamma ei kadonnutkaan rukousten ja kaikenlaisten henkien ulosajamisten seurauksena. Silloin oli aina syy vammaisen uskonpuutteessa, tai jossain salasynnissä?! Mutta menneet on menneitä ja auttaa paljon kun tässäkin asiassa ajattelee:” Anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät”.
Miksi kukaan ei kysy niiltä jotka ovat tämän ”kohtalon” alaisia uskovatko he vai eivät. Haluavatko vai ei, ainoastaan Jeesus kysyi haluaako mies tulla terveeksi. Itse uskoin ja toivoin, monta vuotta, olisihan se ollut todistus minun ateisti miehelleni, jos olisin parantunut. Mutta ehkä se olisi taas ollut jonkun mielestä joku väärä motiivi parantua, koska sitä ei tapahtunut..?
Kun kuulen puhuttavan tuosta Betesdan lammikon miehestä, kauhistuneina, että hän oli ollut ”jo kolmekymmentä kahdeksan vuotta” vammaisena, niin tiedän monia jotka ovat koko ikänsä. Minäkin jo 63 vuotta. Kukaan ei sellaista halua, mutta minkäs teet. Silti en ole tuntenut montaakaan katkeroitunutta vammaista. En tosin enää ole varmaankaan pariinkymmeneen vuoteen ollutkaan aktiivisesti muiden kaltaisteni parissa. Riittää minulle olla tämän oman elämäni kanssa ”naimisissa”.
Ilman henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen, en olisi jaksanut. Jumalan käsittämätön rakkaus on ollut elämänvoimani. Olen ikionnellinen kun kerran pääsen katsomaan Häntä kasvoista kasvoihin ja iankaikkisuuden saan häntä ylistää ja kiittää!
TykkääTykkää
06/10/2013 20:18
Tuulikki, samojen kysymysten ja vastausten äärellä olemme olleet tänään ”uskon ja epäuskon” suhteen. Tuosta halvaantuneen parantamisesta Kapernaumissa kuulin tänään Kaskisen Pekan saarnassa Roihuvuoressa. Halvaantuneen uskosta ei parantaminen tosiaankaan lähtenyt, vaan hänet Jeesuksen lähelle katon kautta tuoneiden miesten. Halvaantuneen uskosta tai epäuskosta ei kuitenkaan puhuttu mitään. Aika lähellä paikkaa tai paikalla missä tämä tapahtui oli Kaskinenkin käynyt.
Sitä jäin kuitenkin miettimään, miksi tämä parantamiskertomus sai näkyvän sijansa Raamatussakin, kun näitä erilaisia parantamisia oli kuitenkin monia.
Ja toiseksi: siinä messussa laulettiin synnin- ja uskontunnustukset, vastaus teksteihin ja esirukoukseen ja messun alku- ja loppulaulu Anna-Marin tuttuihin kansanlauluihin sanoittamien tekstien mukaan. Todella hienoa vaihtelua messun sisältöön tänä ”vanhusten päivänä”. Anna-Mari ei itse ollut tänään paikalla.
TykkääTykkää
06/10/2013 21:13
Eräässä toisessa saarnassa puhuttiin siitä kuinka mahtava oli noiden neljän miehen teko. Ajatella sitäkin rakkautta että he halusivat niin kiihkeästi kantaa tuon kärsivän parannettavaksi että kiipesivät katolle ja alkoivat purkaa kattoa saadakseen miehen (ystävänsä?) Jeesuksen luo! Sepä vasta oli intohimoista uskoa ja toivoa 🙂
Saarnassa, tässä lohdullisessa, puhuttiin siitä kuinka me kaikki tarvitsemme näitä ”kantajia” ja se on totta. Rukouksinkin voi olla kantajana, ja käytännön avuissa muutenkin.
Usein, kun ei enää pysty aktiivisesti osallistumaan, monestakin syystä esim. ”kantajien” puutteesta 🙂 niin tulee joskus haikea olo. Minulle henkilökohtaisesti merkitsee oman seurakuntani ehtoolliselle ja yhteyteen pääseminen todella paljon. Olen usein sanonut ja kirjoittanut mielivirrestäni ”On riemu kun saan tulla sun Herra temppeliis.Sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis”. Tuo, Herraan temppeliin pääsy, kuten ei moni muukaan asia elämässäni ole niin itsestään selvää, että vain päättäisin lähteä. Joskus aikaisemmin sekin vielä oli mahdollisempaa kuin nykyään.
