Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Onko ihminen paha?

11 kommenttia

Pahuus on ongelma, johon on helppo kompastua. Lasten kanssa työskennellessä joutuu usein pohtimaan mistä pahuus nousee. Lasta kun ei voi toimintansa perusteella tuomita pahaksi. Lasten tekemät ilkeydet, agressiot ja toiminta ovat suoraa heijastetta heidän lähiympäristöstään ja siitä miten heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa ovat siihen suhteessa. Lasten teot ovat joskus äärimmäisen pahoja ja usein myös kosto ja toisen lapsen aggressioon vastaaminen on väkivaltaista.  Luonnostaan kaikki lapset, jos he ovat psyykkeeltään terveitä, osaavat riidellä, tapella ja aiheuttaa pahaa ympäristölleen ja itselleen. Aivan samalla tavalla he kykenevät hyvään. Kasvattajien tehtävä onkin opettaa lapselle oikean ja väärän ero.

Kun katsomme tätä luomaamme yhteiskuntaa globaalisti huomaamme nopeasti, että kasvatustyö on jäänyt pahasti kesken. Tuntuu siltä, että pahuus tunkee väkisinkin arkemme keskelle. Pahuudesta on tullut viihdettä, jota kansa janoaa ja ostaa. Vieraiden kansojen sodat ja raakuudet ovat läsnä aamiaspöydässämme ja lasten leikit ovat vaihtuneet kamppailuksi virtuaalisten taistelukenttien herruudesta. Kouluissamme opetetaan historiaa, jotta välttäisimme esi-isiemme virheet ja kuitenkin joudumme kouluttamaan nuoremme käyttämään asetta. Taloudellinen valta ja hyvinvointi kasautuu yhä harvempien käsiin ja kuilu köyhien rikkaiden välillä syvenee. 51% kaikesta omaisuudesta keskittyy 2% maailman  väestöstä. Tämä 2% voisi ratkaista muun maailman köyhyysongelmat ja ruokkia nälkäiset. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Pahuus leimaa ihmisen toimintaa.

Mutta onko ihminen paha?  Miksi emme ihmiskuntana kykene hyvään vaikka meillä on siihen kaikki mahdollisuudet.  Lapsi tulee kasvattaa hyvyyteen, koska se ei nouse hänestä luonnostaan. Lapsi kuitenkin vastaa saamaansa rakkauteen ja kykenee rakastamaan.  Sen perusteella voidaan sanoa, että ihminen kykenee myös hyvään. Onko ihminen sekä hyvä että paha?  Miksi emme valitse hyvää?

Humanismi aatteena on vanha ja sen johtoajatus on hyvyyteen kykenevä ihminen. Humanismin keskiössä yksilö. Yksilö, joka omilla valinnoillaan ja teoillaan vaikuttaa omaan ympäristöönsä on vastuussa yhteisölleen tekemisistään. Lainkuuliainen yhteiskunnan jäsen joutuu yleensä vastuuseen jos hän rikkoo lakia. Tekemätön hyvä ei kuitenkaan vaikuta mitenkään yksilön elämään yhteisössä. Mikään ei velvoita häntä tekemään hyvää.  Ainakin suorituskeskeisessä, nöyryyteen kasvatetussa suomalaisessa hyväntekeminen voidaan tulkita pröystäilyksi.

Me suomalaiset emme jätä kaveria ja naapuriapukin on vielä voimissaan ainakin pohjoisilla leveysasteilla.  Talkoitakin on niin paljon, että niitä on alettu jopa verottaa. Myös yhdistyksiä on joka lähtöön. Kuitenkin syrjäytyminen ja ihmisten kohtaamattomuus on aikamme suurin sairaus. Yksinäisyys vammauttaa työuupumuksen ohella ihmisiä yhtä paljon kuin fyysiset sairaudet. Uupumus kielii jakamattomista työtaakoista ja työilmapiirin romahtamisesta työpaikoilla.

Ihminen tuntuu olevan kykeneväinen hyvään ja pahaan. Onko näin että ihminen tabula rasa, tyhjä taulu, johon elämä kirjoittaa ihmisen laadun. Voisi kysyä, että asettiko elämä kirveen Lallin käteen. Sulkiko elämä paperitehtaan Kemijärvellä, jotta muut tehtaat voisivat tuottaa omistajilleen vielä suuremman voiton. Elämäkö nosti hutut surmaamaan tutseja, jotka olivat eurooppalaisen siirtomaapolitiika valmiiksi polkemia Ruandalaisia.

