Pelkään että elämäni muuttuu. Pelkään, että kaikki se mitä olen tähän asti savuttanut katoaa tai muuttuu turhaksi. Pelkään, että elämästäni katoaa ilo. Pelkään, että paranen. Pelkään, että Jumala vastaakin rukoukseeni. Pelkään, että en olekaan tarpeeksi hyvä Jumalalle. Pelkään, että Jumala on sittenkin olemassa.
Jumala ei oo oikein mun juttu. Tämä on tuttu kommentti, jonka takaa saattaa löytyä pelkoja, joita kirjasin alkuun. Osa peloista ovat omiani ajalta, kun yritin elää ns. tavallista elämää. Elää niinkuin muutkin. Nyt tajuan että tavallinen elämä on jotain aivan muuta kuin se mitä yritin.
Jumala oli jo merkannut elämääni niin monta ihmettä ja johdatusta, että en voinut ohittaa niiden todistusvoimaa. Siksi jossain vaiheessa olin absurdissa tilanteessa. En voinut olla uskomatta Jumalaan vaikka olisin halunnutkin. Minulle on tavallista se että Jumala on läsnä elämässäni jatkuvasti.
Minä siis uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Mitä se siis merkitsee käytännössä? Itse asiassa haluan haastaa jokaisen miettimään tätä asiaa. Mitä se on kun maailmankaikkeuden Herra onkin totta ja elävä. Mitä se tarkoittaa kun Raamatun ilmoittama Messias onkin totta. Vaikuttaako se mitenkään siihen kun huomenna nouset ylös ja lähdet ihmisten joukkoon. Miten käy elämälle, joka pelkää, että Jumalan on?
Jeesus sanoo, että lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta. Tuohon lauseeseen kätkeytyy kaksi valtavaa asiaa. Ensimmäinen on se, että luotamme lapsekkaasti Jumalaan ja toimimme sen mukaan. Lapsi heittäytyy elämään täysillä. Toteuttaa sitä mihin uskoo, suunnaten elämänsä sen mukaan. Toinen on se, että Jumalan valtakunnan todellisuus muuttuu silloin todeksi. Ikuisuus kurottautuu tähän hetkeen ja Jumala on läsnä.
Kun näin tapahtuu myös pelot katoavat, koska Jumala täyttää tarpeemme. Jumala korjaa elämässämme ne asiat jotka Hänestä tarvitsevat korjausta. Jumalan korjaus lista on ikuisuus hakuinen eikä se noudata meidän mittojamme vaan paljon suurempia mittoja ja tarpeita.
Siksi onkin hassua katsella (meitä, minuakin) uskovia, jotka ponnistelevat ja pyristelevät ollakseen oikeassa kaikessa mihin tarttuvat. He eivät tunnu luottavan siihen, että Jumala on oikeasti suuri ja olemassa.
Uskalla olla Jeesuksen opetuslapsi, siksi raamattu toistaa kerta toisensa jälkeen: -Älä pelkää!
”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” (1. Joh. 4:18)
15/09/2014 16:02
Jotakin samaa eri sanoin toki olin lukevinani kuin eräässä loppuvuoden teemassa ”usko ja epäusko” kirjoittamissani tankoissa:
ikuinen taisto
epäuskosta uskoon
polvesta polveen
polku ajasta aikaan
hengellä viitoitettu
uskossa armoon
iloista taivallusta
voimaa Herrasta
lupauksissa tähdistä
lukemattomien suku
Henki vaqkuutena
uskona sydämiemme
Isästä Poikaan
lupauksissa vahvistus
kolmessa se toteutui
usko pelastaa
sokea näkee Herran
avaa silmänsä
syntisestä opettaja
opas oikealle tielle
TykkääLiked by 1 henkilö
15/09/2014 16:35
Tavoitan saman ajatuksen ja näyn!
TykkääTykkää
15/09/2014 17:37
Niin, Tapio. Eiköhän tämä pelko ole vaihtelevanasteista epäuskoa ja usko luottamusta, elämän luovuttamista Herran johdantaan. Tästä aihepiiristä riittäisi ammentamista moneen blogiin ja runoonkin.
TykkääTykkää
15/09/2014 20:40
Viimeinen säkeistö on aivan järisyttävä. Syntinen kelpaa viemään ilosanomaa: vajaana mutta valtuutettuna.
TykkääLiked by 1 henkilö
15/09/2014 20:56
Niin, Virpi. Mistä löytyisivät sananviejät, jos eivät syntiset kelpaisi.
”Minä kuulin Herran äänen sanovan: – Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?
Näin minä vastasin: – Tässä olen, lähetä minut” ( Jes. 6;8 )
Tosin syntini oli juuri tulisella hiilellä sovitettu.
Tämäkin on niitä tehtäviä, joita ”kenttätyössä” tarvitaan.
TykkääLiked by 2 people
16/09/2014 06:20
Kyllä, näin on, kenttätyössä armollisuus on läsnä ja tuomitsemisen halu pysyy etäämpänä, kun on matkanvarrella saanut tai joutunut katsoa silmiin sitä tosiasiaa, että lankeemus koskee myös minua ja kirkkautta vailla on jokainen. Ylhäältä alas perspektiivi pysyy poissa: armahdettu syntinen katsoo silloin silmiin toista, jolle on tarjolla sama osa olla armahdettu syntinen.
