Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Ihan pakko rukoilla!

30 kommenttia

SLSA_009Krookukset putkahtavat maan pinnalle jo ennen kuin aurinko on hotkaissut kaiken lumen. Meidän pihassa kasvaa puolen neliön alueella keltaisia ja violettteja krookuksia. Vähän muista erillään kukkii perheen valkoinen lammas.

Aurinkoisena päivänä krookukset aiheuttavat minussa hirveän valokuvaamisen pakon. Koen kuvaamisen pakon yleensä positiivisena. Se ei vie paljon aikaa muulta elämältä. Nykyään filmikin on halpaa. Lisäksi krookuksen keräävät paljon tykkäämisiä Facebookissa. Jaettu ilo on tykätty ilo.

Krookusten ihailu ei saa juurikaan valokuvausta suurempaa osaa elämästäni. Voisin toki raahata retkipatjan märälle nurmikolle, pötkötellä siinä ja tuijotella kukkia. Mutta en tee niin.

Äkkiä ajatukseni kompastuivat ideanhaituvaan. Millä muilla elämänalueilla minulla on vastaavia positiivisia pakkoja? Positiivinen pakko siivota koti? Positiivinen pakko säätää ulko-oven karmit, niin että lukko toimii paremmin? Positiivinen pakko kirjoittaa blogeja? Rukoilla? Lukea Raamattua?

Tunnen aika monta kristittyä. Monille heistä rukous on jotenkin semmoinen suuri positiivinen pakko. Se on osa heidän elämäänsä. On ihan pakko hiukan rukoilla Suomen herätyksen puolesta. Tai Syyrian pakolaisten puolesta. Mistä ihmeestä rukouksen positiivisen pakon löytäisi!

* * *

Tämä teksti on kirjoitettu jo viime keväänä, kun olin blogikoditon. Törmäsin tekstiin ”sattumalta” eilen, ja Heikin tämän päiväinen teksti palautti luonnoksen uudelleen mieleeni.

30 thoughts on “Ihan pakko rukoilla!

  1. Kiva, että löytyi koti!

    Tykkää

  2. Päivän kanssa samaa mieltä. Hyvä, kun löysi blogikodin.
    Reilu viikko takaperin ihastelin pihalla ihan pienen pieniä Lapinunikon vihertäviä alkuja.Toivottavasti eivät paleltuneet takatalvessa.
    Jostakin syystä lukiessani tekstiäsi alkoi soida A.Kelan ”mun pitää kävellä näin, mun pitää kävellä näin”. Aamuisin huomaan, että positiivinen rukoilemisen tarve on, kun uuteen päivään lähtee: ”haluan rukoilla näin, haluan rukoilla näin”.
    Joko krookukset ovat nousseet tähän kevääseen?

    Tykkää

  3. Ja korjauksin : Päivin ja hyvä, kun löysit.

    Tykkää

  4. Krookukset nousivat meidän takapihallemme, samoin pistivät maasta vihreät tulppaaninlehdet jo ennen kuin tämä vielä nurmella oleva lumi tuli. Saa nähdä, koska uudelleen.

    Rukouksen positiivinen pakko taita löytyä samasta suunnasta kuin kirjoittamisenkin positiivinen pakko. Ei siis kaukaa, mutta joskus turhan etäältä.

    Tykkää

  5. Virpi, kuvan krookus on tältä keväältä, reilun viikon takaa. Näyttävät yhö ihan hyvinvoivilta koko lauma.
    Perin jännittävää, että joku inspiroituu hyräilemään Anssi Kelaa minun tekstiäni lukiessaan 😀

    Tykkää

  6. Niinkus aiemmin kerran totesit, on mielenkiintoista, mitä ihmiset näihin blogauksiin vastaavat. Krookukseta ja rukouksesta anssikeloihin :).
    Peukutan kuvan krookusta. Aurinko nurmikolla.

    Tykkää

  7. Aurinkoa kohti se kurkotteli =)

    Tykkää

  8. ”Jumalan hyvyys vetää sinua puoleensa” luki puiseen sähkötolppaan niitatusta julisteessa silloin kun uskovaiset sellaisia vielä levittelivät. Isäni, vuosikymmenet uskossa ollut, totesi että moinen väite on höpöpuhetta. Kyllä se on maailman pahuus, joka työntää ihmistä Luojan luokse. Arvelin, että isäni sanoi nasevasti.

