Elin aviomieheni kanssa lähes kolmisen kymmentä vuotta uskossa ja toivossa että Raamatun Suuret Lupaukset avioliitossammekin toteutuisivat, myös meidän kohdallamme. Vaikka rukous oli jatkuvaa ja yritin sekä itselleni ja muillekin vakuuttaa että rakkaus synnyttää vastarakkautta ja kuuliaisuus vaimona, ennen kaikkea Jumalan Sanaa kohtaan ja sen mukaisesti vaeltamalla, sikäli kuin ihmisenä mahdollista on, niin ei käynyt. Sen aikaiset ystäväni olivat kaikki (helluntai)uskovaisia ja vuosia sain heiltä rukoustukea, kunnes tuki muuttui vaatimuksiksi ja epäilyksi, mistä oikeastaan olikaan kysymys, kun toivottua ei saavutettu perheessäni. Mieheni perhetausta oli ateistinen, mutta se ei selittänyt kaikkea. Koska hän elää ja on ainoan lapseni isä, ei tästä enempää. Olen toki vaihtanut sukunimeni, häntä ei voi sen perusteella tunnistaa.
Itse olin kristillisiä tapoja ja arvoja noudattavasta suvusta ja perheestä. Kuten olen aikaisemminkin kertonut, olin lapsesta asti uskonut Jumalaan, mutta kun avioliittoni myötä tulivat suuret ahdistukset elämääni niin Jeesus ilmestyi minulle ja Uusi Elämä syntyi sisimpääni. Olin nuori äiti silloin. Väkivalta avioliitossani lisääntyi. Tämän voinen nyt Jeesuksen kärsimyksen muistopäivää viettäessämme kertoa. Epäillään ettei meillä täällä Suomi nimisessä maassa vainota ketään uskon tähden, mutta kuinka moni mahtaakaan kärsiä kodin seinien sisäpuolella myös tällaisesta. Eikä siihen tarvita mitään muuta ärsykettä kuin sisäisesti vaikuttava usko Herraan Jeesukseen. Palava vastarakkauteni Herraan ei estänyt avioerosta, vaikka Jumala sanassaan sanookin vihaavansa hylkäämistä. Syvästi uskon silti että rakkaus synnyttää vastarakkautta!
Raamatunkäännös vuodelta -38 sanoo Jeremia profeetan suulla Herran sanovan seuraavasti (31.3:”Kaukaa ilmestyi minulle Herra: Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta”!
Minulle tämä on tullut todeksi monella uskomattomalla tavalla. Ennen kaikkea siinä että Jumalan rakkaus on muuttanut itseäni! Olen oppinut tämän, nyt jo yli 40 vuoden aikana jonka olen saanut Herrani kanssa vaeltaa, rakastamaan, antamaan anteeksi ja armahtamaan. Jopa rukoilemaan niidenkin puolesta joiden puolesta en omassa ”lihassani” mitenkään voisi. Se on ensimmäinen ja suurin Ihme. Olen oppinut tunnistamaan Pyhän Hengen äänen sisimmässäni ja se ei lakkaa liikuttamasta minua ja tuntemasta suurta nöyryyttä ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Olen myös saanut Kaikkivaltiaan Hyvän ja Pyhän Isän joka yhdessä Poikansa kanssa rakastaa minua enemmän kuin kukaan koskaan voi maanpäällä rakastaa. En ole mitään menettänyt, vain saamistani saanut.
Toinen ihme on seurakuntaelämä. Kuinka niistäkin, joitten kanssa ei ensin osannut ollenkaan olla koska ei ollut yhteistä kieltä, nyt on tullut sisaria ja veljiä todellisesti. Rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus tuntuvat sisäpuolella ja ulkopuolella yhtä voimakkaina. Rakkaus on lähentänyt toisilleen vieraat ja ilmapiiri on ”taivaallinen”. Halaukset ovat vilpittömiä ja ilo kohtaamisissa vilpitön. Jumalan Henki tekee ihmeitä.Raamattu on rakas ja täysin välttämätön joka päiväisessä elämässä ja Pyhä Henki antaa rukousaiheita ehtymättömästi, niin että itsekin saa ihmetellä. Elämä on rikasta.
