Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Yksinkertainen usko lopun aikoina

29 kommenttia

Aikamoinen otsikko? Tätä aloittaessani luotan siis siihen että kaikki jotka täällä kirjoittavat tuntevat Raamatun hyvin, sillä niin laaja olisi aihe Raamatun alusta sen loppuun saakka etten poimi tähän luultavasti montaakaan sanan paikkaa.

Itse koen että tänä aikana yksinkertainen, puhdas ja raitis, Sanan mukainen usko on harvinaista ja vaikeaa. Ihmisten tieto ja tekniikan ylenpalttinen kehitys ja käyttö tavallisessa arjessakin on sitä luokkaa että jos uskaltaisin, sanoisin että tätä käyttää hyväkseen myös tämän maailman ruhtinas. Autuaita ovat, siis ne harvat puhdassydämiset joita ehkä vielä jossain on. Toisaalta tosiasia on myös se että ihmisten evankelioiminen on nyt aivan toisella tavalla mahdollista kuin aikaisemmin. Ei ole enää kovinkaan mahdotonta toteuttaa Jeesuksen käskyä mennä kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumin ilosanomaa ihmisten iankaikkiseksi pelastukseksi.

Lopun ajat. Nehän alkoivat kun Jeesus tuli maailmaan. Kun Hän nousi taivaaseen alkoi myös Pyhän Hengen aika. Tästä ajasta ennustivat jo vanhan testamentin profeetat ja Pyhät. Jokainen, jonka silmät on Herramme lähettämä Pyhä Henki avannut, tunnistavat että elämme näiden aikojen ristitulessa. Paha tekee työtään eksyttääkseen jos mahdollista valitutkin, mutta Pyhä tekee myös työtään ja seulonta on alkanut.

Rakastan Apostolien tekojen kirjaa. On uskomatonta millaisesta aineksesta Jeesus opetuslapsensa valitsi – ja valitsee myös tänään. Eli sellaisista joiden Hän tietää ottavansa Hänet Herranaan ja Messiaanaan vastaan. Mikä se luettelo siis olikaan missä sanotaan ettei ollut montaa viisasta, ei vaikutusvaltaista, eikä jalosukuista (1 kor.1).Yksinkertainen usko, jos sinä tunnustat suullasi että jeesus Kristus on Herra. Sydämen usko ja suun tunnustus riittää Raamatun mukaan, mutta riittääkö se minulle tai sinulle. Onko meillä taipumusta lisätä jotain, tuntea tarvetta tehdä jotain, uskoa enemmän, olla enemmän, hakea etummaisia paikkoja, etsiä mainetta ja kunniaa, miellyttää yleistä mielipidettä. Missä kohtaa menee raja!?

Entäs Pyhä Henki? Saako Hänestä ilolla puhua? Saako Häntä spontaanisti ylistää riemulla niin ettei lähimmäinen tee tulkintoja? Joku kokee että kun hänellä ei ole tunnetta Pyhän Hengen läsnäolosta sisäisessä maailmassaan eikä kokemusta sellaisista armolahjoista joita sisarella tai veljellä, hänen täytyy puolustella omaa uskoaan.
Miksi? Etkö voi uskoa että olet Jumalan lapsi vaikka et koe samalla tavalla kuin tuo toinen, joka on herkkä Pyhän Hengen vaikutuksille. Salli minun sanoa, ettei sinun tarvitse puolustella, mutta et sinä saa myöskään asettaa kyseenalaiseksi tai arvostella ylhäältäpäin sitä joka toisin kokee. Niin kuin perheessä, maanpäällä, on erilaisia lapsia samoista vanhemmista, niin on Jumalan lastenkin perheessä. Yksinkertainen asia, jonka me kaikki tiedämme, sietäkäämme siis toisiamme, vaikka emme ihan rakkauteen kykenisikään.
Itse olen kokenut että kun oikein hyvin tutustun toisenlaiseen Herran omaa kuin itse olen, opin häntä rakastamaan jos koen että hänellä on kuitenkin elävä usko Jeesukseen. Ihan totta, se on itsellenikin ihme mutta sellaista Jumalan rakkaus saa aikaan.

