Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Itkiskö vai nauraisko

5 kommenttia

Huumori on vakava asia. Siihen ei voi suhtautua pelkästään kevyesti. Hyvien vitsien kertojat joutuvat tekemään tosissaan töitä vitsiensä naurettavuuden eteen. Standup- komiikka on jollekulle vakavaa bisnestä.

Saako pappi kertoa vitsin saarnassaan? Saako saarna olla kevyt ilmaisuiltaan? Saako messu ylipäätään olla hauska? Saako hengellisen työn tekijä nauraa? 

Voiko sama tyyppi olla sekä leikkisä että tosissaan ja mistä erottaa sen, milloin on kyseessä vitsi, milloin tosijuttu? Pitäisikö olla jokin koodi viestin edessä, että tietää sen olevan pilaa, hauskaa, puolitotuutta tai vakavaa asiaa? Vähän niin kuin alkossa: makea, puolimakea, puolikuiva ja kuiva.

Sosiaaliset ihmiset kamppailevat tosissaan näiden kysymysten kanssa varsinkin somessa, mediassa ja julkisussa esiintymisissä. Papit ja saarnaajatkin. Ohessa heitän muutaman oman mielipiteeni, koska koen kuuluvani tuohon ristiriitaiseen porukkaan, jonka jutut voidaan käsittää täysin väärin johtuen siitä, että on huumorin ja tosikkuuden ( ei siis tosikkouden) sekakäyttäjä.

– vakavankin asian voi sanoa kevyillä sanoilla, huumorilla voi vahvistaa sanomansa vakavuutta

– asiayhteydestä ja asian kokonaisuudesta voi päätellä, onko kyse vitsistä vai vakavasta puheesta, tosin puhuttuna myös ilmeet ja äänenpainot vaikuttavat, mitä seikkaa ei ole kirjoitetussa muodossa, kuten fb: ssa

– hengellinen puhe ei pilaannu huumorista, saarnan totuudet eivät vesity vitseistä, toisaalta tosikkomaisuus ei tee puheesta sen hengellisempää tai vakavastiotettavampaa

– puheen ja kirjoitusten ymmärtämistä helpottaa persoonan tunteminen, ymmärtäminen on lopulta kuulijan omaakin tulkintaa

– vastuu on sekä puhujalla ja kirjoittajalla että kuulijalla ja lukijalla, kaikki osapuolet tarvitsevat ymmärrystä ja toistensa kunnioitusta

– hyvän puheen aikana saa nauraa ja itkeä

– koko teologiaa tai oppia ei voi ympätä yhteen puheeseen tai fb päivitykseen, niinpä ei yhteen blogiin voi ladata tämän enempää ajatuksia, on jätettävä tilaa myös kaikkien omille pohdinnoille

 

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

5 thoughts on “Itkiskö vai nauraisko

  1. Jaa-jaa. Hyvää huumoria voi aina viljellä. Joku raja on silläkin. On ihmisiä, jotka pitävät kaikkea huumoria hyvänä, kunhan se ei vain kohdistu heihin itseensä. On toki muitakin rajoituksia. Huumori ei ole kaikille hyvää, jos siinä pilaillaan. Varsinkin pyhästä ei pidä tehdä pilaa eikä ulkopuolisista henkilöistä.

    Uskovaisten keskuudessa raja huumorin ja pilailun välillä on veteen piirretty. Jos läsnä on vain oikeinuskovia voi heittää aika rankkaakin pilaa huumorina. Jos joukossa on kuitenkin joku vääräuskoinen, tämä saattaa huumoria ymmärtämättömänä ottaa nokkiinsa. Tämä toki pätee myös kääntäen eli ei pidä ihmetellä, jos ei kristitty ateistien huumorista tykkää.

    Sitä olen joskus ihmetellyt, miten ateistien huumorin voi käsittää jumalanpilkkana, ikäänkuin Jumalaa voisi pilkata. Kristityn huumorin puolella taas on outoa, että toisinajattelijoita ollaan manaamassa vitsimielessä helvettiin, ikäänkuin meillä ihmisillä olisi siihen rahkeet. Näin on ehkä tarpeen, että hyvässä huumorissa olisi mukana hyvä maku ja Jeesuskin mielessä.

    Tykkää

  2. Hyvää analyysiä, Heikki!

    Kaikki lasten kasvatuksesta jotakin tietävät, että huumorin avulla homma menee joskus paljon paremmin perille. Jumalakin tietänee tämän – meitä kasvattaessaan.

    Tämä kommentti ei ollut huumoria.

    Tykkää

  3. Se parhaiten nauraa, joka itselleen nauraa!

    Tykkää

  4. Aina ei onnistu tuo kielioppikaan, kun yritetään nykytyylisesti sanoa asiat niin kovin lyhyesti ja olevinas näppärästi, vaan alkaakin kommentti ikkä kuin onttumaan ja saattaa jopa ”kompastua” omassa näppäryydessään… ;)

    Itse, vaikkakaan en lasten kasvatuksesta kai mitään ymmärrä, olen tietävinäni että lasten kanssa huumorilla pelaaminen se vasta taitolaji onkin. Omien empiiristen havaintojeni perusteella, koskapa teini-ikäisillä ei tunnu varsinaisesti huumorintajua olevan vielä juurikan lainkaan, niin sen perusteella lasten kohdalla se on vielä vaikeampi aihe; tai, vai hukkaavatko teinit ehkäpä agnstissaan välillä vallan huumorintajun…? Olisikin hauska tietää, minkälaista ”huumorimetodia” Ilkka, ”lasten kasvatuksesta jotain tietävänä”, on mahtanut käyttää…?

    Tykkää

  5. Enpä tiedä todellakaan itkisinkö Herzogin ”standup”-komiikan ja pelleilyn keskellä. Mutta mistä ”voitelu” ja ”kirkkaus” tällä koomisella ja vapautuneella karismaatikolla. Annetaan hänen itsensä kertoa:

    ”David Herzog kirjassaan Glory Invasion [GI] kertoo sivulla 127 Ruth Heflin nimisestä karismaattisesta naishenkilöstä, joka on toiminut Herzogin ”oppi-äitinä”. Heflinin kuoltua Herzog menee kuolleen Heflinin ruumiin luokse, kertoo kokevansa korkeaa kirkkauden tunnetta, suurempaa kuin Heflinin ollessa elossa. Hän sanoo, että hänen käsketään laskemaan kätensä Heflinin kuolleen ruumiin ylle, saadakseen kaksinkertaisen määrän kirkkautta. Herzog kirjoittaa: ”Kun nyt hänen ruumiinsa oli korkeamassa kirkkauden tilassa, hänen ruumiinsa oli kosketuspisteessä välittääkseen kirkkauden taivaan ja maan välillä.” [GI s.127] Tässä hetkessä kuin sähkövirta, Herzog kokee voimaa omassa kehossaan. Tämän sähkövirran Herzog ymmärtää ”ylösnousemusvoimana”. Tämä on hänen oma todistuksensa kirjassaan Glory Invasion.”

    Koko teksti: http://elaman-tie.blogspot.fi/2013/11/miksi-hylkaan-david-herzogin-opetuksen.html

    Huumorilla siis mennään…. mutta missä ”voimassa”. Jumala armahtakoon Suomen uskovia, tämän eksytyksen keskellä.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s