Välillä on ihan vaikeaa kun Jumalan rakkauden Henki, Pyhä Henki kuplii sisimmässä eikä ole juuri siinä paikassa/tilanteessa jossa voisi antaa sen tulla ulos sellaisena kuin Hengessään haluaisi. Sillä vielä on paljon työmaata. Uskon kuitenkin että mikään ei ole Jumalalle mahdotonta! Uskon Pyhän Hengen vuodatuksiin siellä missä Jumala päättää Henkensä vuodattaa. On vain oltava kärsivällinen, oltava uskollinen kaikessa siinä mihin Jumala on kutsunut ja valtuuttanut.
Kun luin Jeremiaa ja kaikkea hänen kärsimystään kansansa vuoksi, se vaikutti minuun syvästi. Ihmiset tänä päivänä eroavat kirkoistaan ja seurakunnistaan, mikä mistäkin ja välillä itsestänikin on tuntunut että voisi elämä jossain muualla olla ”siunatumpaa” kuin kaikessa tässä missä nyt olen. Kuitenkin saan kokea kuinka Herra siunaa juuri siinä missä minun kuuluukin olla. Eikö meitä kehoteta olemaan valona ja suolana kotikaupungissamme, seurakunnassamme, lähipiirissämme (joka onkin ehkä kaikkein vaikeinta) ja kaikkialla missä ne ”toisetkin” ovat, ne joista haluaisi olla mieluiten kaukana.
Olen juuri lukenut filippiläiskirjettä siitä juuri on auki 2 luku vaikkapa 1-18. Suosittelen. Ja lopuksi:
Ei kullalla maksettu lunnaita sielun/ ei maailman aartehet riittää ne voi, vaan Jeesuksen risti on kalliopohja/ ja kuolonsa terveyden mullekin toi.
Ei kullalla maksettu lunnaita sielun, syyt/ tuntoni liiaksi raskahat lie./ Nyt Jeesuksen risti on kalliopohja/ ja kuolonsa mullekin autuuden tie.
Ei kullalla maksettu launnaita sielun/ Sai sieluni säikkyä käskyjä lain./ Nyt Jeesuksen risti on kalliopohja./ ja kuolonsa pelkoni poistavi ain.
Ei kullalla maksettu lunnaita sielun./ ei aartehet viedä voi taivaasehen, / vaan Jeesuksen risti on kalliopohja,/Toi kuolonsa mullekin armahduksen.
OSTETTU OON – EN HINTAAN KULLAN. ENKÄ MAAILMAN AARTEIDEN. MUN OSTI VERELLÄNSÄ JEESUS, HINTAAN SUUREN RAKKAUDEN!
Blogitaivas 
18/04/2014 14:30
Tuo on niin rehellisen avoimesti kirjoitettu, etten osaa sanoa mitään, mikä ei vaikuttaisi väkisin väännetyltä, joten – jään sanattomaksi!
TykkääLiked by 1 henkilö
18/04/2014 20:09
Ainut asia mikä enää saa minut sanattomaksi, on kun joku ilmoittaa olevansa ateisti.
Tuossa kirjoituksessa oli sama aihe mitä ihmettelen itsekin, miksi emme kuuntele lähimmäistemme hätää täällä. Tuntuu, että on helpompaa ostaa hyvä omatunto Jumalalta auttamalla muihin maihin, vaikka täällä monissa perheissä on tosiaankin monenlaista tuskaa ja ahdistusta. Niistä vain ei ole kuvia kyynel silmässä, missä kärpänen pyörii ympärillä.
Tulee mieleen kuvaus raamatun laupiaasta samarialaisesta ja Jeesuksen kysymyksestä: Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni ? Sinulla on kuitenkin ollut onnea ja suojelus, että olet päässyt ajoissa eroon tuosta kohtelusta. Jumala on nähnyt hyväksi vapauttaa sinut siitä, ennenkuin vammaudut fyysisesti, henkisesti tai kuolet väkivaltaan perheen sisällä.