Ilkalla oli tuolla pieni testi meille 🙂 . Johannestahan se näytti aika tavalla pukkaavan (siis näytti 🙂 ), mutta rakastan minä Pietariakin, oikein paljon rakastankin. Millainen muutos hänessä tapahtuukaan helluntain jälkeen.( Apt. 2 )erityisesti tuo valtava todistus ja puhe jonka Pietari nousee pitämään 14 jakeesta lähtien. Siinä hän poikkeaa jo vanhan testamentin ennustustenkin puolelle profeetta Joelin myötä, todistukseksi kaikille ettei se mitä tapahtui ollut mitään maallista, vaan ennustettua ja taivaallista joka nyt toteutui.
Näin siis todistetaan että lopunaikoja eletään ja myös Pyhän Hengen aikaa jossa ilmenevät armolahjat niin kuin niistä on opetettu 1Kor.13-14 luvuissa.

 Lopuksi vielä minulle rakkaan profeetan Jeremia kirjasta 9:22-23. Näin sanoo Herra: – Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon. Sillä Minä Olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden, ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.”

Luoksesi Herra saan tulla, nyt aivan tällaisena. Eihän kätkössä voi mitään olla, Sun eteesi saan vaipua. Ja vaikka sä näät kaiken heikkouden tään, olen pienoinen lammas paimenen. Sillä näin tullessaan oppii sen tuntemaan, että aina Sä mua rakastat!
Herra, voin Sinulle antaa kuormani tuskani maan. Olet luvannut taakkani kantaa. Ja auttaa ain vaeltamaan. Nyt pyydän mä vaan, että kulkea saan Sinun kanssasi kautta tämän maan. Kaiken puolestain teit, synnit ristille veit. Sinussa elän nyt ainiaan.
Luoksesi Herra saan tulla, päivä jo pian iltaan käy. Luonas rauha on armoitetulla, ei vaivoja maan enää näy. Niin turvaisaa on, Sinä viet lepohon, silloin luonasi aina olla saan. Nyt Sä voimasi suot, uutta uskoa luot, että saapuisin luoksesi Sun!

Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan, Isäni Taivaan. Oi johdata jalkani totuuden teitä, et Isäni armahin lastasi heitä. Lastasi heitä.

Kiitos Sinulle Vapahtajani Herra Jeesus Kristus! Jää siunaamaan ja varjelemaan yksinkertaista uskoa ja vuodata Pyhän Henkesi voima koko maailman ylle, ennen paluutasi. Aamen.

29 thoughts on “Yksinkertainen usko lopun aikoina

  1. Tuulikki

    Mielestäni tekstisi tämän osion ” Ihmisten tieto ja tekniikan ylenpalttinen kehitys ja käyttö tavallisessa arjessakin on sitä luokkaa että” —jälkeen voisi lisätä, että nykyihmisen on itse asiassa helpompi uskoa Jumalaan, kuin muutamia vuosikymmeniä saatikka vuosisatoja sitten, koska tieteellinen makro- ja mikrotutkimus on tuonut esiin monen monta kertalukua suurempia ja pienempiä yksityiskohtia Jumalan luomistyön valtavasta parhaimmankin ihmistiedon ylittävästä suuruudesta ja monipuolisuudesta. (jota minäkin olen hieman yrittänyt tälläkin foorumilla tuoda esiin.)

    Tykkää

  2. Toivo. Toisaalta näinkin, mutta kovempi ääni on niillä jotka eivät usko! Jopa oppikirjatkin julistavat evoluutiota eikä uskontoakaan saa enää opettaa kouluissa jne. Seurakuntalainen.fi kirjoittaa mm. Esko Valtaojasta, hänhän on yksi kuuluisimpia uskomattomia… Minullahan ei järki riitä muuhun kuin yksinkertaiseen uskoon, Jonka toivon ja rukoilen Herrani varjelevankin.
    Sinulla on toisin, onneksi olkoon.
    Joka tapauksessa Pyhän Hengen ja lopunaikoja eletään, tosin kukaan ei tiedä kuinka pitkä aika lopunaika on. Onhan sitä jo tovi elettykin.