Ehkä kertomus oli monisyinen, niin kuin Raamatun kertomukset ovat, mutta olihan siinä tuo ”ystävien” tai kylänmiesten osuus mainittava.
Kiitos kommentistasi Niilo.
TykkääTykkää
06/10/2013 21:39
Kaksi asiaa on korjattava. Itse kirjoitin vahingossa että yleisradion saarna! Ei vaan radio Dein oli se joka ”murensi” mielen. Meinasin antaa palautetta, mutta en jaksanut.
Leena, ei radiosaarnoissa sanottu vammaisuutta Jumalan rangaistukseksi, vaan silloin kun olin pieni sitä jotkut pitivät sellaisena ja oma äitinikin niin koki.
Epäuskosta epäily tai tahdon puutteesta parantua, oli se joka minuun sattui ja on sattunut näiden paranemiskertomusten yhteydessä.
Kuten tuo Betesdan lammikon mies. Hänestä on moni saarnannut ettei hänellä enää ollut uskoa vaan hän oli jo luopunut toivostaan ja ikäänkuin alistunut niin kohtaloonsa ettei enää edes jaksanut uskoakaan parantuvansa. Paranihan kuitenkin, kun Jeesus paransi. Voihan joku sanoa minustakin, ja on sanottukin että en edes halua parantua vaikka Jumalan tahto on parantaa, ja siksi en parane, koska en usko.
Mutta kaikki eivät parane, eivät nyt eivätkä silloin. Jumala tietää miksi, eivät ihmiset. Minua lohduttaa myös se että olemme todistuksena näkymättömällekin maailmalle, emme ainoastaan tälle.
Me tiedämme enemmän kuin Job. Jumala antoi Jobista ja hänen uskostaan hyvän arvosanan ja antoi siksi Saatanalle luvan koetella Jobia. Tosin Jobin kohtalo maallisestikin päättyi hyvin. Mutta minä en tiedä, eikä kukaan muukaan, mikä itse kullekin on parasta. Minulle riittää että tiedän olevani armosta pelastettu ja iankaikkisen elämän perillinen.
TykkääTykkää
07/10/2013 08:52
Johanneksen evankeliumissa mainitaan ”usko, jonka Jeesus vaikutti” eli ei ole kyse omasta puristamisesta. Olen itse sairastanut monenlaista ja kohdannut monenlaista ymmärtämättömyyttä ja myös näitä puhujia, jotka ovat sitä mieltä, että sinulla ei ole uskoa parantua. Siksi on lohdullista tietää, että se mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista!
TykkääTykkää
07/10/2013 09:17
Päivi, juuri näin! Kaikki on ollut, on ja tulee olemaan Jumalalle mahdollista! En usko että kovin moni toimii ja sanoo tietoisesti ”väärin”, on vain kypsymättömyyttä/tietämättömyyttä ja intoa hyvän asian puolesta. Tarinoita sekä että tapauksista olisi kyllä kerrottaviksi ”pilvin pimein” 😉 mutta ei taida olla tämän sivun tarkoitus. Tulipahan vaan tämäkin elämänosa esitellyksi.
Tänä aamuna soi monikin virsi ja hengellinen laulu mielessäni syvällisine sisältöineen. Sekin on yksi tapa Jumalan hoitoa. Jumalan ihmiset palvelevat niin monin eri tavoin yhteistä asiaamme Jumalan valtakunnan hyväksi.
Kiitos kommentistasi, se on tärkeä! Jumalan Sana on niin ja aamen ja se Seitsemäs saarna olisikin ollut se paras, eli Raamattu kannesta kanteen, alusta loppuun, uskoen!
TykkääTykkää
07/10/2013 12:01
Hirmu hyvä, että nostit tämän vammaisuusasian esille, Tuulikki. Toit mielenkiintoisia näkökulmia sairaiden parantumiseen Raamatusta. Asian ympärillä on niin paljon vouhkaamista. Kiitos runolainauksista! Kaltaiselleni, ei-runokirjoja lukevalle, kukistus siihen maailmaan oli kuin raikkaassa suihkussa olisi käynyt.