    Sittemmin olen tullut toiseen aatokseen. Vaikka isäni toteamus varmasti pitää usein paikkansa, minusta ajatus pelkoon ja hätään perustuvasta uskosta on kauhea, etenkin jos ajatus viljellään puhtaaksi. Siitähän seuraa se, että rukoillakseen, lukeakseen Raamattua ja osallistuakseen seurakunnan toimintaan pitäisi aina olla ahdistus mielessä. Ainainen ahdistus ja masennus voivat ylläpitää uskoa, mutta kuinka lienee toivon ja rakkauden laita? Ainainen ahdistus johtaa ennenaikaiseen hautaan – vaikka toisaalta, mikä minä olen määrittelemään ennenaikaisuutta. Tarkoitan kuitenkin sitä, että useimmat meistä haluaisivat elää pitkään ja tuntea pikemminkin rauhaa kuin pelkoa.

    Voisikohan olla niin, että maailman ahdistuksesta syntynyt usko ylläpitää rukousta, mutta rukous aitoa rauhaa? Olen eilen ja tänään ajatellut Jouko Mäki-Lohiluoman Iltalaulun säettä ”Joskus pelkäsin, en enää pelkää.” Voisiko juuri rukous tuoda ja ylläpitää jotakin sellaista rauhaa, johon Iltalaulun säe viittaa? Onko niin, että ahdinko ruokkii rukousta ja rukous ruokkii rauhaa? Taidanpa pistää Mäki-Lohiluomalle sähköpostin ja kysäistä hänen omaan näkemystään tuosta säkeestä.

    Tykkää

  9. Yksi ystäväni kommentoi tekstiä FB:n puolella näin sanoen; Mietin sanaa ”pakko”

    Oikeastihan positiivista pakkoa ei ole olemassakaan. Oikea sana positiivisella pakolle on vaikkapa intohimo. Intohimo ikuistaa krookusten ihan kreisit värit, esimerkiksi.

    Joillakin on intohimo rukoilla. Jotkut tahtovat ehdottomasti rukoilla ihmisten puolesta puistossa.

    Iltalaulu on maailman kauneimpia lauluja. Se täytynee rämpytellä tai pikemmin näppäillä lähitulevaisuudessa. Nyt ovat sormet pipit aarisuaitadimin epätoivoisesta yrittämisestä.
    Mutta nyt alkoi päässä soida ”vahvista ääni toisen maailman”.

    Tykkää

  10. Jotenkin tuo ”pakko” tosiaan on hiukan tulkinnanvarainen. Onhan ihmisen pakko syödä. Niin kauan kuin aterioiden suhteen on valinnanvaraa, tuon pakon toteuttaminen voi olla hyvinkin mieluista. Jos minun on pakko syödä ja saan valita kesäkeiton ja maksalaatikon väliltä, en taatusti syö kesäkeittoa.

    Olen tullut väittäneeksi, että musiikki on välttämätön olio. Uskaltaisinkohan väittää, että myös rukous on välttämätön olio. Jopa henkilökohtaisesti esitetty väite ”En varmasti rukoile” on rukous! Ajatukseni taitaa mennä hiukan metafyysiseksi, mutta jätän sen mieleeni hautumaan. Ehkä haluaisin erottaa rukouksen ja muun ajattelun, puheen ja teot toisistaan ainakin siitä syystä, että rukouksen rituaali on niin tärkeä ja joskus jopa tyynnyttävä.

    Pistin Mäki-Lohiluomalle viestin laulustaan. Saa nähdä, vastaako.

    Tykkää

  11. Voi se vastatakin. Minä kerran kommentoin Minna Pyysalon jotain piisiä kaverini FB-seinälle, niin eikös Minna kiittänyt kehuista. En tosiaan tiennyt, että kaverini ja Minna ovat FB-kavereita.

