Blogitaivaalla on ollut mielenkiintoista keskustelua ja moneen on tehnyt mieli osallistua. Kommentit ovat houkuttaneet ja inspiroineet.
Omassakin mielessäni on ollut hautumassa, jo jonkin aikaa, myös aiheita jotka osittain tuntuvat tulleen nyt keskusteluun täälläkin. Yritän joitain ajatuksia poimia, omiani ja muiden.

Mitään muuta valmista vastausta ei tule olemaan, kuin se minkä Jumala on sanassaan antanut, ja siitäkin ollaan montaa mieltä. Voin vain kirjoittaa sen minkä itse olen kokenut todeksi elämässäni. Uskon ja uskonnollisuuden raja on omalla kohdallani ns. entisessä ja sen jälkeisessä elämässä. Sen rajan syntyminen oli niin valtava muutos kuin on yön ja päivän, valon ja varjon.

Täällä on vähän kritisoitu raamatunalauseitten käyttöä, mutta minulle se on välttämätöntä koska usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Ei kukaan voi uskoa ”ellei ketään lähetetä” eli ellei kukaan julista Sanaa. Kukaan ei voi pelastua ellei tiedä mistä pitäisi pelastua ja mihin. Tärkeintä on kuitenkin tietää ja ymmärtää ettei kukaan ihminen voi aikaansaada sellaista mikä vain Jumalalle on mahdollista. Yritän nyt kuitenkin kirjoittaa ilman rakasta ”Kaanaan kieltäni” ja liiallisia raamatunlauseita. Hmm.

Heikki kirjoittaa mielenmuutoksesta josta minäkin mainitsen tuolla aikaisemmassa blogissani.
Ainoastaan Jumala voi kutsua ihmistä uuteen elämään, yhteyteen kanssaan. Ennen sitä sanottiin etsikkoajaksi.  Sillä tarkoitetaan juuri tuota Jumalan sisäistä ääntä jolla Hän ihmistä kutsuu ja herättelee. Olen kuullut ja lukenut uskonelämäni aikana lukemattomia ”todistuksia” siitä kuinka Jumala on kutsuessaan, itse kutakin, toiminut ja jokainen kertomus on ainutlaatuinen. Niin, että lepo ja rauha vaan, Jumala tuntee luotunsa ja tietää tarkalleen mikä kenenkin kohdalla toimii – ja milloin. Hän myös ottaa vastuun opettamisesta.

Tero tuolla jossain kommentissaan kertoo isästään ja hänen käsityksestään tavasta joka johtaa ihmisen Jumalan luo ja selittää sitten omaa kantaansa. Molemmat ovat toimineet ja toimivat edelleenkin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ”tulla uskoon”. Kuitenkin on vain yksi, joka voi ihmisen pelastaa ja muuttaa elämän suunnan ja Hän on Jeesus Kristus. Hän on ainoa joka pystyy mielemme muuttamaan ja tahtomme uudistamaan niin että alamme Pyhän Hengen vaikutuksesta ”halata” Jumalan mielen mukaista elämää. Itse emme voi itseämme muuttaa emme parantaa, emmekä alkaa tekemään sellaisia tekoja jotka, ikään kuin, nousisivat hyvänä tuoksuna Jumalan eteen. On nimittäin olemassa myös kuoleman haju.

En kirjoittanut ylös niitä kommentteja joihin olisi tehnyt mieli ”osallistua” joten tämä jää vajaaksi, niin kuin ihmisen yritykset jäävät. Kuitenkin koen että taivaassa iloitaan kaikesta siitä mitä Jeesuksen tähden ja nimessä tahdomme tehdä. Luen tähän joukkoon myös rukouksen ja raamatunluvun, joista täällä myös on keskusteltu, eli kaiken sellaisen hengellisen aktiviteetin johon ihmistä Pyhä Henki kehottaa ja johtaa. Minä uskon että kaiken hyvän ”tekemisen” vaikuttajana on Herra. Silloinkin kun ei ihminen itse tiedä,  tai – vielä tiedä kuka hänessä vaikuttaa tahtomista hyvään ja sen tekemistä.

Minulla on tässä tietokoneeni vieressä aina joku Raamatuistani. Nyt se on ollut auki muutamana päivänä ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä ja olen jäänyt kiinni sen 4 luvun jakeeseen 20: ” sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana”. Halleluja! Sydämeni sykähtää ja sieluni liikuttuu kun tätä ajattelen. – Kuinka voisikaan ihmisten kielillä kuvata kaikkea sitä mitä Jumala on, ei mitenkään.

Palaan näihin maisemiin. Tero arveli tuolla jossakin, muistaakseni Ilkan blogissa että vanhemmalle ihmiselle olisi jokin asia helpompi hyväksyä kuin nuoremmille/ luopua jostakin. En toista sitä, mikä se asia oli, haluan vain sanoa että voihan niinkin olla, mutta ei ollenkaan välttämättä. Kyllä vanhempikin ihminen on ihminen ja samoilla tarpeilla ja tunteilla varustettu kuin nuorempikin. Siinä on vain se ero että kärsivällisyys on kasvanut ja on oppinut ”oloihinsa tyytymään” Paavalin sanoja lainatakseni. On asioita joille vaan ei kerta kaikkiaan mitään voi ja itseänsä kiusaa jos kapinoi. Ja ehkä muitakin. Katkeruus on hirveän tuhoava myrkky. Niinpä siis on viisautta pyytää Jumalalta sitä armoa että oppisi sanomaan koko sydämestään ja vilpittömästi ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”.

Lopuksi vielä. En voi olla korostamatta Raamatun lukemisen tärkeyttä, ei pakosta eikä pelosta, vaan rakkaudesta. ”Ei mikään niin voi virvoittaa”, ei tuoda iloa, eikä valoa. Ei lohtua, eikä voimaa, ei mitään sellaista joka yhtä lailla tyydyttäisi ihmisen sisimmät tarpeet kuin Elävä Sana, mistään ei myöskään niin paljoa opi. Mitä kauemmin olemme olleet Herramme hyvässä hoidossa sen varmemmin tunnistamme karikot ja osaamme rakentaa sitä rauhan ja rakkauden ilmapiiriä, sitä Hengen hedelmää jota Pyhä Henki meissä vaikuttaa.
Voi, kiitos Jumalalle hänen sanoin kuvaamattomasta armostaan ja rakkaudestaan ihmisiä kohtaan!

Muistolauseita kerättiin ennen vanhaan pyhäkouluvihkoihin, olisikohan tästä nyt muistolauseeksi meille kaikille tähän viikonloppuun ja seuraavaan kertaan 🙂 rakkaudella:
1Kor. 3: 16 ”Ettekö tiedä, että olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä”? –  Tiedätkö Sinä?