Ahtauduin pihlajan alle sinisen kirjan kanssa. Pihlaja ei ole enää taimi mutta ei vielä oikein puukaan. Auringonsuojaksi se on harva. Katselin pihlajan lehtiä alhaalta päin. Tuuli heilutteli niitä, ja auringon kilo valui alas kuin hiekka sormien välistä. Suljin silmäni. Kukkakärpäset kuulostavat hammaslääkärin poralta. Justiinsa sopiva ääni lomapäivään.
Kun olin tarpeeksi kauan ihaillut maisemia silmäluomien kummallakin puolella, avasin sinisestä kirjasta Johanneksen alun. Kaima on jostain syystä kiinnostanut minua viime päivinä.
– Kuka sinä olet?
– En minä ole Messias.
– Mikä sitten? Oletko Elia?
– En ole.
– Oletko se luvattu profeetta?
– En.
– Kuka sitten olet?
– Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa.
Ihme haastattelu! Johannes joutuu määrittelemään itseään sen kautta, mitä hän ei ole. Lopulta hän saa sanotuksi olevansa ääni autiomaasta.
Laitoin kirjan syrjään ja jäin miettimään. Vaikka nappaisin maailman parhaan valokuvan, vaikka kirjoittaisin vielä paremman blogin kuin muut blogitaivastelijat, vaikka osaisin soittaa bassoa kuinka letkeästi, minä olisin minä.
Suljin taas silmäni. Kuuntelin, kuinka tuuli selaili Raamattua pääni vieressä. Ottikohan peukalonpaikan?
Tällä lomalla en ole kauheasti ehtinyt pohdiskelemaan rooliani eri ympyröissä. Olen tehnyt kaikenlaista. Kokenut kaikenlaista. Oppinutkin kaikenlaista. Mutta paketti on auki. Minusta tuntuu yhä enemmän siltä, että se on lahjapaketti.
Myönnän, että autiomaassa huutajan rooli kuulostaa jännittävältä. Autiomaasta tosin tulee mieleen, että siellä ei ole muuta kuin hiekkaa ja kuivuutta. Näissä maisemissa, joissa minä olen elänyt, on paljonkin keitaita ja keitaissa tosi mukavia ja mielenkiintoisia asukkeja.
Hain kameran sisältä ja siirryin punaherukkapuskan alle. Aurinko paistoi kivasti läpi marjoista. Kunnollista kuvaa en niistä saanut. Väri oli kaunis.
Blogitaivas 
21/07/2014 21:15
”Autiomaasta tosin tulee mieleen, että siellä ei ole muuta kuin hiekkaa ja kuivuutta.” Tuo lause puhuttelee kovin.
Jossakin voi tulla mieleen, että ei täällä ole kuin kuivuutta, mutta Jumala antaa sataa sinnekin, missä kukaan ei luulisi minkään kasvavan, missä kaikki näyttää silmämääräisesti ikuiselta saharalta ja ehkä sade, joka saa kuivan erämaan kukkimaan sataa silloin kuin se huutanut ääni ei sitä näe. Kuulin keväällä yhdeltä lähettiparilta juuri tällaisesta kokemuksesta. Pitkään tekivät työtä ja kaikki näytti kovin elottomalta, kunnes loman ja jo uuden kohteen ollessa edessä, alkoi pieni seurakunta elää, kun yksi henkilö aloitti Raamattupiirin.
” Kuka on avannut kuurnan sadekuurolle ja ukkospilvelle tien,
niin että sataa maahan, joka on asumaton, erämaahan, jossa ei ihmistä ole, niin että autio erämaa saa kylläksensä ja maa kasvaa vihannan ruohon? ” (Jobin ja Jumalan keskustelusta).
TykkääLiked by 1 henkilö
21/07/2014 22:44
Kiitos, Virpi.