    Taisi olla tämä: http://www.youtube.com/results?search_query=minna%20pyysalo%20k%C3%A4det&sm=3

    Tykkää

  12. Tuli koko lista Minna Pyysalon esityksiä. Mutta kuuntelen nyt ainakin jotakin.

    Tykkää

  13. Aha, tuo ”k%C3%A4det” paljastaa suoralta kädeltä, että piisin nimi on KÄdet 😛

    Tykkää

  14. Juhalla alkoi soida ”vahvista ääni toisen maailman” eli Hyvyyden voiman ihmeeliseen suojaan,virsi 600. Minulla soi se mielessä usein.
    Teron isä ja tolpaan kirjoitettu viesti – kumpikin lie totta, kun ihminen on ”kaikessa tilassa” tässä matkansa varrella. Raamatussa on koko skaala: maailmassa teillä on ahdistus, älkää silti pelätkö ja toisaalla kiittäkää kaikesta, ajatelkaa sitä mikä hyvää on.
    Tämä blogitaivas on alkanut ikään kuin soida viime aikoina. Paljon musiikkia meillä mielessä.

    Tykkää

  15. Autuas hetki: ei soi päässä mikään. Äsken kuulemani virren alkusanatkaan eivät aiheuttaneet mieleni levysoittimen jäämistä renkuttamaan niitä sanoja. Kysyin kerran psykologilta, että miksi usein jokin katkelma jää mieleen soimaan. Hän arveli, että se olisi jonkinlainen pakkoajatus. En tuntenut tulleeni viisaammaksi.

    Ja sitten päivän älyttömyys: ei ole enää puupylväitä taajamissa, ei ainakaan paljon. Eivät saa uskovaiset niittailtua julisteitaan. Pitääkö todeta, että pelkkä metallipylväiden käyttö on sielunvihollisen töitä? Eipä tosin näy puolueidenkaan ilmoituksia enää. Kumpi sitten lienee parempi, kilpailevien aatteiden ja lahkojen printtiviestintä vai töhryluokan graffitisotku?

    Ja nyt joudun pyörtämään, minkä edellä kirjoitin. Mäki-Lohiluoman Iltalaulu palasi mieleeni. Siitä on juutuubissa Minna Pyysalon esitys. Ikävä, ettei hän yllä siinä parhaimpaansa vaan laulaa jotenkin karaoketyylillä. Ei se huono ole, mutta olen antanut tärvellä korvani esimerkein laulutavoista, joita arvostan enemmän.

    Mäki-Lohiluoma vastasi viestiini ja kertoi tunteneensa ainakin jonkin verran pelkoa sittemminkin. Vastasin edelleen laulaneeni ja soittaneeni Transitmiestä seinien läpi naapurille ja lupasin hoitaa tekijänoikeuspalkkiot, jos käyn pyytämässä rahaa esityksestäni tai siitä että lopetan sen.

    Nyt juttuni menee niin syvästi lauantaifilosofoinnin puolelle, että alan hankkiutua paattirantaan. Siellä minulla on ratkaistavana ongelma, kuinka hioa epoksitäytettä. Usko, toivo ja rakkaus; rukous, laulu ja työ. Pakkoja tai välttämättömyyksiä kaikki.

    Tykkää

    • Tällainen määritelmä tuli vastaan: Involuntary musical imagery is a psychological phenomenon where a person cannot work or concentrate because a song is stuck in their head.

      Saattaahan sitä kyllä töitä tehdä,vaikka joku biisi päässä soikin. Marssilaulun tahdissa vallankin työ sujuisi :).

      Tykkää

  16. Lainaan Teron sanoja :usko,toivo ja rakkaus;rukous, laulu ja työ . Kuulostavat tasapainossaan johdatuksessa syntyneeltä ilmestysmajaelämältä. Ei omin suoritustarpein tehdyiltä.
    Rakennuinpas taas tästäkin keskusteluketjusta, jonka Juhan teksti käynnisti. Kiitos.Tuli mieleeni kohta Raamatusta:Apt. 15: 16-17.

    Tykkää

  17. Siinä kai niitä laulun sanoja voisi olla… Minä olen suorituspaineinen ihminen, jota vaivaa kohtuuton hallinnantarve. Tästä blogikirjoittelusta tuo usko, toivo ja rakkaus; rukous, laulu ja työ -yhdistelmä syntyi. Voisimmeko siis kutsua tätä blogitaivasta myös ilmestysmajaksi?

    Tykkää

  18. Jumalan läsnäolon pilvi on täällä ja Ilkan luoma blogitaivas pitää esillä Poikaa, jonka kautta lähestyä Isää.

    Parasta tässä majassa on juuri se, että se elää ja kumpuaa esiin erilaisia aiheita. Huomaan,että omaan kontrollifriikkiyttäni hoitaa se, kun luen erilaisten ihmisten ajtuksia uskosta ja elämästä. Rakkaudellinen ilmapiiri antaa tilaa ajatella ja avata omia keskeneräisiä ajatuksiaan turvallisesti.