Avioliiton voi pilata yksinkin, mutta sen onnelliseksi tekemiseksi tarvitaan kaksi. Omalla ohdalla kukaan ei ole uhrautunut tuohon tehtävään. Itsekin olen aika haluton, koska naimisissa oleva on jakautunut ja heillä on piikki lihassaan, joskus ja useinkin raskaampi kuin yksinelävillä.
TykkääLiked by 1 henkilö
18/04/2014 20:55
Katri, kaikkea ei voi paljastaa, tässäkin on jo ehken liikaa, mutta sen opin myös että kaksin ihminen voi olla enemmän yksin kuin yksin yksin.
Jumalan yliymmärryksen käyvä voima oli elämässäni se joka kantoi – ja varjeli kaikkein pahimmalta, joka olisi ollut kuolema silloin kun lapsemme oli minusta täysin riippuvainen.
Kolhuilta en säästynyt ja fyysisesti kärsin niistä edelleen, mutta itsepähän piinaani jäin. Myöhemmin ymmärsin ettei se ollut Jumalan tahto, Raamatussa on lupaus erota tiettyjen syiden täytyttyä, mutta olin heikko, aluksi ”uusi uskossa” ja pelon vallassa. Uskoin myös mitä minulle vanhemmat uskovaiset opettivat kun en vielä ollut niin perehtynyt Raamattuun. Myöhemmin sitten ajattelin että koulutan ensin lapseni ja sitten ajattelen itseäni, ja niin tein.
Mutta kuten tuossa Toivolle kirjoittamassani vastauksessakin sanon, varsinaisena aiheena haluan nousevan esiin Jumalan iankaikkisen rakkauden jossa on muuttava voima, ja rakkauden jonka takia minunkin puolestani ihminen Jeesus kärsi ja kuoli.
Sitä kärsimystä ei voi verrata mihinkään maalliseen. Ei edes marttyyriyteen, sillä Jeesus kuoli syyttömänä KAIKKIEN ihmisten syntien vuoksi, kuten tiedätkin.
Kiitos kommentistasi.
TykkääLiked by 1 henkilö
18/04/2014 20:34
Ja kuitenkin Toivo, tämä mitä tässä saatoin sanoa on höyhenen kevyttä todellisuuteen verrattuna. Tärkein tässä on tuo iankaikkisen rakkauden kohteena oleminen joka muuttaa ihmistä käsittämättömällä tavalla, olosuhteista riippumatta.
Jumalan ihmeellisen rakkauden kohteena oleminen saa ihmisen kasvamaan sisäisen ihmisensä puolesta.
Jumalan rakkaus ei kuitenkaan jää, eikä voi jäädä, vain ihmisen sisäiseksi asiaksi ainoastaan, vaan se alkaa vaikuttaa ulospäinkin muuttuneina asenteina ja tekoina. Ihmisestä tulee uusi. Vaikuttavaa on ollut itselleni oppia antamaan koko sydämestäni anteeksi pyytämättä ja päästä sen kautta vapaaksi ja elämästä iloitsevaksi ja kiittäväksi ihmiseksi. Olen myös oppinut maailman kauneimman ja täydellisimmän rukouksen arvon, jonka on opettanut puolestani henkensä antanut Herrani ja Vapahtajani Jeesus Kristus ja se alkaa ”Isä meidän…”
Eräässä laulussa lauletaan,
” Suo mulle Jeesus mielesi laatu. Pyyntöni hartain kuule nyt tää. Toiveeni maiset rauetkoot kaikki, kuvasi kun vain jäljelle jää.
Tahtoisin olla sääliä täynnä, niin kuin sä Jeesus, Herrani mun. Anteeksi annoit, langenneet nostit. Avuksi riensit ahdistetun.
Tahtoisin olla hengessä nöyrä. Niin kuin sä Jeesus Herrani mun, että mä voisin alttiina aina lahjani antaa käyttöösi sun.
Tahtoisin olla niin kuin sä Jeesus.
Suo mulle henki rakkauden. Niin, että muita auttaa mä voisin. Lievittää tuskaa kärsivien.”