Voidaan kysyä myös toisin päin. Lähettikö elämä Albert Schweitzerin Afrikkaan tai äiti Teresan Intiaan. Elämäkö synnytti YK:n ja nostiko elämä Desmont Tutun Etelä-Afrikan Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Mistä näiden ihmisten pyyteetön hyvä on tullut.

Raamattu kertoo syntiinlankeemuksesta. Jumalan luoma ihminen joutui kiusaukseen ja  rikkoi kokonaisuuden, jonka Jumala on luonut. Syntiinlankeemuksessa läsnä ollut pahuus tuli ihmisen ulkopuolelta. Se johti ihmisen eroon Jumalasta ja pysyvään taisteluun hyvän ja pahan välillä. Ihmiselle on annettu työkaluksi omatunto, jonka avulla hän puntaroi oma suhdettaan ympäristöön ja muihin ihmisiin. Omatunto ohjaa valintojamme. Jos nostamme omantunnon ylimmäksi ohjenuoraksemme, kykenemmekö aina valitsemaan hyvän.  Missä menee se raja kun omatunto alkaa valita oman parhaan toisen tappioksi?

Ihminen ei ole itsessään paha, mutta elämä saattaa muovata hänestä pahan. Pahuus ei ole vain väkivaltaa ja näkyvää toimintaa.  Pahuus  rakentaa muureja lisää ihmisen ja Jumalan välille.  Kun ihminen asettaa omantunnon ilman Jumalaa ylimmäksi ohjenuorakseen  hän alkaa toteuttamaan itseään ja samalla ihminen antaa pahuudelle tilaa toimia.  Ahneus ja vallanhimo pääsevät vähitellen voitolle koska ei ole ketään jolle vastaisimme teoistamme.

Jos eläisimme kiinteässä suhteessa Jumalan kanssa pystyisimme toteuttamaan kaikkea sitä hyvää mitä Jumala tahtoo ihmiselle.  Kun omatunto olisi alistettu Raamatun sanalle tekomme suuntautuisivat Jumalan tahdon mukaisesti ja silloin hyvä voisi voittaa meissä.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

11 thoughts on “Onko ihminen paha?

  1. Tuli avauksestasi mieleen Eino Leinon Aurinkolaulun pari säkeistöä:

    Paha ei ole kenkään ihminen,
    vaan toinen on heikompi toista.
    On hyvää rinnassa jokaisen,
    vaikk’ aina ei esille loista.
    Kas, hymy jo puoli on hyvettä
    ja itkeä ei voi ilkeä:
    miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
    liki liikkuvi Jumalakin.

    Oi, antaos, Herra sa auringon,
    mulle armosi kultaiset kielet,
    niin soittaisin laulua sovinnon,
    ett’ yhtehen sais eri mielet.
    Ei tuomita voi, ken ymmärtää.
    Sävel selvittää, mikä salahan jää,
    näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
    sen kautta vie Jumalan tie

    Tykkää

  2. Niilo. Tätä usein siteerataan, mutta eikö tämä ole osa runosta ”Hymyilevä Apollo”. Aika ensimmäisiä Leinon runoja jonka hän on hyvin nuoren kirjoittanut, pitkä runo kaikkiaan. Minua on aina vähän kiusannut tuo ”ei paha ole kenkään ihminen, van toinen on heikompi toista”… koska se ei sovi yhteen kristillisen elämän katsomuksen kanssa. Mutta onhan se kaunis runo, ei vaan vie perille kauneudestaan huolimatta. No, jaa-jaa, niin kuin sanot, onko se nyt niin vakavaa/ ryppyotsaista oltava?

    Ei kai, mutta Tapion teksti on ajattelemisen arvoinen, ajankohtainen ja vakava. Mihin nykyajan lapset kasvavat ja mikä on heidän ja – meidän vanhenevien ihmisten tulevaisuus. Uskonnon opetus palautettava kouluihin ja päiväkoteihin. Raamattu esille ja pyhäkoulut kunniaan. Tuo kaiken maailman väkivaltapelien pelaaminen ja kauhuelokuvien katseleminen, voi kamala, sanoo vanhempi täti!

    Tykkää

    • Kas, Tuulikki olit jo näköjään nähnyt seuraavan blogin aiheen :D. Tapasin Educa-messuilla uskonnonopetukseen perehtyneitä ihmisiä ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun aiheesta…

      Minua tuo Leinon runo on aina puhutellut. Sen kuvaus ihmisestä on inhimillinen ja siksi tosi tässä ajassa. Se kertoo paljon ihmisestä mutta hyvin vähän Jumalasta.