    Tykkää

  19. Jep! Olen kovasti tykästynyt tähän sivustoon ja vallitsevaan ilmapiiriin. Tämmöinen epäilevä tuomaskin passaa hyvin tänne. Alan myös hiukan päästä sinuiksi teidän naisten kirjoitusten kanssa sen suhteen, että kaikkea ei ole tarpeen järkeillä – eikä se aina ole edes hyväksi.

    Tiedenainen Jaana Venkula esittää, että asiat pitää hyväksyä eettisesti (moraali), esteettisesti (kauneus), empiirisesti (havainnoiden), episteemisesti (tiedollisesti) ja emotionaalisesti (tunteiden perusteella) ennen kuin ne on todella hyväksytty. Tämä viiden E:n järjestelmä kuvaa mielestäni nasevasti, miksi silkka järkeily tai toisaalta järki ja tunteetkaan eivät vielä riitä saamaan meitä vakuuttuneiksi asioista. Tarvitaan siis vielä jonkinlainen yhteensopiminen aikaisempien tietojen, havaintojen ja moraalin kanssa. Vaikka niin… jos ei usko Jumalaan, mikään todiste ei riitä eikä mikään tieto sovi yhteen sen kanssa. Itse kuitenkin olen löytänyt myös tietoa ja riittäviä todisteita Jumalan olemassaolosta.

    Jaon ei välttämättä tarvitse noudattaa tuota Venkulan ajatusta, mutta minusta siinä kuitenkin on perää, että järki tai järki ja tunteet eivät kata mielemme kaikkea toimintaa. Moraaliset seikat toki voivat ilmetä tunteina, en väitä vastaan. Mutta esimerkiksi juuri moraali ei tarvitse tunteita ainakaan aina. Ohje ”muista pyhittää lepopäivä” on ymmärrettävissä hyväksi neuvoksi ilman suurempia tunteita. Voimme tajuta, kuinka käy, jos emme lepää. Nyt en ota kantaa siihen, mitä pyhittäminen tässä yhteydessä tarkoittaa. Siitä voisi syntyä jokin väitöskirjan laajuinen opus.

    Ja nyt lopetan tämän järkeilyn tältä erältä! Olennaista on se, että täällä kirjoitusten maailmassakin on mahdollisuus ylittää järjen, tunteiden ja muiden mielensisältöjen rajat. Olen siitä kiitollinen.

    Tykkää

  20. 😀 Täällä ei enää pysy kärryillä, mitä oman blogin kommenteissa kirjoitetaan.
    Semmoista elämä on, elämä jatkuu vaikka kärryt karkaa.
    Huomenna luen nämä(kin) kommentit pirteämmin silmin.

    Tykkää

  21. Hyvää huomenta Juha! Sinä nyt vaan olet niin valloittava persoona ja osaat hersyvästi vedellä oikeista naruista 😀 . Lisäksi ottaa oikeanlaisia kuvia jne. Sinussa on harvinaista aitoutta ja tuot persoonallasi iloa tänne taivaalle. Oletko varma ettei sinulla ole siivet jossain puserosi alla piilossa!
    Jatkoja odotellen, mutta älä ota stressiä, säilytä herkkyys 😉 !

    Tykkää

  22. Juha

    ”:-D Täällä ei enää pysy kärryillä, mitä oman blogin kommenteissa kirjoitetaan.”

    Tuttu juttu jo tuolta menneitten talvien lumien takaiselta Kotimaa-kaudelta. Kieltämättä se aluksi otti koteloon, kun olin kirjoittanut kuvaannollisesti ilmaistuna jäniksen häntätupsusta, niin jo n. kymmenennessä kommentissa ja sen jälkeen keskusteltiin täysperävaunuyhdistelmän jarrujärjestelmästä!

    Kommenttiketjun edetessä se alkaa elää itsessään ja alkuperäinen teema painuu unhon yöhön.
    Näin muuttuu maailma eskoseni, minun nuoruudessani näin ei vielä ollut – mutta eipä ollut blogejakaan.
    Kumpi parempi – mene ja tiedä!