TykkääLiked by 1 henkilö
18/04/2014 23:20
Tuulikki
Tuntenet sanonnan ”kokenut kaiken tietää ja vaivainen kaikki kokee”
Uskalsin kirjoittaa tuon, koska olen itse vain 20%:sti ei-vaivainen lääkärisedän jo n. 50 vuotta sitten kirjoittaman määritelmän mukaan. Ja koska sanonta, kun ihminen vanhenee niin vamma nuortuu pitää paikkansa, sen tiedän kokemuksesta, niin jakauma ei ole kuin huonontunut.
Ensimmäinen avioliittonikin karahti kiville. Syyjakauma ei jakaudu 100 % / 0 % minun ”piikkiini”, jos kohta ei toisinpäinkään. Sellaista dramatiikkaa kuin mikä sinun kirjoittamastasi huokuu, ei kuitenkaan ollut. Paatti vain karahti kiville. Toista on jo kestänyt yli kolmekymmentäviisi vuotta ja siihen liittyen otankin pienen anekdootin.
————–
Eräs omenien ostotarina
Vikako sysissä(vanhemmat) vai sepissä(opettajat) vaiko molemmissa?
Tapahtui viime syksynä. Olimme vaimoni kanssa tyttäremme luona ”syyslomavalvojina” tämän lomaviikon ihan käytännön syistä, sillä vanhemmille kummallekin sattui iltavuorot ja he pyysivät mummon ja papan jeesausapua tyttöjensä ”perään katsomisessa”. No sehän tietenkin järjestyi.
Vanhempi hieman toisella kymmenellä oleva tyttären tyttäremme Amanda kysyi, saisiko hän Matilda siskonsa kanssa käväistä lähellä olevassa kirjastossa lainaamassa jonkun lasten videon. No hän sai tietenkin luvan, ja mummonsa antoi hänelle muutaman euron sanoen: ”tuo samalla siitä viereisestä kaupasta pari kiloa kotimaisia omenia.”
Kotvasen kuluttua tytöt tulivatkin lainavideonsa kanssa mutta ilman omenoita. Vanhempi sanoi heti heidän tultuaan sisään, ”mummo, siellä kaupassa ei ollut kotimaisia omenoita – siellä oli vain s u o m a l a i s i a !
—————-
Mitä uskooni Jumalaan tulee, niin siitähän olen useaan otteeseen kirjoittanut jopa tällekin areenalle kaiken olevaisuuden käytännössä äärettömyyttä korostaen, jotta JUMALN ÄÄRETTÖMYYS Hänen luomistyönsä kautta, jota minun uskoni mukaan kaikki oleva on, korostuisi .
Sinun kirjoituksistasi huokuu uskosi niin, ettei se voi olla sanahelinää, tai pitäisikö kirjoitettaessa käyttää muotoa ”kirjoitushelinää”?
Vaikka olen tämän jo kirjoittanut sinulle kommenttina jokin aika sitten tuolla Ilkan ”Paavalinkirjeblogissa”, niin laitan sen vielä tähänkin, koska tässä omassa mielestäni osaan kuvata jotenkin oman uskoni luonnetta:
”Tuo kommenttisi tuli muuten oikein sopivasti, sillä siihen voin esittää lyhyehkön näkemykseni joko uskoon tulosta tai uskon tulosta, huom. sijamuodot.
Ensiksi uskoon tulo.
Reaalikuvaus.
Olkoon usko kirkko, ei instituutio vaan rakennus.
Olen liikkeellä kirkolla eli siis kirkonkylällä, jossa mäen päällä ”seisoo” kirkkorakennus(usko). Minäpä päätän tulla-ilmaisua tähän paremmin sopivana mennä-uskoon.
Avaan kirkon oven ja astun sisään. Olen siis uskossa. Voin kuvitella siellä(uskossa) olevien vilkaisevan minuun – ”mitähän tuokin täällä tekee”-ajatuksin!
Sitten uskon tulo.
Istun syyskesän iltana järven rannalla. Järveltä alkaa nousta hiljaa sumu(usko), joka laajenee laajenemistaan, kunnes se on ympäröinyt minut kokonaan. Hengittäessäni sisään sumuinen(uskoinen) ilma täyttää keuhkoni – ja täytyn uskolla!
Tämä kuvaus on enemmän oman käsitykseni mukainen lanseeraamastani teemasta.