TykkääTykkää
07/10/2013 16:06
KIITOS! Me vammaiset olemme kuitenkin sellainen marginaali ihmisryhmä joka on helppo olla huomaamatta ja aika harva välittää ja jaksaa pitää itsestään ääntä, vastaanotto kun voi olla mikä tahansa. Eli tilanne voi myös huonontua ja kipeyden kokemus kasvaa eivätkä kaikki sitä kestä. Parempi yrittää vain olla hissunkissun omissa porukoissaan.
Minulla on se ihmeellinen onni että tunnen syvästi itsessäni Jumalan Pyhän Hengen läsnäolon ja olen varma hänestä! Näen Jeesuksen joskus ”henkeni silmin” olevan jossain tilanteessa läsnä. ”Henkimaailman” juttuja, mutta tosia ja rohkaisevia. Joskus hän haluaisi tulla johonkin tilaisuuteen, mutta ihmiset eivät häntä ota vastaan ja hän jää hiljaa seisomaan paikoilleen ulkopuolisena jotenkin surullisena,( näin ihmisten kielellä sanottuna,) ja sitten en häntä enää näekään, hän on poistunut?!?
Silloin kun tunnen Hänet läsnäolevana, tiedän että silloin Hän pääsee läpi, silloin olen itsekin rohkea. Kun Pyhän Hengen läsnäolosta on varma voi vakuuttavasti myös todistaa toisille kaikista ulkonaisista olosuhteista huolimatta. Jos olet lukenut esim. apostolien tekoja niin olet nähnyt millaisen rohkeuden Pietari sai! Hän muuttui kokonaan, niin kuin sittemmin myös Paavali.
Nämäkin ovat tosi asioita vaikka totuus näyttäytyykin tässä maailmassa niin usein rujossa muodossa.
Olen usein halunnut antaa toisenlaisen selityksen, kuin normaalisti annetaan, näistä Raamatun tapahtumista ja nyt olen sen tehnyt. Saa ottaa tai jättää. Tällä kaikella todistan kahdesta eri todellisuudesta, odottaen sitä lopullista todellisuutta iankaikkisuudessa missä näkymättömät ovat muuttuneet näkyviksi.
Runot ovat todellakin yksi tämän elämän suola 🙂 ! Minulle erinomainen rauhoittumisen ja innoituksen lähde, yksi intohimoistani. Jumala on ihmeellisesti antanut erilaisia lahjojaan ihmisille, kuten taiteet ja kyvyn nähdä ja kokea kaikkea kaunista. Lopuksi inkarvonen, olisi kiva tietää kumpaa sukupuolta edustat? 😉 Ei ole väliä, kiitos kun osallistut!
TykkääTykkää
07/10/2013 12:36
Pitäisi varmaan kuunnella tuo Radio Dein saarna. Mutta yleisellä tasolla ja Raamatun pohjalta ajateltuna minusta epäusko vaikuttaa enemmän Ihmisessä joka yrittää parantaa toista, ei siinä jota yritetään parantaa. Monien kohdalla Jeesus ei juuri piittaa siitä uskooko ihminen siihen paraneeko hän ja siitä huolimatta he paranevat. Tunnusteot ovat merkki Jumalan voimasta ja synnyttävät uskoa. Ne eivät ole merkki parantuneen uskosta. Tänä päivänä moni ihminen joka ei usko kokee paranemisia ja he saattavat tulla uskoon. Valitettavasti moni ei tule sittenkään, aivan samoin kuin Jeesuksen aikana. Tunnusteoista huolimatta monet eivät uskoneet vaikka Jeesus oli heidän nenänsä edessä. Monet Jeesus palkitsi parantamalla heidät uskon vahvuuden takia ja taas monet muutkin uskoivat jälleen. Jeesus tihkui Jumalan voimaa ja siksi monet paranivat koskettaessaan häntä koska heissä vaikutti usko ja sen mukana rukouksen henki.