Minusta on hienoa, että keitaita on oikeastaan tosi paljon. Kyllähän me murehdimme, että kaikki on menetetty sarvipään ja mammonan ja viihteen ja ties minkä Jumalille. Mutta minun empiiristen havaintojeni mukaan tämmöiset murheet eivät pidä paikkaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sarvipään, mammonan, viihteen ja ties minkä palvojia olisi liikaa.
Jotenkin koin, että tämä minun tekstini oli jotenkin lähisukua Tässä, meissä -blogille. Sinun näkökulmasi vain on kollektiivisempi.
TykkääTykkää
22/07/2014 06:50
Näihin taivaan teksteihin tuppaa tulemaan tätä sukulaisuutta, kun ollaan loppujen lopuksi saman perheen jäseniä niin kirjoittelijat kuin kommentoijatkin :).
TykkääLiked by 2 people
22/07/2014 11:40
Laestadiuksen julkaisu oli Huutavan ääni korvessa. Joku kuuli ja liike syntyi. Antonius kuului saarnaavan kaloille, kun sanankuulijoita ei kirkossa ollut. En tiedä kuulivatko kalat ja jos, niin onko niiden keskuudessa saarnamiehen edesottamuksista alkunsa saanutta liikettä. Jotakin hyvin järjenvastaista tässä kaikessa kuitenkin on. Ja toisaalta jotakin samaa kuin niissä ristinkantajamiehissä, joista keväämmällä täällä blogitaivaassa oli puhe.
Olipa keitaita tiheässä tai harvassa, Jumalalle näyttää työvälineeksi kelpaavan hyvin erikoisetkin edesottamuksemme. Vai ovatko ne edes meidän omiamme? Kenties saamme kutsun ja virikkeen Ylhäältä. Jos kuitenkin saa osakseen autiomaassa huutamisen, niin meidän inhimillisessä mittakaavassamme olisi kovin suotavaa, että saisimme nähdä edes joitakin tuloksia. Vai olisivatko autuaimpia ne, jotka eivät edes kysele tulosten perään, vaan huutavat vain, koska saavat tyydytyksen huutamisesta? Maailma on kummallinen ja ennakoimaton. Vain yksinkertaisimpien tekojen seuraukset voi tietää. Valo todennäköisesti syttyy katkaisijasta – paitsi jos lamppu on palanut tai sähköt on katkaistu. Korvessa, autiomaassa tai rannalla huutamisen seurauksia voi vain arvailla tai toivoa. Erinomaista, että jotkut kuitenkin uskaltavat huutaa haja-asutusalueillakin.
TykkääLiked by 1 henkilö
22/07/2014 14:31
On todella kiitos aihe Suomen kauniista kesästä monien vihreitten lehtipuiden kiitoksessa ja saada olla siunattu ja terve vaivoista ja kiittää Herraa siittä suuresta työstä minkä hän teki golgatalla tuodem meille pelastuksen ja ja Jumalan rakkauden keskuutemme ja silmämme on avautunut näkemään kaunisti kaikkea luojan tekoja kittäen ja laulaen ja ollen rukouksen hengessä,kiitos ja siunausta,keijo södertälje
TykkääTykkää
24/07/2014 09:52
Minä olen huutava ääni erämaassa. Jokseenkin olin nyt taipuvainen näkemään tämän kuvayhteyden. Kauniin värinen marja, josta näkyi heijastus. Kuvan ja Johanneksen välillä näen symbolisen yhteyden, jopa tuon vuoropuhelun ?
Kuvan kasvi ei ole autiomaasta, sen kuvakieli on toinen.
On jotenkin nämä sinun symboliikat avanneet ainakin minulle aivan uuden ulottuvuuden. Me puhumme liikuttelemalla kasvolihaksia ja voimme saada sinne autiomaahan virvoittavan sateen. Luomakunta puhuuu kuvakielellä saman minkä me puemme sanoiksi.
Koko luomakunta julistaa sinun kunniaasi ja sinun kättesi työtä. Lasken tähän myös itseni ja koirani.
TykkääLiked by 2 people