Minä olen saanut kirjoituksistasi käsityksen, että sinun uskosi on palava.
Minä taas uskon, mutta kylmän rauhallisesti!
”Minä tiedän sinun tekosi: sinä ET OLE KYLMÄ etkä PALAVA; oi, j – ja se, mitä siellä istuessani ja ajatellessani ospa olisit KYLMÄ tai PALAVA! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
Omasta mielestäni minä EN OLE PENSEÄ! ”
P.S. Olimme Helatorstaina Kangasniemen kirkossa ja se, mitä siellä istuessani mielessäni koin – ei ollut pelkkää tunnelmaa!
TykkääLiked by 1 henkilö
19/04/2014 05:09
Hei Tuulikki !
Aikoinani kun hain sairaanhoitajaksi, jouduin tuohon kuuluisaan musteläiskätestiin. Siinä ei mitään kuvaavista, oli kerrottava mitä näkee. Voin kuvitella sitä vastausten kirjoa mitä niissä testeissä nähdään. Itse muistaakseni vastasin näkeväni mustepullon joka on tipahtanut tai lipsahtanut lattialle ja haluaisin pyyhkiä tuon tahran puhtaaksi. Niihin ei tietääkseni ole oikeaa tai väärää vastausta olemassakaan.
Kun sitten myöhemmin olen kuullut onnettomuuspaikan tapahtumia, niistä kerrottu aivan eri tavalla. Yksi on kiinnittänyt huomion toiseen ja toinen aivan eri asiaan huomionsa. Tämä on varmaan suurin syy, miksi raamattua sanotaan ristiriitaiseksi. Kirjoittajat ovat olleet kaikki paikalla, mutta ovat kirjoittaneet näkemänsä eri näkökulmasta.
Täällä blogissa on myös täydentävää ja poikkeavaa kirjoitusta samasta syystä. Minäkin näen vähemmän rakkaudellisena tuon Jeesuksen kuoleman KAIKKIEN puolesta. Kaikkien siinä mielessä, että se sisältää kuitenkin kutsuun vastaamisen lunastetuilta. Sekin on rakkautta ettei meitä pakoteta uskomaan mihinkään. Saamme sen tehdä vapaaehtoisesti. Emme ole kiitollisuudenvelassa kirjaimellisesti, eikä se ollut marttyyrikuolema, vaan vapaaehtoinen lunastustyö, jota seuraa kutsu: Tulkaa: Ottakaa, syökäämme ja juokaamme, pöytä on katettu valmiiksi.
Syömisen kautta olen itse vahvistunut ja vakuuttunut omasta uskostani. Kello viisi aamulla aloin odottamaan koska pääsen tuon herkkupöydän äärelle tänään alkavaan Tuomasmessuun.
Toivon kirjoitus loppuu liikuttavalla tavalla: ”eikä se ollut mikään tunnelma”. Sitä syvää pyhän hengen kosketusta ja siitä seuraavaa pohjatonta iloa ei voi mitenkään kuvata toiselle, malja on niin ylitsevuotavainen ettei kukaan muu niin suurta riemua tarjota kuin rakastava taivaallinen isämme.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat kiitollisuudesta ja sen synnyttämästä vastarakkaudesta, vaikka eksynkin välillä aiheesta noihin eri näkökulmiin.
TykkääTykkää
19/04/2014 08:52
Kaikille ”tähdille/vastaajille” kiitos.
Kun kirjoittaa näin henkilökohtaisia jokainen kokee ne omalla tavallaan ja siinä on se riski että jonkun sanoma voi satuttaakin. Mutta se riski on otettava.
Vaikka kaikesta on jo aikaa, olen elänyt 18v yksin, ei mennyttä voi pyyhkiä pois, vaikka onkin anteeksiantanut. Jos vielä sen verran sanoisin että mieheni tyyppisille ihmisille on olemassa nimi, jota en tässä sano, mutta alkoholista eikä mistään muistakaan aineista ollut kysymys.
Kun olen itse kokenut jo lapsuudessani monta hylkäämistä, jotka eivät kuitenkaan ole olleet tarkoituksellisia vaan olosuhteista riippuvaisia, olen yrittänyt selittää mieheni ihmissuhdeongelmaa myös hylkäämisellä. Joku selityshän sille oli keksittävä että jaksoi uskoa ja toivoa hänenkin elämänsä puolesta.