Ihminen on vain Jumalan voiman välittäjä, putki jonka kautta Jumala voi toimia. Pyhä Henki avaa tuon putken mutta valitettavasti me voimme itse sulkea sen omassa epäuskossamme tai jos emme ole kuuliaisia, Se ei kuitenkaan vedä meitä pois armon piiristä sillä joka tapauksessa epätäydellisyytemme vaimentaa Jumalan äänen ja voiman.
Eli minun mielestäni Jeesuksen sanat epäuskosta kohdistuvat toimijoihin ei toiminnan kohteisiin. He eivät jaksa uskoa että Jumala voi toimia heissä ja heidän kauttaan. Me olemme epätäydellisinä tulppana Jumalan voimalle.
TykkääTykkää
07/10/2013 16:31
Tapio. Minäkin ajattelin, kun huomasin tämän aiheen herättävän keskustelua, että kuuntelisinko uudelleen mikä siinä saarnassa niin kauheasti sattui. Joku muu, kuten sinä et ehkä kuulisikaan siinä mitään sellaista jonka minä kuulin. Todennäköisesti et.
Olen vastaillut pitkästi, ja nytkin kerron vielä yhden tapauksen. Kun olin vastuussa niistä hengellisistä leireistä, tuli sinne eräänä kesänä yhdelle leirille Irja niminen nainen. Hän käveli vanhanaikaisilla kainalosauvoilla molempia jalkojaan ontuen. Hän oli sairastunut polioon 2 kuukauden ikäisenä. Polio oli ennen nimeltään lapsihalvaus. Istuimme siinä suuressa salissa jossa syötiin ja pidettiin kaikki tilaisuudet. Tyttäreni oli pieni ja aina mukanani. Kun Irja astui ovesta sisään, näin vain hänene säteilevät suuret silmänsä ja kirkkauden loisteen hänen kasvoillaan. Kuiskasin lapselleni ”tuo täti on uskovainen”! Me tutustuimme. Hän oli helluntaitaustainen ja todisti aina väkevästi Jeesuksesta – ja siitä että pian Jeesus parantaa hänet ja hän saa heittää kaunalosauvat pois.
Muutama vuosi kului ja tuli Helsingin jäähallille suurkokous, puhujana Benny Hinn niminen amerikkalainen mies. Irja istui onnellisena etupenkissä ja taas sanoin tyttärelleni ”jos joku nyt parantuu se on varmasti Irja” niin suuri oli hänen uskonsa ja niin loistavat hänen kasvonsa. Kokous oli lopuillaan ja puhuja astui alas lavalta ja meni Irjan luo, nosti hänen sauvansa taivasta kohden ja julisti että Irja paranee. Irja ei pystynyt nousemaan ylös ilman sauvojaan, mutta hän kiitteli Jeesusta onnellisena ja poistuimme.
Meni taas muutamia vuosia ja näin lehdessä Irjan kuolin ilmoituksen. muistin hänen puhuneen siskostaan ja soitin sen nimiselle henkilölle. Sain tietää, että Irja oli ennen kuolemaansa saanut aivohalvauksen joka oli vienyt häneltä kaiken kommunikointi kyvyn, hän pystyi vain itkemään. Loppu oli ollut vaikea ja kuolema tuli yli kolmen kuukauden päästä halvauksesta. Hän ei siis parantunut täällä ollessaan, mutta uskon että hän on niitä ensimmäisiä jotka tulevat minua vastaan kun kerran pääsen taivaaseen ja hän on terve ja onnellinen! Irja oli ompelija joka teki pitkää päivää palvellen ihmisiä, evankelistoja ja seurakuntalaisiaan tuolla ompelijan lahjallaan.
Corrie Ten Boom oli myös viisi viimeistä vuottaan aivohalvaantuneena ja puhumattomana. Tästä keskitysleirin läpi kulkeneesta Jumalan naisesta on tehty elokuva, kirjoja jne. Jumala on ihmeellinen ja Hänen luottamuksensa ihmiseen on uskomaton. Hän on rakkaudesta ja armosta rikas.
En siis vastannut varsinaisesti tekstiisi. Kaiken tämän mitä olen kirjoittanut EI OLE TARKOITUS tehdä tyhjäksi Pyhän Hengen työtä, voimavaikutuksia ja ihmeitä. Raamatussa kaikki on totta! Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Ylistys, kiitos ja kunnia Hänelle iankaikkisesti! Aamen.
