Yksi niitä siunattuja hetkiä. Päässä alkaa soida hengellistä musiikkia. Nyt Pekka Simojoen jostain laulusta ”kuuntelin sinun tarinaasi”. Vain nämä kolme sanaa muistan. Ja mieleen nousee kysymyksiä ja odotusta. Kuinka monta kuuntelematonta tarinaa tämä kansa kätkeekään sydämelleen. Tarinoita, jotka ovat odottaneet ihmistä, joka istuisi alas kysyen: mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ihmistä joka jaksaisi tulla vielä toisen, kolmannen ja useammankin kerran, jos tarina on kääriytynyt yksinäisyyteensä niin tiukkaan, että avaaminen on vaikeaa.

Kuulin muutama päivä sitten miehestä, joka oli muuttanut uuteen kaupunkiin. Tämä tapahtui USAssa, muttei ole silti  taas-yksi-virheetön – menestystarina. Mies nimeltä Dezi Baker asettui kaupunkiin nimeltä Globe (Arizona). Kaksi vuotta hän kulki rukoillen ympäri kaupunkia, kunnes ’kuuli kaupungin sydämen äänen’ rukouksessa. Ehkä hän kuuli jotain myös niiden kaivosmiesten äänestä, jotka olivat olleet pimeässä maan alla niin kauan, että olivat lakanneet kaipaamasta vihreyttä. Mr Bakerille avautui mahdollisuus perustaa kahvila kaupungin keskustaan, kaupungintaloa vastapäätä. Jonkin ajan kuluessa kaupungintalolta tuli lady kädessään nivaska papereita ja pyysi Mr Bakeria asettumaan ehdokkaaksi kaupungin valtuustoon. Kahvila oli saavuttanut suosioita. Ihmiset sanoivat rakastavansa sen ilmapiiriä. Niinpä myös Mr Baker tuli valituksi.

Koko Globiin asettumisensa ajan Dezi Baker oli toiminut kykynsä mukaan ihmisten hyväksi. Hän kykeni mm. vaikuttamaan, että kaivoskaupungin harmauden keskelle alettiin istuttaa virheyttä, puistoja, kauneutta. Hän ei kuitenkaan ollut sanonut olevansa kristitty, ei vain ollut kokenut, että se siinä vaiheessa olisi tarpeellista. Kunnes erään kerran intiaaninainen pysäytti hänet kadulla: ”I know you, you are a great man of God!” Rukoillessaan naisen puolesta Mr Baker vallan unohti ympäristönsä, tempautui rukoukseen niin ettei edes muistanut mitä oli sanonut. Lopetettuaan hänen ympärillään olevat valtaapitävät miehet ja naiset seisoivat suu hämmästyksestä auki. Dezi Baker sanoi, että tuosta hetkestä kaupungin kristillisyyteen alkoi nousta aivan uutta eloa ja virtaa.

Aloin hiljan lukea Dezi Bakerin ystävän Neil Colen kirjoittamaa kirjaa ’Orgaaninen seurakunta’. Esipuheessa Tri Sweet kirjoittaa: ”Pidän Neil Colen ilmaisusta: ’Jos haluat voittaa tämän maailman Kristukselle, sinun on istuttava tupakoivien puolella.’  Jos seurakunta ei ole valmis likaamaan käsiään (tai keuhkojaan), sitä ei kuuntele kukaan.” Odotan innolla mitä muita havahdutuksia kirja tarjoaa. Itse entisenä tupakoitsijana tätänykyä mielellään hipsin kauemmaksi. Jospa ensi kerralla sietäisin paremmin. 

Neil Colea ja Dezi Bakeriä kuunnellessa siunaavaa oli myös, kun nämä perheelliset miehet kertoivat, miten jokaista kahta onnistunutta tarinaa kohden on heidän elämässään ollut kymmenen epäonnistunutta. Taas sai huoahtaa syvään. Kukaan meistä ei vaella virheettömässä sankaruudessa. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Joskus sattuu erityisen pahasti. En itse lukisi sitä siunauksen puutteeksi. Elämä vain on sellaista. Jumala on puolellamme. Jokainen särö, joka annetaan hänen läpivalaisuunsa, voi olla aukko, josta virtaa valoa ja elämää.

Jäin vielä miettimään pimeässä työskenteleviä kaivosmiehiä… Kuinka paljon meidän maassamme on hengellisesti pimeydessä eläviä ihmisiä, jotka eivät enää kaipaa vihreää, uuttaa kasvua, elämää isolla E.llä. Kuinka voi janota Jumalan läsnäoloa, jollei enää osaa juoda – tai ei ole aluperinkään päässyt  ’katsomaan ja maistamaan kuinka Herra on hyvä’ (PS 34:9) 

Kuinka moni kuunneltu kertomus, aito kohtaaminen ja lyhyempikin vierelläkulkeminen voisi olla uuden kasvun alku, joka tuottaa hedelmää. Jos kehtaisin väittää, niin sanoisin, että yksi meidän älyllisen kristillisen kaavamme kompastuskiviä on, ettemme oikein luota Pyhä Hengen meissä olevan riittävä neuvonantaja kohtaamaan kaikenlaisia asioita. Jokin ulkoinen käytös, tai kuunneltu juoru voi säikäyttää niin, että ajatellaan ihmisen pääsevän eteenpäin vain erityiskoulutetun ammattiavun kautta.

Älkää käsittäkö väärin. En yhtään aliarvioi koulutettua ammattiapua. Arvostan ja kunnioitan kyllä. Mutta haluan vain kysyä kuinka moni ihminen on sysätty etäämmälle uskovien yhteydestä, koska on puuttunut halu ja perustietous ihmisten yleisimmistä kipupisteistä. On ollut helpompaa osoittaa reittiä jonnekin, minne tahansa avun piiriin, jossa ihminen ei ehkä enää ole hengellisen ravinnon äärellä. Anteeksi, kova sana. Ei ole tarkoitus esittää moitteita. Toivoisin vain, että me havahtuisimme ajattelemaan. Itse en ole yhtään valmiimpi tai parempi tälläkään osa-alueella. Halusin vain muistuttaa. Ettemme kavahtaisi toisiamme. Että vierelläkulkemisemme voisi olla myös vapaa paineista ’saada toinen ehjäksi’ omilla mittareillamme. Pyytäisimme vain jatkuvasti Pyhä Hengen apua, jotta uusi elämä kasvaisi ajallaan.

Nyt luulen muistavani kolme sanaa lisää alun Simojoen laulusta ”Jeesus puolellamme on…” Osuinkohan samaan lauluun? Ehkä kuulen ajallaan. Jeesus on joka tapauksessa puolellamme. Paljon intensiivisemmin kuin uskommekaan.