Tämä ei ole teksti profetoinnista tai tiedon sanoista, vaan pieni palanen matkaa, jolle olen lähtenyt tai lähetetty. Matka on alkanut 49 vuotta sitten, viisi vuotta sitten ja tänään. Tai matka on voinut alkaa jo silloin, kun Isä päätti luoda kaiken. Kyse on ihmisestä ja Jumalasta. Suhteesta, jossa on kaksi suuntaa. Joko kohti Jumalaa tai Jumalasta pois. Muita vaihtoehtoja tuossa suhteessa ei ole. Tiellä voi olla harhapolkuja tai paluuperiä kuin jäniksellä, jota ajetaan takaa, metsästäjä ymmärtää tämän ilmaisun. Jänis osaa juosta jäljet joita pitkin se palaa takaisin ja yhytettyään takaisin paikalle jossa se teki mutkan, se loikkaa pitkän loikan sivuun niin että hajujälki katkeaa ja takaa ajaja joutuu ymmälleen kun jäljet päättyvät kuin seinään. Usko on loikka kohti Jumalaa ja irti vanhasta pois pedon hampaista joka tahtoo vain tappaa ja tuhota.

Aamulla päätin, että tänään ei sitten itketä. Oikein miehinen päätös, mitä sitä jatkuvasti märisemään. No, kun sitten kokoonnuimme pienemmällä porukalla aamusta kuulemaan muiden seurakuntien kuulumisia, saimme lopuksi rukoilla pienissä ryhmissä toistemme puolesta ja jakaa tiedon sanoja toisillemme  rohkaisten toisiamme. Taas kerran Jumala osoitti minulle kaapin paikan tarttuen lupaukseeni ottaa vastaan ja olla valmis kuulemaan hänen tahtoaan. Ystävieni sanat antoivat avaimet lukkoon, jotka aukesivat sitten aamutilaisuuden aikana ja rukouspalvelussa. Voisi sanoa että minun syvyyden lähteet aukesivat ja itku joka on ollut poissa vuosikymmenet pulppusi vuolaana. Itku oli erilaista kuin aikuisella Tapsalla. Se oli lapsen itkua, ikävää ja kaipausta, aluksi lohdutonta hiljaista huutoa ja sitten loputonta kyynelten virtaa, joka sitten vaihtui helpotuksen huokauksiin ystävän sylissä.

Kaiken takana oli muisto siitä mitä olen koko elämäni ajan etsinyt, kaivannut ja joskus lapsena jopa huutanut osakseni. Se mitä olen aina unelmoinut aivan pienestä asti. Sitä yksinkertaisinta asiaa eli ääretöntä, jakamatonta ja loppumatonta rakkautta. Tajusin että rakkaus on minun juttuni, kaiken hyvä ja myös pahan alku syy.  Asia joka on niin hyvien kuin huonojen päätösten takana.

On ravisuttavaa muistaa ne hetket, kun olen  huutanut Jumalalle maailman tuskaani. Miettikääpä pientä poikaa, joka yöllä sängyssään miettii television uutiskuvia Vietnamista ja ihmettelee miksi ihmiset eivät ymmärrä. Muistan miten haaveilin miten voisin ottaa valkoisen lipun ja kiivetä juoksuhautojen päälle ja huutaa LOPETTAKAA! Tai pientä poikaa joka haaveilee ystävästä, joka ei kiusaa vaan on  aina lähellä ja turvallinen.

Avain tuohon sieluni lukkoon oli nuorukaisen antama kuva ja tiedon sanat pienestä tytöstä, jota rakastan ja josta haluan pitää huolta. Nuorukainen ajatteli sen olevan kuva tyttärestäni, mutta ei, minulla on vain poikia.  Mutta sisälläni on ollut pikkupoikana kuva tytöstä, joka olisi ystäväni ja joka pitäisi minusta sellaisena kuin olen.  Kuva, jota olen ilmeisesti kantanut mukanani koko elämäni. Se on kuva pyyteettömästä rakkaudesta, jota jokainen ihminen tarvitsee. Tänään tuo kuva ehkä muuttui oikeammaksi, tytön tilalla on Jeesus. Kaiken keskus, joka jostain syystä jäi lapsena piirtymättä sieluni galleriaan sille kuuluvalle paikalle. En tarkoita sitä ettenkö olisi uskonut Jeesukseen vaan sitä, että Jeesuksen kuvaa ei voi säilyttää millään sivuseinällä tai piirongin laatikossa.

Jeesus on kaiken rakkauden lähde, Armon lähde, josta virtaa hyvyys ja voima. Hän on myös luovuuden ja inspiraation  lähde kunkin meidän elämäämme.  Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä mitä me teemme. Koko päivän olen saanut kuulla rohkaisun ja lohdutuksen sanoja. Aivan kuin otsassani olisi merkki, että kertokaa tälle kaverille, että olet hyvä juuri tuollaisena ja Isälle rakas. Sanoja joita juuri nyt olen eniten tarvinnut.  Tällaistako on olla osa seurakuntaa, joka kuulee paimenen ääntä.  Tällainenko on seurakunta, joka on  kiinni Raamatussa ja Jeesuksen sanoissa eläen niiden mukaan?

Opetuslapseus on lapsena elämistä, ei lapsellisena. Minä olen saanut maistaa tänään Isän rakkautta ja Pyhän Hengen lempeää kuritusta ja ohjausta. On rankka kokemus yhtä-äkkiä muistaa kuka on ollut ja elää ne lapsen tunteet uudelleen läpi. Se on saman aikaisesti puhdistavaa ja traagista. Ilman Pyhän hengen voimaa sitä ei jaksaisi tai olisko se edes mahdollista?

Tässä kohtaa ystäväni teen poikkeuksen kirjoittamisessani ja pyydän. Avaa kätesi ja sulje silmäsi. Pyydä, että Pyhä Henki paljastaisi sen mitä eniten rakastat ja halajat elämältäsi ja sen, että Jeesus ottaisi paikkansa elämässäsi ja mahdollistaisi sen, että unelmasi voisivat täyttyä jos vain mahdollista ja jos se on Jumalalle mieleen. Muista että Jumala on kiinnostunut kaikesta mitä teet ja hän ei halua ottaa elämästäsi hyviä asioita pois. Ne asiat,jotka ovat ristiriidassa Isän tahdon kanssa jäävät pois, koska et halua enää niitä elämääsi. Jeesus piirtää kuvansa verkkokalvollesi ja sydämeesi jääden sinne asumaan.

Tämän illan tilaisuudesta jäin pois vahtimaan sisareni poikia, koska sydämeni on täynnä ja silmäni arkana kaikesta vollottamisesta.  Omat lapseni ovat jo isoja ja lapsiperheen äidit ovat niitä jotka harvoin jos koskaan pääsevät rauhassa keskittymään sanan äärelle rauhassa rukouspalvelusta ja ylistyksestä puhumattakaan. Jospa hän omalta osaltaan voimaantuisi saaden paukkuja ja eväitä arkeensa.  Huomenna on päätöspäivä ja edessä kotimatka, arki ja seikkailu. Mutta niistä sitten myöhemmin.