TykkääTykkää
10/10/2013 06:28
Tuulikki, tänä aamuna mieleeni tuli sanat: ihmisen pelottavin matka, on matka omaan heikkouteen.
Pohdit, miksi nyt näistä kirjoittelet. Uskotko, että syynä voi olla se, että sinä olet elänyt tuota matkaa ja se ei pelota. Kertomasi on rehellisyydessään suuri julistus siitä, että Herra on heikoissa väkevä ja sanomasi on aito. Siinä ei ole tekoheikkoutta eikä tekoväkevyyttä. Rehellisyytä on!
TykkääTykkää
10/10/2013 08:33
Virpi, rakas ystävä. Kuinka osaisinkaan sinua kiittää kaikesta mitä olet kohdallani ollut näiden muutaman vuoden aikana täällä ja K24 kirjoiteltaessa!
Mitä aiheeseen tulee, onhan tätä matkaa kuljettu ja kaikenlaista koettu, iloa Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta, ja surua vajavuuksista, niin omalla kuin muidenkin ihmisten kohdalla. Täällä eletään tämän maailman lakien alaisina, vaikka Jeesus onkin meidän kanssamme ja Vapahtajamme.
Minulle kaikkein vastenmielisintä ihmisessä on epäaitous, tarve olla jotain muuta mitä on ja valheessa eläminen. Kuitenkin Totuus tulee kirkkaimmaksi Jeesuksen läsnäolon ja täytetyn työn tähden. Itsellämme ei välttämättä sellaiseen totuuteen ole kykyä, kuten itsemme kohtaamiseen, kuin on silloin kun Kristus meitä valaisee, ja se tulee armosta! Olen sanomattoman kiitollinen että olen saanut oman elämätaipaleeni selvitettyä Kaikkivaltiaan kanssa niin että sen suhteen on rauha.
Meillä on huomenna apostolien tekojen 5 luku käsiteltävänä. Siinähän on se käsittämätön tapaus Ananias ja Safiira! Sellaisiakin voisimme olla. Kiitos Jumalalle että on antanut sellaisen uskon Pyhän Hengen työhön ja olemukseen, että Sana on saanut syvään juurtua ja rakkaus Sanaan, jonka kautta on varjeltunut halusta petokseen tai olemaan jotain muuta mitä on.
Niin hienosti sanot että sanomasi vielä enemmän velvoittaa ja antaa voimia elää rehellisenä itselleen, muille ja ennen kaikkea Jumalalle. Opetin tyttärelleni jo pienenä että ihmisille voimme valehdella mutta Jumala näkee ja tietää kaiken. Se oppi on mennyt perille, niin itselleni kuin Jumalan Kiitos myös tyttärelleni.
Virpi sinullakin on monta asiaa sydämesi päällä ja Herra ne kaikki tietää. Ehkä hän katsookin sinut rakkaaksi opetuslapsekseen vilpittömyytesi ja toisista huolehtimisesi vuoksi., ”kantakaa toistenne kuormia, niin täytätte Kristuksen lain”!
Uskallan sanoa että erilaisilla kärsimyksilläkin on se kultainen kehä ympärillään kun Herraa seuraamme. Tiedät, niin kuin minäkin, että Jumala on voimallinen kääntämään pahankin palvelemaan omia taivaallisia tarkoitusperiään. Hän on Rakkaus, eikä anna mitään sellaista joka kävisi yli voimiemme. Raamatussa sanotaan ettei Jumala ketään kiusaa. Ja Apostoli suuri puhuu tästä hetken kestävästä ahdistuksestamme joka ei ole verrattavissa siihen kirkkauteen joka tulee osaksemme.
Tiedän että elämä täällä opettaa rukoilemaan ja turvautumaan, ei ihmisiin, vaan Jumalaan.
Herra siunatkoon ja verjelkoon Sinua ja kaikkia läheisiäsi.
Rakkaudella!
TykkääTykkää
10/10/2013 10:07
Sinulle, Inkarvonen, jos vielä käväiset täällä?! Tässä blogissa.
