Kirjoittaessani tätä, on takana raskas työviikko ja viikonloppu jonka aikana olen miettinyt omaa jaksamistani. Olen onnekas sälli, koska minulla on tämä työ, vaikka oikeastaan onnella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. En ole myöskään fatalisti eli open virka ei ole minulle kohtalo. Minulle tässä kaikessa on kysymys sekä lahjasta että kutsusta. Olen sisältä ollut monella tapaa kuin Joona. Olen paennut ja pelännyt sitä mihin Jumala on minua kutsunut.  Olen aloittanut monenlaisia asioita, joista olen sitten vetäytynyt hiljaa pois.

Kuitenkin Jumala on kasvattanut minua oman suunnitelmansa mukaan ja tehnyt minusta sen mitä nyt olen. Moni kärsimys ja kuritus on nyt arvokas kokemus, jota opettajan työssä voin käyttää.  Perjantaina kun lompsin töistä kotiin olin kuitenkin valmis heittämään hanskat tiskiin niin koulun kuin myös seurakunnan osalta. Kaikki mitä olin tehnyt tuntui turhalta. Keksin siinä raahustaessani ainakin sata hauskaa ja helpompaa työtä ja harrastusta koulun ja seurakunnan tilalle.  Kuitenkin eräs kohtaaminen pyyhki tappiomielialan kertaheitolla pois.

Vastaani tuli tuttu pikkupoika, joka jo kaukaa huusi nimeäni kun tunnisti minut. Poika suorastaan kupli iloa, joka väkisinkin tarttui minuun. Pienelle miehelle oli suurta, kun joku kuunteli ja keskittyi siihen mitä hänellä oli sanottavaa. Kun sitten lähdimme eri suuntiin hän kääntyi huutamaan aina kymmenen metrin välein ”Heippa!”. Viimeinen huuto kaikui vielä 200m päästä, josta hän vielä vilkutti ennekuin katosi kulman taakse. Pojan ilo jäi kytemään ja lämmittämään väsynyttä olemustani.

Usein meidän oma halumme on ristiriidassa sen kanssa mitä Jumala tahtoo. Uskon, että monelle tämä on kipuilun ja ahdistuksenkin paikka. Tiedämme mitä Jumala haluaa, mutta emme uskalla toimia hänen tahtonsa mukaisesti. Pakoilemme ja välttelemme, koska mielessämme on epäilys ja epäuskon siemen, emmekä halua ”uhrata” itseämme. Jumalan tahto turhentuu mielessämme. Itse vetoan usein siihen, että en jaksa. Usein väsymys painaakin päälle ja tuntuu että voimat loppuvat. Jumala kuitenkin tuntee meidät ja on valmis antamaan meille kaiken mitä tarvitsemme kun vain noudatamme hänen tahtoaan. Minut tuntien hän lähetti tielleni pojan jossa näin itseni, iloisen pienen pojan, jolle elämä ei ollut antanut kovinkaan paljon valmiuksia, mutta jolla sydän oli puhdasta kultaa ja joka pursusi iloa ja toivoa.

Hiljaisella viikkolla meillä on mahdollisuus miettiä mitä tarkoitusta varten Jumala on luonut meidät. Mitä meistä on tarkoitus tulla tässä ajassa. Jumala ei halua että elämme olisi turhaa. Voimme kulkea Jeesuksen askelissa ja etsiä itseämme samalla kun etsimme Jumalan tahtoa. Pääsiäisen sanoma on meille aarre jota ei ole tarkoitettu kätkettäväksi vaan huudettavaksi kaikkialle. Pääsiäisaamu kuplii iloa ja riemua. Se valaisee turhalta tuntuvan elämän ja antaa sille merkityksen.