Ehkä hän sulki kaikki ihmiset itsensä ulkopuolelle koska ei olisi kestänyt mahdollista hylkäämistä. . Erikoista on että ihminen joka pelkää yksinäisyyttä, toimii ja elää niin että aiheuttaa itse itselleen tilanteen jossa se pahin tulee mahdolliseksi.
Näinhän se on ihmisten suhtautumisessa myös Jeesukseen ja Hänen rakkauteensa. Toiset ottavat vastaan, toiset eivät.
Älköön kukaan loukkaantuko vertauksestani, mutta tomuhiukkasen kokoisena koen tässäkin tuon tapahtuman: ”Hän tuli omiensa luo, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan”. Minunkaan ”omani” ei ottanut minua vastaan vaan sulki käyttäytymisellään rakkauteni itsensä ulkopuolelle, kuten kaikkien muidenkin ihmisten.
Surullista ettei ihmisellä ole yhtään ystävää tai läheistä. Hän ei pidä ainoaan lapseensakaan mitään yhteyttä, tosin meni pikaisesti uuteen avioliittoon, mutta sekin kuuluu ”taudin kuvaan”.
Jeesus toki kuoli kaikkien puolesta, ANTOI siis henkensä, ei sitä kukaan olisi voinut ottaa, mutta kaikki eivät ota tätä tekoa omakseen, kääntävät selkänsä Vapahtajalleen, mutta niin kauan kuin ihminen elää kaikki on mahdollista, ellei ole kysymyksessä Juudaksen tapaus, jossa tiedettiin jo ennen tekoa mitä tulee tapahtumaan, näin piti käydä koko luomakunnan ja kaikkien ihmisten takia.
Kristuksen kärsimys oli jo luomisen alusta alkaen tiedossa ja hän oli siihen suostunut ja suostui. Autuaita saamme olla, jos ja kun, olemme ottaneet tämän uhrikuoleman, ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän vastaan omalla kohdallamme.
Meidän Herrallemme kuuluu Ylistys, kiitos ja kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
TykkääTykkää
20/04/2014 18:02
Tuulikki,kipeästäkin kirjoituksesta huolimatta koin sitä lukiessani iloa uutta luovasta, uusien alkujen Jumalasta ja siitä ihmeestä, jolla Luoja meitä koskettaessaan voi suodattaa kipeitä kokemuksiamme ihmeellisen suodatinkankaansa läpi niin,että niistä tulee jos ei nyt voimavaroja niin kuitenkin jotakin sellaista, jolla voi toista ihmistä joskus lohduttaa ja rohkaista. Ikäänkuin ottaa ne pahalta hyvään käyttöön ja muuttaa ne siunaavaksi vertaistueksi.
Olen miettinyt hylkäämistä paljon. Sitä, kuinka paljon surua ja tuskaa se tuottaa. Pari viikkoa sitten katsoin yhden Kadonneen jäljillä ohjelman, jossa nuori nainen etsi äitiään. Kun äiti löytyi, paljastui tavallaan se, että äiti ei ollut hyljännyt, sillä hänestä ei koskaan omien henkisten vammojensa vuoksi ollut ollut sitoutumaankaan. Jakson etsijän isä ja sisarusten isät olivat olleet sitoutuvia, mutta tavallaan kai mahdottaman ”voiman” edessä kovin rikkimenneen ihmisparan kanssa.
Ajattelin, että parisuhteissa on joskus näin: ihminen, jolla on kasassa ”ainekset” kunnioittamiseen ja sitoutumiseen ja ihminen, jolla ei niitä ole, perustavat perheen ja ovat kuin eri planeetalta avioliittonäkynsä kanssa. Alussa, sellainen, jolla nuo ainekset on ja se, jolla ei niitä ole, eivät ehkä lainkaan ymmärrä, että toisen ihmisen koko kokemustauta ja ehkä sitä myötä käsitys siitä, mikä avioliitto on,poikkeavat kovasti toisistaan. Näin kai se on vähän kaikissa vuorovaikutussuhteissa, kun näky ja arvot ovat erit, tulee vaikeuksia ja sitten voi toki olla vielä syvemmät persoonallisuudenhäiriöt, joiden kohdalla ei taida näin maalaisjärjellä ajateltuna auttaa kuin pelastaa se, mikä pelastettavissa on ja mahdollisimman pian, että ei koko perhe/ yhteisö tuhoudu.