En tiedä miksi vastasin sinulle niin kuin vastasin. Olen luovana ja herkkänä ihmistyyppinä inspiraation johdateltavissa kaikissa tuotoksissani ja tuo, kirjoittamani, oli sillä hetkellä päällimmäisenä.
Haluan sanoa nyt, että sinun kommenttisi ovat ”toisenlaisia” raikkaita ja ytimekkäitä, ei kaiken laveasti selitteleviä, kuten esim. täältäpäin 😉
Minua ne kiinnostavat ja mietin millaisen elämän omaava ihminen noin ”tekstailee”. Jollain tasolla tulet ikäänkuin (sen verran) ulkopuolelta että näet, sanoisinko ”toisin”, raikkaasti, kuin ”suihkusta tulleena”!. Suihku verryttää ruumista ja sielua ja sen myötä myös henkeä 😉 joillekin se on avanto, joillekin sauna.
Seuraan tekstejäsi nyt entistä tarkemmin. Kiitos!
TykkääTykkää
10/10/2013 21:00
”kukistus (LUE: kurkistus) siihen maailmaan oli kuin raikkaassa suihkussa olisi käynyt” – niin se on Tuulikki. Nämä teidän blogitaivaskirjoittelut ovat sitä samaa ”raikasta suihkua” kaikki. Kyseenalaistatte urautuneita käytänteitä. Itse rimpuilen ylös urilta. Johdatukseksi koin kanadansuomalaisen FB-kaverini linkin tänne.
TykkääTykkää
11/10/2013 07:54
Kiitos! 🙂 – varmaankin kaikkien puolesta. Kivaa kun olet, ja kommentoit. Kyllä niitä uria on aina jonkin verran, ainakin minullakin, ikäkin teettää. Ja ne ”olosuhteet”.
Ihmeellisiä ovat Herramme tiet, sinunkin piti kanadan kautta päätyä tänne 🙂 !
Toivottavasti saat täältä sitä mitä tarvitset. Uskon niin, onhan täällä jo aika monta kirjoitttajaa, alkuun nähden, Koe itsesi kotoiseksi!
Herra siunatkoon ”rimpuiluissasi” kyllä Hän sen tekee.
TykkääTykkää
13/10/2013 09:45
Palaan vielä tänne koska täällä on syntynyt keskustelua ja toisaallakin on nyt jonkin verran samaa asiaa käsittelyssä.
Olen kuunnellut radio Dein aamuohjelmaa ja siellä on Tapio Puolimatka lukenut uusinta teostaan ”Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa”.
Eräs lause nousi sieltä esiin seuraavanlaisena:” Kärsimys on koulu jonka hedelmistä ihminen saa nauttia inakaikkisesti taivaassa”.
Tätä voi pohtia kukin tykönään. Parasta olisi varmaan lukea koko kirja. Puolimatkasta tiedän jotain ja että heillä on Down lapsi, ellen väärin muista, mutta tuskin. Tämä lapsi on heidän ainoansa. On siis kokemusta kärsimyksen osallisuudestakin, joka on kuitenkin myös osoittautunut siunaukseksi.
Elämä on monimuotoista mutta Jumala ON!
TykkääTykkää
26/10/2013 19:38
Olen pahoillani siitä, mitä olet joutunut uskovienkon kokouksissa kokemaan!
Sillä tavalla voin hiukan väittää osaavani samaistua, että olen viime vuosien vaikeiden käytännön tilanteiden keskellä joutunut myös tuontyyppisen spekuloinnin kohteeksi – ’mikä sinussa on vikana, kun asiat eivät heti järjestykään’ … jne. On helppo olla hyeenana toisen elämää ja hengellistä tilaa repostelemassa. Tekee mieli huutaa hyväätarkoittaville ihmisille, että HEI, elämäni ei ole paneelikeskustelun aihe, jota voitte vapaasti puida!!
Erään ihmisen (läheinen ystävä ennen…) mielestä olen suoranaisen demonin vallassa, kun olen joutunut kokemaan niin paljon pettymyksiä elämässä… toisen mielestä taas kyseessä Jumalan rakentava koulu…! Ota näistä nyt selvä ja elä näiden arvailijoiden kanssa kristillisesti..