    Tykkää

  3. En oikein osaa sanoa, onko nyt helpompi uskoa kuin ennen, koska uskoni on nuorempaa kuin tietoni. Näinä lopun aikoina sekin, mikä tietoa lisää myös tuskaa lisää.

    Tänän päivän tekstit Raamatusta olivat teemana kutsua Jumalan valtakuntaan. Psalmista evänkeliumiin tulkitsin niitä haikuina omin sanoin näin – uskon enkä tiedon varassa

    Herran voimalla
    sielujen syvyyksistä
    pahan pauloista

    muutos elämään
    isien harhateiltä
    paluu väärästä

    Herran edessä
    viisaudet päälaellaan
    hullu viisaana

    etsivä löytää
    kadotetun elämän
    toivon uskossa

    Liked by 2 people

    • Kiitos Niilo, luin säkeesi oikein hitaasti ja ajatuksella, minusta siinä on olennainen kauniisti sanoitettuna.

      Itse kun olen lapsesta asti kirkkoon totutettu ja uskoa elänyt lähes koko ikäni, vähän eri kokemusten kautta, niin tiedostan hyvin millaista oli silloin kun ”koko kansa” oli uskonnollisesti harrasta, vaikka vaan tavankin vuoksi.
      Muistan kouluajat jolloin oli itsestään selvää että aamuhartaudet pidettiin jne. 1960 luku toi mukanaan muutoksen tuulet ja nyt ollaan jo näin pitkällä! Kuten tämän viikonkin teemassa. Isäni kääntyisi haudassaan jos näkisi ja kokisi tämän kaiken jumalattomuuden, vaikka ymmärtäväinen ja jalo mies olikin.

      Ero menneeseen on valtava. Ei kuitenkaan mikään yllätys, kaikki on hämmästyttävällä tavalla kirjoitettu jo lähes aikojen alusta siihen isoon ja Ihanaan kirjaan jota Raamatuksi sanotaan. Minusta se on kaikesta huolimatta kuitenkin TOIVON kirja.

      Tykkää

  4. Tuulikki

    Sinä sanot näin: ” mutta kovempi ääni on niillä jotka eivät usko! Jopa oppikirjatkin julistavat evoluutiota eikä uskontoakaan saa enää opettaa kouluissa…”

    ja Raamattu näin:” Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 24:11-13)

    Yksi yhteen – sanoisin!

    Eikä siellä loppupeleissä ymmärtääkseni näitä Jumalan luomistyön tuntemisia pahemmin kysellä, sillä
    ” Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on ”pyhä tie”: sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy – eivät hullutkaan.” (Jes. 35:8)

    Liked by 2 people

  5. Tuulikki,kiitos sunnuntain tekstistäsi, välillä tosiaan tuntuu siltä, että elämmä melko monimutkaistetun uskon aikoja.
    Tekstistäsi tuli mieleeni kaksi Raamatun jaetta, joissa on jotenkin kiteytettynä uskon yskinkertainen, onko se sitten meille sietämätön, olemus.

    Olemme kaikki kirkkautta vailla – Jumalan luokse mentäessä tarvitaan kirkkaus – Jeesus on tuo kirkkautemme toivo.

    Room 3:23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

    Kol 1.27…. joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo

    Liked by 1 henkilö

    • Virpi. Niin, Hän on maailman valo, tämänkin pimeän ja vaikean ajan. Ihana toivon sanoma on myös Jesaja 60 ja jo osittain toteutunutta profetiaa. Laitoit tuon Roomalaiskirjeen. Jos lisättäisi vielä 5 luku joka on varsinainen rohkaisun, ilon ja pelastusvarmuuden luku 🙂 !! Kiitos kommentistasi.