      Tykkää

    • Niin, Tuulikki. Aurinkolaulu sisältyy teokseen Hymyilevä Apollo hymninä 3. Usein tätä näkee kyllä siteerattavan Hymyilevänä Apollona. Pitkä runo tämä Aurinkolaulu on.

      Tykkää

  3. 🙂 Näinhän tämä taitaa olla 😉 .
    Joo, ja Leino on lempirunoilijani, Hellaakosken ohella. Taitaa olla monen muunkin, oletko lukenut Leinon ”Rauhattoman rukous” runon.
    Ai että!!!
    Saitko rohkaisua ja löytyikö yhteistä säveltä tuolta Educa- messuilta?

    Tykkää

  4. Pahuus syntyy ihmisen uskoessa hyvyyden epäjumalaan. Joku näkee ihmisessä pahuuden, varjon, rehellisen, vääräuskoisen, aidon. Vasta kun ihminen on sinut itsensä kaikkien puoliensa kanssa, hänestä tulee ehyt, ja hän voi valita sen mikä tuottaa eniten mielihyvää itselleen ja muille. Mutta kielläpäs jotain lapseltasi: se mitä vastustat pysyy, mitä suurempi kirkkaus, kiillotettu kilpi, sen tummempi varjo. On aika ottaa ”Käärme” kiinni itsestä, sitoa se ja heittää syvyyteen = kehittyä henkisesti pois dualismista ja ymmärtää toista tässä katoavaisuudessa, että on aina syyllistäviä ihmisiä, joiden täytyy oppia ottamaan vastuu valinnoistaan. Totuus on henkistä vapautta olla oma aito itsensä. Maailma on täydellinen paikka kokea se mikä on tarkoituskin kokea.

    Tykkää

    • Niin etenkin juutalaisuudesta käsin kristinuskoa moititaan dualismista vaikka siitä ei ole kysymys. Myös monien kristiityjen asenne persoonallista pahaa kohtaa lähentelee dualismia. Sielunvihollinen ei kuitenkaan kristinuskossa edusta vastavoimaa Jumalalle vaan paha on olemassa koska Jumala sallii sen olemassa olon. Jobin kirja on tästä verraton todistus. Hyvä ja paha ihmisen ajattelussa vaikuttaa tasapainottelulta mutta Jumalan näkökulmasta paha on jo hävinnyt kamppailun. Tämä ajattelu vaatii luonnollisesti uskoa Raamatun ilmoittamaan Jumalaan. Minulle itselleni pahuus ja synti eivät avaudu samassa ikunnassa. Näen synnin, eron Jumalasta eriasiana kuin pahuuden. Synti on kuolema jota kohti menen ilman Jeesusta. Jeesus voitti kuoleman ja tuli oveksi joka vie elämään. Tuo hyvin mielenkiintoisia ajatuksia pohdittavaksi ja hyvin samanlaisia ajatuksia minulla oli jokin vuosi sitten. Kiitos, pitää pohtia lisää

      Tykkää

      • Itse uskon enemmän ihmisen omaan tietoisuuden ja ymmärryksen kasvuun, joka perustuu armoon ja anteeksiantamiseen itseä kohtaan kaikissa elämäntilanteissa. Se mitä ei ole itsellä ei voi antaa toiselle. Kristillisyys on pitkälti Paavalin tulkintaa Jeesuksesta. Vaikka Jeesus edustaakin tietynlaista henkistä mestaria, ei kenekään mestarin tavoite ole että oppilas palvoo häntä, ehkä pikemminkin kunnioittaa. Eikä tarkoitus ole liene, että Jeesus tulee ja pelastaa kuten ei juutalaisillekkaan ollut sitä mitä monet halusivat hänen olevan. Ihminen kun alkaa ottaa vastuuta, hänestä tulee oman elämänsä herra kuuntelemalla sydämmellään ja maailma muuttuu rakastavan ja rehellisen asenteen kautta, jolloin toiset muuttavat suhtautumistapaa. Jeesusta ei mielestäni voi ymmärtää kirjaimellisesti vaan ”ilman kuvausta hän ei puhunut”. CG Young huomasi tämän korkean henkisen arkkityypin joksi jokainen ihminen voi muuttua kasvaessaan henkisesesti kokemustensa ja jopa tuskan kautta. Kun ihminen kuuntelee omaa ja toisen tuskaa, silti rakastaa ja ymmärtää, hän kantaa myös ”maailman tuskaa”, joka on yleensä itse aiheutettua. ”Jumalan valtakunta on teidän sydämmissänne”. Montako kertaa on annettava anteeksi – ainako seitsemän kertaa? – ”Ei vain seitsemän vaan 77 kertaa” (aina). Hetkessä eläminen, läsnäoleminen on jo lähes yhtä ikuisuuden rauhan kanssa – ”katso Jumalan teltta ihmisten keskellä”