Viisaimpana pidän korvien sulkemista hyvää tarkoittavien lähimmäisten puheilta, ja kuulon terävöittämistä Jumalan puoleen…
Todettakoon myös, että vajavaisenakin olen Jumalan Hengellä täytettyä Hänen lapsensa, joka puutteistaan huolimatta kaipaa yhteyttä Häneen ja Hänen omiinsa. EN ole demonin vallassa, vaikka olenkin kokenut pettymyksiä ja vastoinkäymisiä :)) En ihannoi vaikeuksia, mutta niiden läpi on vain ollut pakko mennä – ja nyt näen jo valoa, joksaan en tiedä tarkkaan, kuinka suunnistaa eteenpäin. Kiitos Herran!
TykkääTykkää
26/10/2013 22:22
Ellei olisi näin myöhä, muistaisin sen mikä itseäni näissä ”kuvioissa” on jonkun sanomana lohduttanut. Halusin kuitenkin vielä tulla vastaamaan sinulle edes jotain. Itse kuitenkin sanot tuossa yllä olennaisimman ja tärkeimmän eli pitää viisaampana korvien sulkemista lähimmäisten puheilta ja terävöittää kuuloa sen sijaan Jumalan puoleen!
Kukaan ei ihannoi vaikeuksia eikä halua niitä elämäänsä, mutta tuskin kukaan pääsee elämänsä läpi vaikeuksitta, en ainakaan usko, ne kuuluvat tähän maailmaan ja ihmisenä olemiseen. Onneksi me katsomme näkyväisten sijaan näkymättömiä ja suunta on sinne.
On siunattua että saamme antaa anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, se on vapauttavaa. Kukaan meistä ei ole virheetön, mutta me saamme kasvaa hyvän Herramme armon ja rakkauden hoitamina, vaikeuksinemmekin. Kiitos Herran! 🙂
TykkääTykkää
26/10/2013 19:45
Sanotaan vielä… eräs hengellinen isoveljeni (ei-suomalainen) kommentoi hänelle kertomaani viime vuosien painajaista siten, että jokainen, jonka hän on nähnyt saaneen Jumalalta jotain annettavaa, on käynyt läpi vaikeuksia. Jokainen. Pitkät erämaa-ajat ja hylkäämiset eivät ole merkki paholaisen vallassa olemisesta, vaan Jumalan valmistelusta – ja joskus pahimmat haavat tulevat toisilta kristityiltä.
Hänen sanojaan lainatakseni, väärillä profeetoilla on helppoa, todelliset eivät koskaan selviä helpolla 🙂 Tärkeää siis kasvattaa paksumpi nahka, joka ei muserru joka kritiikistä ja arvostelusta – niitä satelee Jumalaa palvellessa aina…
Itselläni tuo nahka on liian herkkä, ja myönnän pahoittavani mieleni uskovien ystävien tuen ja empatian puutteesta. Voin vain rukoilla, etten itse syyllistyisi samaan kovuuteen, mistä muita soimaan… Kun ei kaikkea elämässä saa kultalautasella, ei pidä siunauksia itsestään selvinä. Toisaalta, kun on saanut kokea kiistattomia yliluonnollisia ihmeitä, niitäkin osaa odottaa luottavaisena – tietäen, että Isä voi tästäkin kuopasta pelastaa 🙂
TykkääTykkää
26/10/2013 22:30
Tuon mitä tässä sanot, olen juuri kuullut jostain itsekin, siis tuon minkä ystäväsi on sanonut sinulle. Mistähän sen kuulin, olisiko ollut TV7?
Kärsimyksilläkin on tarkoituksensa, juuri tuo minkä sanotkin, ettei itse syyllistyisi samaan kovuuteen. Kyllä elämä opettaa, sanoi vanha kansa. Kyllä jos osaa ja haluaa oppia. Herran kanssa kulkiessa Hän vaikuttaa meissä hyvää tahtoa ja tahtoa oppia siitä minkä koemme vaikeana omassa elämässämme. Meillä on kaksi tietä, joko katkeruus tai siunaus ja mehän haluamme valita siunauksen. Herra on hyvä, opitaan siitä. Ja Jumalan armoa ovat Hänen lahjansa. Kiitos kommenteistasi, ole siunattu 🙂 !
TykkääTykkää