      Liked by 1 henkilö

  6. Vielä lyhyesti julistamisesta.

    Minulle putkahti mieleeni tällainen mielleyhtymä-esimerkki Jumalasta kertomisesta Hänen tekojensa kautta.

    Kuviteltu tarina:

    Tiedät, että naapuripitäjässä on erittäin kätevä käsistään oleva puuseppä ja yrität saada ystäväsikin uskomaan sen kuvailemalla miten hienoilla ja kauniilla puuleikkauksilla hän koristelee jo sinänsä erinomaisen hyvin tehdyn ja aistikkaan seslongin. Riippuu kertomiskyvystäsi ja kuulijan vastaanottamiskyvystä sekä mielikuvituksesta miten hyvin saat hänet vakuuttuneeksi asiasta.

    Mutta miten paljon helpommin ja paremmin saat ystäväsi uskomaan, jos sinulla on kotonasi esittää hänelle tuon puusepän tekemä seslonki.

    Siksi olen kirjoittanut sitä mitä olen kirjoittanut käyttämällä teemaa ” Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” apuna käyttäen. (Ps.19:2)

    Vielä Paavalia:

    ” Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil. 1:15-18)

    Tykkää

  7. Kiitos lukuvihjeistä. Tuo viides luku on kristinuskon perustaa. Yksinkertaiseen uskoon kuulunee juuri sekin, että hyväksyy, olisiko liian hurjaa sanoa, alistuu ymmärtämään sen, että kaikki ovat syntiä tehneet. Siis kukin itse. iIseä kauempaa ei tarvitse lähteä syntisiä etsimään, itseä kauemmas ei tarvitse lähteä tuomaroimaan. Tuo ojentautuminen ja turvautuminen kohti Kirkkauden Toivoa, Jeesusta, on tehtävä yksilönä ja itse, omasta tilanteestaan. (Room5:Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.)

    Yksinkertaiseen uskoon kuuluu kiitollisuus armosta, Jumalan kunnioittaminen, mutta mitä mieltä olet, olsiko myös omaan syntisen minänsä tunnistaminen osa tuota yksinkertaista uskoa?

    Jeesus sanoo Markuksen mukaan näin:”Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.”
    Mietin, voiko kukaan lukea tuota Jeesuksen puheevuoroa kokien,että mikään siitä ei koske minua? Kuitenkin, tuo kaikki on sitä syntiä, joka erottaa meidät kirkkaudesta ja kirkkauteen meidät voi liittää vain Jeesus. Ei siihen voi meitä liittää ihmisen avarakatseisuus, uskomton Raamatun tulkinnan taito tms. monimutkaistaminen. Vain jeesuksen armon vastaanottaminen.

    Liked by 1 henkilö

    • Virpi! Juuri näin!
      Minun käsitykseni mukaan tuo oman syntisyytensä tunnistaminen ja tunnustaminen onkin avain siihen että ymmärrämme tarvitsevamme Jumalan armoa ja Jeesusta elämäämme. Tulemme hänestä täysin riippuvaisiksi, mutta myös ilo aina vaan enenevästi kasvaa ymmärryksen lisääntymisen myötä.
      Sanonta on, mitä suuremmaksi synnintunto kasvaa sitä suuremmaksi myös armon, eli armo kirkastuu Kristuksen tuntemisen valossa.
      Minusta tämä yksinkertaistaa uskoa puhtaimmilleen. Ei jää jäljelle muuta kuin Jumalan Sana joka osoittaa todeksi syntisyytemme ja armon Jeesuksen täytetyn työn kautta. Edelleen kasvaa Jumalan kunnioittaminen ja oikeanlainen Pyhän pelko, joka johtaa siihen että haluaa valvoa tilaansa, silti siitä levosta käsin että uskoo syntien anteeksisaamisen johtavan iankaikkiseen elämään Jumalan valtakunnassa.

