Soitellaan usein Turun Sinitaivassalilla lyömäsoitinvoittoisella kokoonpanolla. Eilen menossa mukana oli flyygeli, viulu, kolme–neljä djembeä ja rumpusetti. Viulu on tuossa orkesterissa vähiten lyömäsoitin. Välillä meno yltyy jonkin verran äänekkääksi. Miten siinä kolinassa voi kuulla viulun kauniin äänen?
Vastaus on yksinkertainen: muiden täytyy muistaa välillä soittaa hiljempaa. Niin hauras mutta vahvasti elävä ääni kantautuu kuulijoiden korviin asti.
Blogitaivas 
07/12/2013 23:06
Eikun kovempaa… Mikitetään viulu! 🙂
TykkääTykkää
07/12/2013 23:19
Se on yksi ratkaisu, mutta ainakin tämän djembisti-basistin tärykalvot kaipaavat välillä hiljaisempaa menoa muutenkin.
TykkääTykkää
08/12/2013 09:51
Hauraalla äänellä voi olla arvokas viesti annettavana. Vaikkapa mustarastaalla, joka maalis- huhtikuussa aloittaa illalla kauniin laulunsa vasta kun muu luonto hiljenee, Minulle se on aina merkki kevääntulosta.
TykkääTykkää
08/12/2013 10:02
Niin, ja kivulla ovat myös omat hauraat äänensä.
TykkääTykkää
08/12/2013 10:07
Hiljaisuuskin puhuu, usein enemmän kuin tuhat sanaa, pitää vain osata kuunnella. Taito sekin. Viisas teksti sinulta Juha! Kiitos ja siunausta pyhäpäivääsi.
TykkääTykkää
08/12/2013 11:00
Jaa-jaa, kun hiljaisuuskin tuli kuvaan niin muistui mieleen Jumalan ja profeetta Elian ”case” Horebin vuorella. On muuten ajankohtaista ”Pyhän Hengen odotuksessa”:
Jumala läsnä
hiljaisuus huminassa
kulkee ohitse
elävän veden virtaa
rajuilmojen jälkeen
TykkääTykkää
08/12/2013 12:27
Blogitaivaassa on viksuja lukijoita. Ymmärtävät yskän ihan saarnaamatta.
Minusta oli todella mukavaa välillä vain nojata rumpuun ja kuunnella viulua. Minä ainakin kuulin sen, koska oli aivan vieressä.
TykkääTykkää
08/12/2013 14:46
Juha, eikö olekin niin että kaikella on aikansa 🙂 – ja paikkansa. Vaihtelu virkistää tässäkin. Minua vaan inspiroi tuo kokemasi ja käännän sen hengelliseksi. ”Minä ainakin kuulin sen, koska oli aivan vieressä.” Näinhän se on Pyhän Hengen äänenkin kanssa, vai mitä 😉 ?
TykkääTykkää
08/12/2013 21:42
Joo-o, tarkoitus tosiaan oli narrata lukijoita kääntämään asia hengelliseksi. Eli ainakin sinä narrauduit. 🙂
Toisaalta tässä yleisessä metelissä (media, mainokset, kaikkinainen keskustelu) hiljaisuus on usein parasta informaatiota.
TykkääTykkää
09/12/2013 11:21
Niipä Juha 😉 ! Kyllä tuo heti tuli mieleeni. Toisaalta emme vielä kovin tunne ja ei aina tiedä mitä voi muutenkaan aina ilmoille ”pamauttaa”. Varsinkin kun olen taas helmikuussa vuoden vanhempi kuin tänään.
Ai miten se tähän liittyy? No, kun olen pienestä pitäen ”käytetty” kirkossa ja tottunut mm. vanhoihin virsiin niin tämä aika ei niihin taida olla sopiva. Kuitenkin vanhoissa virsissä on aikojen paino ja ne ovat kummunneet syvältä, ei niin hyvinvoivalta ihmiskunnalta, aineellisesti, kuin tänä päivänä. Tosin eivät kaikki voi hyvin nytkään.
Joistain näistä tämän aamun kommenteista nousikin mieleeni vanha virsi, syvällinen ja rakas, jopa ajan kohtainenkin jos on kykyä se niin nähdä.
Se on virsi 361. ”Koska valaissee koin tähtönen”. Taitaa uudessa virsikirjassa olla tämänkin virren sanat uudistetut mutta minäpä, Juha, luulen että vielä me joudumme näitäkin hengessämme veisaamaan ennen kuin Herramme saapuu.
Ei se ylistysvirsistä ja lauluista pois ole, kyynelin molempia ja Herran kasvojen kirkkaudessa kädet kohotettuna sydämen kyllyydestä veisaten.
Uskotko? 🙂
Tunnen sinua kohtaan kyllä ns. lukkarinrakkauttakin kun taidat asustella ja ”pyöriä” isieni suvun maisemissa. Isäni j esi-isieni suku on laajalti Turun seudun ja Maskun suunnan asuttajia. Turun yksi kaupunginosakin on nimetty iso-isäni (isän- isäni puolelta)kartanon mukaan…
Maskussa on vielä museoviraston suojelemana isäni äidin isän paja. Hän oli kuuluisa kyläseppä aikoinaan. Taiteilijana, luonnostani, olen ottanut tämän iso-iso isäni sukunimenkin. Että näin 😉
TykkääTykkää