Niin pienestä on ihmisen elämän kuviot kiinni. Olen oleskellut koko päivän sisätiloissa kun vähän tuntuisi olo flunssaiselta, eikä se nyt passaa.
Tunteet kulkevat edestakaista rataa mutta päällimmäisenä on ilo. On ihmeellistä kuinka jonkin kauan hiertäneen asian tai tilanteen ratkeaminen helpottaa oloa. Ilkka laittoi minut ”lööppiin” 🙂 ja siellä olen nyt roikkunut hissukseen ihmetellen miksei kukaan kirjoita mitään? Ei elämä nyt niin surkeata ole. Vaikeuksia ja monia leikkauksia on minulla ollut ennenkin, mutta nyt on vielä nyt. Kiitos silti meidän Ilkalle vielä kerran, ja kaikille jotka muistatte. Pahin on kuitenkin edessä, mutta ei haittaa.

En jaksa hellettä, voin huonosti kun sitä on liikaa, olkoon sen laatu sitten vaikka henkistä tai ihan vaan aurinkoa. Päätin kuitenkin käväistä tuossa ulkona terassillani, nyt kun ilma on jo vähän viilentynyt.  En juuri muuta ehtinyt kuin istahtaa tuolista tuoliin, kun ilo ja kiitollisuus täytti sydämeni, mieleni ja sieluni. Tulivat sanat ”Iloitkaa !”

”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vieläkin kerran: iloitkaa”.

Mitä iloon tarvitaan? Onko vastaus Herra? On ja On, koska Hän vaikuttaa niin että muutumme Herran läheisyyden ilosta lempeiksi ja oikealla tavalla huolettomiksi. Eli: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.
Mitä siitä seuraa: ”Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Tässä, meillä on aarre verraton, kalliimpi kultaa!!! –  Käväisin siis ulkona ja katselin kesän kauneutta ja yltäkylläisyyttä. Sydämeni täyttyi kiitollisuudesta, sanoi itsekseni: Herra kiitos elämästä! Ajattelin että jos tämä jäisi viimeiseksi ajatuksekseni ja sanoikseni, niin toivoisin sen kaikkien tietävän. –  Ja ei kun sisään ja koneen ääreen. Sitä ennen huomasin sähköpostissa että Virpi oli laittanut jonkin kommentin, luin sen ja se oli tämä sama ajatus! Niin sain vahvistusta kokemalleni ja tässä istun, enkä muuta voi. Eikä tarvitsekaan.

Filippiläiskirjeessä Paavali puhuu, jälleen kerran, niin hyvää asiaa ettei meinaa sielu kestää lukea. On pakko pitää taukoa ja sulatella. Me kaikki tiedämme millaiseksi hänen elämänsä muuttui kun Herra otti hänet kiinni. Ei tullut maallista menestystä eikä loistavia oloja, kärsimystä tuli, vankilaa, kivitystä jne. Ja silti hän riemuitsee! Herra on suonut minulle suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa.
Kestän kaiken Hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa!” Tähän on pakko sanoa Kiitos ja hallelujaa. Kiitos Jeesus, kiitos elämästä! Kiitos Kristusruumiista johon saa jäsenenä kuulua, kiitos kaikesta taivaan ja maan välillä. Herra Sinun kanssasi on ihmisen onni olla. Minun onneni on olla Herraa lähellä. – Ystävä niin sinunkin.

”Lopuksi, veljet (ja sisaret) ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen!”

Herrasta veisaa kieleni, ylistää armoansa, ei unohtaa voi sieluni hyviä tekojansa. Kun etsin niin Hän vastasi, ja nöyrät kiitosvirttäni iloiten kuuntelevat.
Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen, ja jotka häntä pelkäävät, ne saavat varjeluksen. Ja ahdingonkin aikana on heillä rauhaa iloa, kun Herra heitä hoitaa.
Kasvoihin Herran katsokaa, ne loistaa suloisesti, ja hyvyyttänsä maistakaa, se vuotaa iäisesti. On autuas se ihminen, ken elää Herraan turvaten. Ei mitään silloin puutu! (virsi 340)