      Olen juuri aloittanut lukemaan Jorma Pihkalan kirjaa Valo voittaa pimeyden. En ole kovin montaa sivua lukenut mutta olen hurmaantunut 🙂 Näin selkeää, raitista, tervettä ja oikea opillista en ole aikoihin lukenutkaan. Monta asiaa joita olen omassa mielessäni päätellyt, eri tavalla kuin moni muu, on jo tässä vaiheessa vahvistanut uskoani siitä että olen edes jotain käsittänyt oikein. Eikä se ole mahdollista ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Ihmisjärjellä eikä ”viisaudella” Jumalan sanaa voi tulkita.

      Olen mm. ollut sitä mieltä etteivät fyysiset ihmeet ole niinkään uskovia varten kuin uskomattomia. Tässä kappaleessa jonka otsikko on fyysiset ja hengelliset ihmeet, sanotaan mm: ” Epäuskoisen, taikauskoisen ja materialistisen sukukunnan keskellä Jeesuksen oli kuitenkin pakko osoittaa voimansa aineellisissa ihmeissä. Niillä hän sai ihmisten huomion itseensä. Mutta mitä syvemmälle seurakunta pääsi hänen (Jeesuksen) hengelliseen kirkkauteensa, sitä vähemmän tarvittiin ulkoisia voimavaikutuksia, joita Jeesus suoritti täällä maan päällä toimiessaan. Niiden merkitys väheni vielä suurempien hengellisten ihmeiden lisääntyessä…..Jeesus tarkoitti, että aineellisen tason ihme ei ole koskaan niin suuri kuin hengellisellä tasolla tapahtunut…..Kun maailma ei näe hengellisiä, Herra käyttää ajallisia ihmeitä. Niitä tarvitaan siksi yhä tänään. Mutta missä seurakunta on syvällä Herran armossa, siellä maailmakin näkee hengellisten ihmeiden suuruuden ajallisiin verrattuna.
      Paljon muutakin esim. puhtaasta menestysteologiasta poikkeavaa Pihkala tuo esille. Ja silti hän lähetystyöntekijänä on nähnyt myös näitä fyysisiä ihmeitä, eikä ollenkaan niitäkään kiellä. Raamatullinen Hän on terveessä hengessä.

      Eli yksinkertainen usko tässäkin ajassa riittää ja se on, niin kuin sinäkin kommentissasi totesit, että jokainen ymmärtää omalla kohdallaan syntisyytensä ja Jumalan armon suuruuden. Muuta ei tarvita, kaikki muu mikä Jumalan armolahjana saadaan on tosiaankin armolahjaa!

      Liked by 1 henkilö

  8. Tuulikki. Kopioin tähän vielä kaksi sinun kirjoittamaasi suoranaista jättimäistä asiakokonaisuutta. Ne ovat niin kirkkaita ja yksinkertaisen selkeitä. Melkeinpä järkeenkäyvän selkeitä :). Aamen ja halleluja!

    ”Edelleen kasvaa Jumalan kunnioittaminen ja oikeanlainen Pyhän pelko, joka johtaa siihen että haluaa valvoa tilaansa, silti siitä levosta käsin että uskoo syntien anteeksisaamisen johtavan iankaikkiseen elämään Jumalan valtakunnassa.”
    Ja
    ”Mutta mitä syvemmälle seurakunta pääsi hänen (Jeesuksen) hengelliseen kirkkauteensa, sitä vähemmän tarvittiin ulkoisia voimavaikutuksia, joita Jeesus suoritti täällä maan päällä toimiessaan. Niiden merkitys väheni vielä suurempien hengellisten ihmeiden lisääntyessä…..Jeesus tarkoitti, että aineellisen tason ihme ei ole koskaan niin suuri kuin hengellisellä tasolla tapahtunut…”

    Liked by 1 henkilö

  9. Vielä sen verran, että tuo äskeinen puheenvuorosi voisi olla kyllä ihan yksistään julkaistava teksti. Tähdittäisin monesti jos voisi :).