Täällä blogitaivaalla, kuten tässä sinunkin herkässä tekstissäsi, kirjoittajien ja kommentoijien arvo/näky/tavoite on Isän ihmeellisestä armosta kumpuava tarve saada kertoa kolmiyhteisestä Jumalasta, kirkastaa Häntä, jakaa ja pohtia näitä kristityn vaelluksen hämmennyksiä ja iloja. Tässä tekstissäsi kivun kautta nousi Ilo Hänestä, joka on antanut rauhaa ja iloa tähänkin päivääsi.
TykkääLiked by 1 henkilö
20/04/2014 19:14
Kiitos Virpi. Sanassakin sanotaan että Jumala kääntää pahankin palvelemaan omia hyviä tarkoitusperiään, vaikkei se totisesti pahassa paikassa siltä tunnu eikä sitä jaksa ajatella, mutta niin on käynyt. Siitä tekstini kertookin, sen tarkoitus on puhua Jumalan ihmeellisestä Voimasta yksilöihmistenkin kohdalla. Puhumattakaan kansakuntien jne. Nytkään ei näytä siltä että Jumalalla olisi viimeinen sana sanottavanaan kuohuvan maailmamme suhteen, mutta niin vaan on. Hän on viimeisenä seisova multien päällä!!
Juuri tästä pääsiäinenkin todistaa. Ihme on tapahtunut, tosin jo 2000 vuotta sitten, mutta tänäänkin.
Hän Elää!
(Kuuntelin juuri Messias oratorion, on se mahtava. Niin paljon kaunista ja hyvää ovat ihmisetkin saaneet aikaan lahjoillaan jotka Jumala on antanut. Tämä tässä pienenä välihuomautuksena, jos vastaukseni vaikuttaa keskittymättömältä, olen vielä niin tuon musiikin lumoissa.)
Oikein olet jälleen oivaltanut mistä tässä kaikessa on kysymys, Jumalan ihmeistä! Hienosti selität, opettaja 🙂 !
Vaikeasta luonneviastahan tässä oli kyse. Kaikki tieto tuli vaan meidän tapauksessamme liian myöhään, mutta nythän sitä on, vähän liikaakin. ”Jokainen” tuntuu tänä päivänä olevan asiantuntija näissä asioissa vaikka ei omakohtaista kokemusta olisikaan.
Kuitenkin on niin, kaikessa, että ihminen voi ymmärtää vain sen verran kuin on omaa kokemusta ja elämistä tiettyjen asioiden kanssa.
Olen usein sanonut ettei köyhä ymmärrä rikasta, eikä rikas köyhää, ei vammainen terveyttä, eikä terve vammaisuutta. Itse en esimerkiksi tiedä millaista olisi asua alkoholisti kodissa. En myöskään tiedä millaista on masentuneen ihmisen elämä. – Myötätuntoa voi osoittaa ja, yrittää ymmärtää mutta oikeasti ei voi, koska omakohtainen kokemus puuttuu.
Aivan kuin kommentissasi on näitä esimerkkejä. Kuten tuo parisuhteitten taustojen erilaisuus joka on todella vaikea asia ajan kanssa.
Joka tapauksessa, täytyy olla sinut elämän tapahtumiensa kanssa ja aika vahva että voi vaikeista asioista puhua/kirjoittaa ilman pelkoa. Ei voi miettiä ymmärretäänkö oikein vai väärin. Ymmärretäänkö sanoma yleensäkään, joka on kaiken takana. – Täällä blogitaivaalla ei tarvitse pelätä 🙂 !
Tuo sinun viimeisin kappaleesi kommentissasi on mahtava! KIITOS siitä, ja kaikesta mitä täällä ”taivaalla” olet, olet jalokivi!
TykkääTykkää