        Tykkää

        • Uskon myös että ihminen yksilönä voi kehittyä ja ”jalostua” ihmisenä maailmankatsomuksesta huolimatta mutta melko harvinaista se on. Silloin ihminen saa tyydytyksensä hyvän tekemisestä. Tavallaan sekin on silloin itsekäs pyrkimys. Voisi pohtia miten tällainen ihminen on kasvanut. Jotain kuitenkin tapahtuu Uskoontulossa ihmiselle, koska moni ihminen on muuttanut totaalisesti toimintaansa. Valitettavasti tapahtuu myös sitä, että se tarmo mikä meni pahan tekemiseen menee nyt toisten hengelliseen pompottamiseen ja oikeassaolemisen julistamiseen. Jeesus edusti tässäkin äärimmäistä esimerkkiä puhumalla rakkaudesta kuten jo mainitsit. On aina annettava anteeksi veljelle (siskolle myös 😉 ) Anteeksiantaminen on kostosta ja revanssista luopumista. Se lähtee liikkeelle ajatuksesta jossa anteeksianto on jo annettu ennen kuin sitä edes pyydetään. Jumalan edessä ei kuitenkaan ole kyse meidän hyvyydestä tai huonoudesta vaan hänen tunnustamisestaan Jumalaksemme. Koettu Jumalan rakkaus, armo synnyttää Hyvyyttä, Hengen hedelmiä.

          Minulle Jumalan teltan, ilmestysmajan kuva puhuu siitä että Jumalan valtakunta on kristityssä läsnä kaikkialla missä hän liikkuu. Se tavoittaa meidät sieltä tulevasta kirkkaudesta jota taivastenvaltakunta edustaa.

          Tykkää

  5. muuten hyvä mutta tuo ”ihminen ei ole itsessään paha ja ympäristö saattaa hänestä muovata sellaisen on vähän puppua” ihminen nimenomaan on synnin alla eikä itse voi valita onko hyvä vai paha..ainoastaan Jumalan armon kautta ihminen voi näyttää hyvältä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen mutta syntiinlankeemuksessa ihmisen osaksi tuli synnin ikeen alla eläminen. Ihminen luonnostaan kykenee näinollen vain pahaan. Jos uskoo niin, että ihminen on luonnostaan hyvä on usko ristiriidassa imisen sisimmän kanssa ja ihmisellä näinollen ei ole hyvä olo. Vain kun ihminen hyväksyy oman pahuutensa ja katsoo sitä silmästä silmään silloin hän voi alkaa kasvamaan tasapainoisena eheänä ihmisenä. Tuska ja ahdistus johtuu pitkälle siitä että ihminen ei hyväksy itsessään olevaa pahaa vaan ”freimaa” sen joksikin paholaisen kiusaamiseksi jne. josta täytyy vapautua. Ei ole halveksittavaa ja alentavaa olla nöyrä, se on viisautta.
    Nöyrä ihminen pyrkii hyvään (vaikka ei siihen pystyisikään) se että uskoo siihen kantaa jo pitkälle ja tuottaa hyvää. Auttaminen ja hyväntekeväisyys on sitä ”in action”.
    Paha ei vain ole tekoja se on myös ajatuksia ja henkistä asennetta ..vihaa kateutta kaunaa jne …sitä ei aina tajuta, tämän edessä on kai helppo nöyrtyä ja tunnustaa sen osaksi jokaista meistä. Emme voi tulla hyväksi vaikka olisimme kuinka uskovia,..tulemme aina olemaan synnin alla ja olemme tämän vuoksi kaikki samanarvoisia Jumalan edessä.

    Tykkää

    • synti onko se mielestäsi siis pahuutta. synnin vasta kohta on siis hyvyys?. minulle hyvyyden vastakohta on pahuus ja synnin vastakohta on synnittömyys. Kielipeliä jälleen. On selkeämpää puhua perisynnistä joka erottaa Jumalasta. minulle pahuus on noita asioista joita mainitset, kyllä joo, mutta pahuudella tarkoitan pahuutta joka on tietoista persoonallisen pahan, sielunvihollisen palvelemista. itsekyyttä jonka tarkoitus on vahingoittaa. hyviksi emme tule synnittömyyden näkökulmasta mutta hyvää tekeviksi ja Pyhän Hengen kautta Jumalalle kelpaavaisiksi joiden synti taakat Jeesus ottaa kannettavaksi.

      Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.