    Liked by 1 henkilö

  10. Virpi. Ja minä vielä päälle päätteeksi luin Room. 5. Kyllä se on sitten täydellinen ilmoitus, oikein Henki minussa riemuitsee tuosta Sanasta! Siinä on kaiken ydin – myös! Ihana Sana Ihana Pyhä Henki joka kirkastaa Kristusta rakasta Herraamme! Saamme me olla onnellisia, kaikissa ahdistuksissammekin 🙂 !

    Liked by 1 henkilö

    • A wonderful job. Super helpful innaomotirf.

      Tykkää

      • I am very sorry, but my english skills are not good enough for communication in english. Is it possible for you to comment in Finnish? Thank You!

        Olen pahoillani, mutta englannin kielen taitoni ei riitä kommunikointiin. Onko sinulle mahdollista kommentoida suomeksi? Kiitos!

        Tykkää

  11. Kiitos. Olen tässä vielä, mutta taidan nyt hyvillä mielin ja kiitollisena mennä nukkumaan. Hyvää yötä Herramme siunatussa läsnäolossa !

    Liked by 1 henkilö

  12. HyJm-hyvä yötä Jeesus myötä ja Hän on!

    Tykkää

  13. Kiitos jälleen! Minulla kun on koulutuksen ja (ainakin taannoisen) ammattini puolesta taipumus takertua lillukanvarsiin, teoretisoida, käsiteellistää, yleistää, yksilöllistää, analysoida ja vertailla, on terveellistä lukea ja muistaa, että perusasiat ovat suurempia kuin minun järjenjuoksuni. Olen taas ollut koko päivän murhemielin, koska lukeminen tuntuu hidastavan ja vaikeuttavan väitöskirjani kirjoittamista. Olen tuntenut itseni tyhmäksi ainakin verrattuna siihen neropattiin, joka kaiketi haluaisin olla. Vaan täällä sitä eletään, tulipa väitöskirjaa tahi ei, ja tämän elämän jälkeen sillä ei ainakaan minulle ole mitään merkitystä. Ainoa perimmäinen totuus on kolmiyhteisessä Jumalassa. Hyvää yötä, paitsi jos joku lukee tätä jonakin muuna vuorokaudenaikana. Hyvää jotakin siis!

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos Tero 🙂 !
      Tänä aikana on todellakin vaikea pitää päätään selvänä ja ajatustaan yksinkertaisena, niin paljon on hälyä ja kaikenlaista moskaa tarjolla. Eikä ole helppoa erottaa mikä mistäkin lähteestä nousee. Sielujemme viholainen osaa pukeutua valkeuden enkeliksi ja saa kaiken toisarvoisen näyttämään vaikkapa kultahipuilta!

      Hyvä on muistaa sana: ”Missä synti on tullut suureksi, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi”. Usein tuntee itsensä jotenkin kaikkea muuta kuin puhtaaksi, maailman saasteet vaan tarttuu.
      Silloin on hyvä hiljentyä, kukin tavallaan ja luottaa siihen että Jeesuksen vuodattama veri valkaisee ja puhdistaa.
      Oletan että sinä kohtaat itsesi ja Herrasi parhaiten veneessäsi merellä, raikkaassa tuulessa tai tyvenessä. Nauti oikein luvallisesti kaikesta kauniista ympärilläsi kiitoksen kanssa. Hyvää tätä päivää sinulle 🙂 !

      Tykkää

  14. Kiitos teille ystävät hyvistä kehoituksista ja ajatusista .Kun itse sain jo tulla uskoon nuorena, niin oli todella kovin vaikeaa olla tällä tiellä kun olin niin arka etten uskaltanut tunnustaa uskoani ja tämä soimasi omaa tuntoa.Tänään kuitenki on Herra antanut voimaa olla hänen todistjansa ja julki tuoda mieli piteeni toisten tietoon rakkaudella Herraan ja olla valona pimeässä ajassa ja jos mahdollista voittaa monta Herralle pahan vallasta siunattuun pelastukseen Jeesuksen veressä kiitos ja siunausta,keijo södertälje

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos Keijo kommentistasi! Runsasta Pyhän Hengen läsnäoloa elämääsi ja kiitos Herralle että olet saanut rohkeutta tänä vaikeana aikana olla Hänen airueenaan ja valonaan maailmalle! Herra on hyvä ja uskollisuutesi mukaan Sinut palkitaan!