Tänään oli Positiivareissa hyvä ajatelma, sopii tähän pelkäämisteemaan, sillä rohkaisijoita tarvitaan, oli se pelko sitten, mikä tahansa. Usein pelko on uudestilankeamisen pelko, josta seuraa murhe ja pettymykset itseensä.
Älkäämme sanoko sille
joka on kompastunut:
en tunne sinua enää, vaan:
rohkeutta ystäväni,
kyllä tästä pahasta päästään.
-Romain Rolland
Tuhlaajapojallekaan ei sanottu ”en tunne sinua enää”.
TykkääTykkää
15/09/2014 17:50
Näin on mutta kovin moni nuori aikuinen kipuilee luottamuksen ja uskon kanssa. Maailma vetää ja porukan paine. Sit se oma pelko. Haluaisin rohkaista ottamaan askeleita eteenpäin koska jotain paljon parempaa on edessäpäin
TykkääTykkää
15/09/2014 18:14
Niin, Tapio. Tokihan tässä on mukana muutakin pelkoa kuin epäuskoa. Pelkoa siitäkin, että ”jää elämä elämättä” jos ottaa ”varhain vastaan Herran antaman osan iäisen”. Maailma toki vetää ja porukka painaa, mutta kun on Ristin tielle päässyt vetovoima on silläkin ja vastapaino. Teitä erilaisille uskonratkaisuille on, yhtä hyviä kuin jotkut muut, kun ”Sana muuttuu lihaksi”.
TykkääLiked by 2 people
16/09/2014 19:37
Minä pelkään. Pelkään nykyään jokseenkin kaikkea.
Ja minä uskon. Pelkään vissiin sitäkin.
Minullekin on tuttua tuo, että en halua uskoa, mutta usko ei katoa. Huomaan olevani rukoilemassa, kun olen juuri ajatellut, että ei tässä ole mitään järkeä ei tästä koidu mitään hyvää. En saa edes luotettua niin että pelko katoaisi. Nuorena miehenä rukoilin harvoin. Olin varmaan monien silmissä lähinnä agnostikko. Tai ehkä olen ulkoisesti yhä. Mutta suhtauduin uskoon ja toisten ihmisten uskoon kunnioituksella. Käyttäydyin kirkossa, en puhunut ainakaan jatkuvasti pahaa uskovista, pidin joistakin hengellisistä lauluista vilpittömästi ja niin edelleen. Jonkinlaisen uskon tunnustin muutaman oluen jälkeen joille kuille. Ja niin, olihan minulla nuoremman velipojan ja muutaman muun nuorukaisen kanssa gospelbändikin. Mutta minä todella olen halunnut olla uskomatta. Minä jätin uskon. Usko ei jättänyt minua. Kiitoksia siitä!
TykkääTykkää
16/09/2014 19:45
Rehellistä puhetta. Osaatko sanoa mikä pitää kiinni Jumalassa…
TykkääTykkää
19/09/2014 10:19
Raamattu on täynnä esimerkkejä tilanteista, missä ihminen on pelännyt väärällä tavalla:
Pietari, Joona, Israelilaiset kun sotajoukot piirittivät heidät, erämaavaelluksen aikainen toiminta, Jne.
Psalmit 111 – 112 korostaa kuitenkin tuota oikeanlaisen pelon merkitystä. Jae 5: ”Ravinnon hän on antanut häntä pelkääville”. Jae 9: ” Hänen nimensä on pyhä ja pelkoa herättävä”. 112:1 Onnellinen on se mies, joka pelkää Herraa”. Oikeastaan tuo luku 112 kuvaa sitä, mitä kaikkea hyvää terve herran pelko saa aikaan. Jaleet 7 -8: ” Huonoa uutista hän ei pelkää, hänen sydämensä on saatu luottamaan Herraan, hänen sydämensä pn järkähtämätön, hän ei pelkää.
Minäkin pelkään, pelkään kaikkien niiden puolesta, joilta herran pelko puuttuu. Heidän toimintansa saa aikaan pahaa, koska heillä ei ole Herralta saatua viisautta, sillä sen saaminen edellyttää pelkoa Jumalan edessä. Enkelitkin pelkäävät, jopa pahat sellaiset, mutta eri syystä.
En voi pelätä omaa syntysyyttäni, silloinhan vain osoittaisin, etten luota lunastusuhriin, enkä Jumalan lupauksiin. En voi pelätä vaikeuksia, koska silloin en usko, että Herra vapahtaa minut niistä kaikista. En voi pelätä ihmistä, koska silloin teen itselleni epäjumalan, onhan Jumala minulta jo kysynyt : Mitä ihminen voi sinulle tehdä ?
Pelkään siis itseäni. Olenko valmis elämään niin vanhurskaasti ikuisuuden, vai olenko lihallinen. Paavali tähän pelkoon erityisesti takertui ja tuskastui. Minä viheliäinen ihminen kuka pelastaa minut tästä ristiriidasta ? Samaa itse joskus jopa todella allapäin mietin.
Joka tapauksessa eniten pelkään niiden puolesta, jotka eivät pelkää olla komentelematta Pyhää henkeä, Jeesusta ja Jumalaa. Jumala on kolmiyhteinen ja kuka näin uskaltaa tehdä, on hirvittävää edes ajatella miten voi yhtä aikaa saada nöyryyden ja herran pelon palkan ?
TykkääTykkää