    Tykkää

  23. Aikanaan kuuntelin kun emeritus-arkkipiispa John Vikström saarnasi. Ensin hän nauratti kirkkokansa ja johdatti sitten surullisiin tunnelmiin muutamalla hyvin valitulla virkkeellä. Niin vain kävi siinäkin saarnassa, että ajatus johti yhdestä toiseen ja edelleen kolmanteen. Lopulta muistin vain tunnetilat, mutta en hahmottanut saarnan pääasiaa tai keskeistä näkökulmaa. Vika saattoi tietenkin olla minun keskittymiskyvyssäni, mutta ihan nahkoineen karvoineen en ala sillä ajatuksella nöyristellä. Minusta hän ei pysynyt asiassa. Saarnaan ei syntynyt pääteemaa.

    Jossain määrin rönsyily kai on tarpeen, että löytyy uusia näkökulmia. Vaan tavallistahan tämä on, että keskustelussa edetään aasinsiltoja pitkin vaikka minne. Niinhän tässäkin on käynyt. Rukoilemisen tarpeesta on edetty toistemme persooniin ja ihmisten ajatusten kulkuun.

    Eipä näin ollut minunkaan nuoruudessani 1980-luvulla. Syy oli siinä, että julkinen kirjoittelu oli enemmän tai vähemmän toimittajien hallinnassa. Eivätköhän rantaparlamentit ja ovensuupalaverit ole silloinkin hortoilleet aasinsilloilla. Tällaisessa alkuperäisen aiheen ruotiminen voi hyvinkin jäädä kesken. Tiukassa yhden asian linjassa taas moni kaunis ajatus jäisi ilmaisematta. Hengellisissä keskusteluissa päädytään helpolla sellaiseen uskovaisten standardilauseiden hymistelyyn, esimerkiksi: ”Armosta meidän pitää elää täällä päivä kerrallaan.” Niin asia varmasti on, mutta keskustelun nuo tokaisut latistavat joutuin. Ne sopivat paremmin tunteisiin vaikuttamiseen sopivissa tilanteissa, millä on oma arvonsa.

    Minusta on ihan luontevaa, että ne, joilla on tarve pitää keskustelun aihe rajallisena, muistuttavat ja ohjaavat sitä kauniin sanakääntein. Ehkä se rajoittaa sopivasti aiheiden harhailua. Uusia seikkailuja aiheesta ja sen vierestä ilmenee kuitenkin jälleen parin, kolmen viestin jälkeen.

    Tykkää

  24. Tero

    Ymmärsit yskän!

    Tykkää

  25. Hoo, minua ei lainkaan harmittanut rönsyily. Päinvastoin, positiivisesti huvitti.
    Ilman rönsyilyä ei ikinä päädytä kunnon asiattomuuksiin, jotka ovat elämän suola ja tabasco.

    Tykkää

    • Itse olen sellainen ”impulssi Ilona” että helposti rönsyilen, liikaa tavaraa korvien välissä ja innostun herkästi. Mutta kyllä minäkin, ennemminkin, koen positiivisena että keskustelua syntyy ja se muuttuu eläväksi vuorovaikuttamiseksi? Asiattomuuksista en tykkää, mutta Juha nyt onkin sellainen hyvän huumorin viljelijä, iloinen velikulta, mielestäni. Tulet varmaan hyvin, erilaistenkin, ihmisten kanssa toimeen? Olet oikeasti raikas tuulahdus täällä ja siitä kertoo myöskin se että keskustelua syntyy, sinua on helppo lähestyä, oletan, livenäkin? Joten rönsyilee………

      Tykkää

  26. Juha

    Tuo tuntuu ihan, ilman ylisanoja, mukavalta lukea. Pelkkä kuiva asiallisuus nukuttaa ja pitkästyttää.
    Kai me nyt itse kukin olemme sen verran kokouksissa, koulutustilaisuuksissa ja seminaareissa torkuttu!

    Tykkää

  27. Hieman tarkennukseksi vielä Juha tuohon sanomaasi kohtaan ”kunnon asiattomuuksiin”. Termillä asiattomuus on mielestäni negatiivisempi sävy kuin eria asiasta puhumisella, jota kai sinäkin tarkoitit.

    Tykkää

  28. ”Kunnon asiattomuus” taisi ihan ”vahingossa” olla parillakin tavalla tulkittavissa.

    Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.