Ellei olisi pimeitä öitä, eivät tähdet näkyisi. Ellei yksinäisyyttä, eivät ystävät olisi niin tärkeitä. Ellei olisi ollut ”vankina”, ei vapauskaan tuntuisi niin suurenmoiselta, ellei surua, ei ilokaan olisi niin ylenpalttista. Yksinkertaisia totuuksia, mutta kärsimyksilläkin on tarkoituksensa. Hyljätyksi tulemisellakin on. Vaan silloin, kun on tuon kipeän vaiheen aika, kaikki minkä tässä edellä kirjoitin on pinnallista, satuttavaa ja loukkaavaa, kunnes! On koulua käyty, on koeteltu, on anteeksiannettu ja saatu. Kun korvakuulolta kuuleminen on lakannut ja nähty Hänet, joka on viimeisenä seisova multien päällä. Eikä kuitenkaan koskaan elämästä täällä, lopu itku eikä erilaisten kipujen tuoma tuska. Niiden kanssa vaan oppii jotenkin elämään.

Lohduttaja tulee tuomaan sanomansa:” Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.  – Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. – Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee, riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut, sillä Herra armahtaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.

Minä, oikeasti, asun sellaisessa paikassa korkealla mäellä, jonka toisella puolella, kallioon louhittuna on kehä kolmonen ja alapuolellani noin ehkä 500 metrin päässä kiemurtelee Kuninkaan Tie. Joidenkin kilometrien päässä on ikivanha kestikievari jossa on edelleen kahvila. Minua ympäröi historiallinen miljöö. Kivikirkkokin yli 500 vuotta vanha. Minä rakastan tätä maisemaa ja asuinpaikkaa. Tämäkin on aina inspiroinut minua, näen ikivanhoja unia tässä maisemassa – kuvia.

Ajattelen, tätä tekstiä kirjoittaessani, meitä oikean Kuninkaan Tien kulkijoita, sekä matkaajina että kestikievareina. Ajattelen että olemme toinen toisillemme levähdys ja pysähdyspaikkoja matkallamme kohti päämäärää.  Kestikievarit olivat tämän maallisen Kuninkaan Tien varrella pitkienkin matkojen päässä toisistaan, joku oli tien alkupäässä, joku keskivaiheilla ja jotkut jo lähempänä matkansa päätä, mutta kaikki he tarvitsivat matkallaan pysähtymistä. Kuka pidemmän aikaa kuka lyhemmän. Toisilla oli enemmän evästä mukana kuin toisilla ja ehkä paremmat matkavaunutkin. Jos ja kun matkustettiin Helsingistä tai Porvoosta Turkuun kaikilla oli kuitenkin yhtä pitkä matka. Kestikievareita tarvittiin.

Matka meillä kaikilla on erilainen. Tarpeet kuitenkin osittain samat. Kaipaamme matkakumppanuutta, kaipaamme keidashetkiä kaltaistemme matkaajien kanssa. Haluamme rakentua yhteisestä uskostamme, päämäärästämme ja Hengen yhteydestä. Tarvitsemme tunnetta ”omia ollaan”. Kaipaamme vahvistusta vaelluksemme aikana, ravitsevaa leipää ja vettä joka sammuttaa janon ja virkistää. Tähän kaikkeen me tarvitsemme toisiamme. Kohtaamisia voi olla harvoinkin niin kuin joillakin olosuhteitten pakostakin on, mutta kun Henki on sama ystävän tapaaminen antaa voimia jatkaa pitkäksi aikaa.

Jesajan kirja on ihana, sieltä riittää ammennettavaa kaikkiin matkan vaiheisiin, rasitteisiin ja iloihin(kin). Sanotaan ettei pitäisi poimia yksittäisiä kohtia Raamatusta, vaan lukea kokonaisuuksia, ja minustakin se on hyvä ohje ja viisasta noudattaa, mutta nyt juuri haluan poimia muutamia ikikukkia tämän Kuninkaan Tieni varrelta.
Jesaja 45 (Rk. 38) jae 2: Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. 3. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä Israelin Jumala….5. Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään Jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne. 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole.

Emme välttämättä tiedä missä kohtaa juuri nyt joku on, tai itse olemme. Emme olemmeko oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja onko meillä antaa evästä hänelle joka sitä kaikkein kipeimmin tarvitsee, mutta Jumala suokoon että kulkisimme johdatuksessa ja voisimme antaa sen lasillisen vettä johon janoinen matkaaja ilman ojentamaamme juomaa muuten nääntyisi. Monet lähtevät kaukomaille kutsunsa pakottamina, auttamaan kärsiviä joita Jumala rakastaa, toiset jäävät omille paikoilleen, mutta voivat silti saada toimia yhtä lailla raviten kanssamatkaaja, vaikka ei sitä itse tietäisikään, eikä saisi koskaan tietääkään tämän maanpäällisen vaelluksensa aikana. Ei ole väliksikään, riittää kun Jumala tietää, kyllä Hän vahvistaa jokaista, sitäkin joka ei mitään tunne olevansa tai tekevänsä. Rakkaus ja sydämen asenne ratkaisevat. Kiitos Jumalalle Hänen armostaan ja lahjoistaan joista riittää kaikille henkilöön katsomatta.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesus Kristus ja Kaikkivaltias Jumala, Isä jota saamme kutsua omaksemme nyt ja aina.
Runsaasti asukoon maassamme rauha tulevanakin vuonna ja levätköön Jumalan siunaus runsaana kansamme yllä vuonna 2014.