      Tykkää

  15. ”Itse koen että tänä aikana yksinkertainen, puhdas ja raitis, Sanan mukainen usko on harvinaista ja vaikeaa. ”

    Ei se ole vaikeaa. Luottaa vaan. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin lähtee eteenpäin eikä jää menneitä märehtimään. Jumala pitää huolen lapsestaan. 🙂

    Tykkää

  16. Ilmaisen itseäni ehkä vähän vaikeaselkoisesti, mutta ei ollut kysymys ovien sulkeutumisesta, vaan siitä häirinnästä mitä maailma ja sen kova äänisyys tuottaa sielun ja Hengen maailmoihin. Luottamus kasvaa koetuksissa ja Jumala kyllä vastaa sanastaan, se on totta.
    Oletkohan sama Eija Moilanen, joka kirjoittelet K24? 🙂 Jos, niin olemme tavanneet ennenkin virtuaalisesti. Voi olla että tarkoitat kommentillasi esim. kirkosta eroamista tms seurakuntayhteyden etsimistä ja taakse jättämistä. Anteeksi jos tulkitsen väärin?

    Tykkää

  17. Olen minä. Viestin tarkoitus oli luoda luottamusta Jumalaan. Oikea termi on ka ystävällismielinen kommentti. Ei käynyt mielessä kirkosta eroamiset ollenkaan. Ehkä huomaamatta viestiini tuli oma päätökseni lopettaa Kotimaa24:ssä. Jäin miettimään minne eteenpäin. Olen kirjoittanut monelle sivulla monta vuotta, mutta vain yhdellä kerrallaan. Kirjaimellisesti kommentoin kuitenkin tuota sinun lausetta. Koska tuo yksinkertainen usko kuuluu omaan sanavalikoimaanikin.

    Sen verran vielä kompaan tuota Toivon kommenttia sinulle, että jos ihminen tutkii, on hänen helpompi uskoa tänä päivänä Jumalaan. Itse arvostan tämän kouluopetusta. Se on minulle tosi avannut Raamattua. Koulussa on tosi helppo hengittää, jos on avoin. 🙂

    Tykkää

  18. Tuli mieleen, että jos on oikein ja kohtuullista uskoa uskontunnuksen mukaan, niin eikö lie yhtä oikein ja kohtuullista olla uskomatta yhtään mihinkään muuhun.

    Liked by 2 people

  19. Juha 🙂 taisin ensin pudota kyydistä, mutta kiipesin takaisin. Kiitos! Ennen kaikkea siitä että tulit ottamaan osaa 🙂 !

    Tykkää

  20. Eija.
    Asia ymmärretty.

    Olen tainnut nähdä sinut blogimetsässäkin muinoin kun itse siellä käväisin maisemia tutkailemassa. Aika monikin näyttää etsivän uutta paikkaa, ehkä kaikkensa entiseen antaneena ;).

    Onnekseni sain olla ensimmäisten joukossa täällä ”taivaalla” ja hyvä on ollut olla. On syntynyt tämän maanpäällisen ”taivaan” perheeseen lämmin tunne, kotoinen.
    Kiitos blogitaivaan uskollisille.

    Itselleni tekstin tuottaminen on intohimo, tarve ja osa syvää minuuttani, kuin myös yksinkertaisuuteen pyrkivä usko elämässäni.

    Tykkää

  21. This arclite keeps it real, no doubt.

    Tykkää

  22. Rileigh. I am very sorry, but my engkish skills are not good enough for communication in english. Is it possible for you to comment in finnish?

    Olen pahoillani, mutta englanninkielen taitoni ei riitä kommunikointiin. Onko sinulle mahdollista kommentoida suomeksi. Kiitos!

    Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.