Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tutkiva journalismi, MOT ja epäluuloiset uskovaiset

2 kommenttia

Taidan olla heikoilla kevätjäillä odottaen hetkeä, jolloin pulahdan hyiseen veteen. Onneksi olen vanha avantouimari. Mutta asiaan kaiken uhallakin. Tutkiva journalismi on usein etukäteen tuomittu: nehän penkoo esiin sitäkin, mitä ei ole! Kaikenmaailman motit ovat monen mielestä suunniteltu tekemään hankalaksi hyvien ihmisten elämän. Uskovaiset vain ovat vilpittömiä ja rehellisiä ja läpinäkyviä, kaapeista ei löydy mitään pengottavaa. Jasså! Eppäilenpä!

En ota nyt kantaa tällä viikolla olleeseen MOT- ohjelmaan, jota en ole edes katsonut, vaan ilmiöön sinänsä ja lausahdan pari kolme ajatusta:

Ensinnäkin, kaikki mitä teemme tulee olla tutkittavissa. Kristityt eivät saa olla salaseura. Sanomamme kuuluu koko maailmalle, joten sen hallinnoimisen tulee olla läpinäkyvää, niin kuin itse sanomankin. Tietojen pihtailu on vaarallista. Varojen hoito tulee voida tutkia ja tarpeen vaatiessa myös hutkia. No, tämähän on selvää kauraa!

Mutta varsinainen huoleni on asenteiden puolella. Ennakkoluuloisuus ja epäluuloisuus loistavat kauas kuin ylhäällä vuorella oleva kaupunki. Tuon valon pitäisi houkutella ihmiset turvaan, ei karkoittaa niitä kauemmas pimeyteen. Suhde mediaan, jonka yhtenä tehtävänä on pitää yhteisöä ajan tasalla, on syytä pitää avoimena, lämpimänä ja luottamusta herättävänä. Media on ihminen, jolla on tunteet, ei koneisto, joka jauhaa jauhelihaa. Ihmisillä toimivat vaistot yllättävän hyvin, sydäntemme vikoileva mulkoilu kyllä nähdään. Kun, ei siis jos, vaan kun teemme virheitä, mitä sitä peittelemään tai kaunistelemaan. Hurskastelu vetää mattoa jalkojemme alta, eli pakeneminen uskonnolliseen sanastoon ja ajatuskikkailuun ei ole oikea tapa kommunikoida median kanssa. Hallelujalla ei vielä lunasteta luottamusta.

Toinen huoleni on kristittyjen kovuus, joka saattaa johtua pelosta. Väärä Jumalan pelko, synnin pelko, tuomion pelko johtavat myös pelkoon ja varautuneisuuteen ihmissuhteissa. Kristus vapauttaa meidät armon alle, olemaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Armon ilmapiirissä voidaan puhua vaikeistakin ristiriidoista, erilaisten ihmisten kanssa. Tuo kovuus on myös sellainen asia, joka vaistotaan jo kättelyssä. Kun reportteri astuu kynnyksen yli, hän kyllä ihmistuntijana näkee, kuulee ja haistaa, millaisen ihmisen kanssa hän on tekemisissä. Olla valona, suolana ja Kristuksen tuoksuna on tärkeää kaikissa suhteissamme. Pyhä Henki haluaa olla tässä meitä tukemassa ja kasvattamassa. 

Vaikka tämä saattaa loukata jonkun tunteita, julkaisen tämän silti, sillä on kyse todistuksestamme maailmassa. Ja myös siitä, miten kohtaamme toisen ihmisen, niin uskovan kuin ei- uskovan, Jumalan rakkaudella, ei kivet taskussa kaiken varalta.

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

2 thoughts on “Tutkiva journalismi, MOT ja epäluuloiset uskovaiset

  1. Niin, rehellisellä ei ole mitään pelättävää, vaikka tutkittaisiin. Itse katsoin tuon ohjelman ja siitä jäi maku, että jotain koitettiin löytää ja se, että kauheata, kun uskon porukoissa liikkuu raha. Muuten en järkyttynyt ja uskallan lahjoittaa jatkossakin rahaa.

    Tykkää

  2. ”Media on ihminen, jolla on tunteet, ei koneisto, joka jauhaa jauhelihaa.”
    Voi sinua, Heikki! Mitä sävyjä korvani silmäni ja korvani tuottavatkaan lausahdukseesi.

    Toisinaan tuntuu, että Media on kaikkein herkin ihminen, kaikkein herkkähipiäisin. Sitten seuraavassa hetkessä olen yhteydessä toimittajaan, ja huomaan, että Media on lauma, jossa on monenlaisia ötököitä ja jotka haluavat edistään hyviä asioita.

    Tässä olen kanssasi vahvasti samaa mieltä: ”Väärä Jumalan pelko, synnin pelko, tuomion pelko johtavat myös pelkoon ja varautuneisuuteen…” Jotenkin on vaikeata luottaa ihan omassa elämässään siihen, että jos uskossa itse tekee jotain pieleen, niin armo ylettyy siihenkin. Yhtä lailla se ylettyy siihen, jos joku muu tekee itse pieleen.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s