Ruuhka Helsingissä myöhästytti minut bussista Nummenpakalla. Niin käy usein. Minulle jäi puoli tuntia väliaikaa välimatkalla. Semmoinen tuntuu kurjalta pitkän päivän jälkeen.

Äkkiä oivalsin, että bussipysäkille voi kulkea toistakin kautta – Katariinankirkon hautausmaan läpi. Reittini Onnibussin pysäkiltä lähti siis Caribian, vanhankansan suussa yhä Ikituurin, viertä. Seinä on yhä yhtä ruma kuin 80-luvulla. Kappas, siinähän on talo, jossa kauan sitten asuin. Ylioppilaskylän opiskelijakämpästä minulla oli näkymä kiviaidalle, jonka takana hautausmaa lepäsi rauhassa. Kerran tein jopa laulun, jossa viittasin tuohon kiviaitaan. Oli pakko ottaa kännykkäkuva vanhasta kotitalosta. Kukahan on törmännyt lampputolpan noin vinoon?

Nousin lyhyen ahteen hautausmaalle. Sen portti on aina kutsuvasti auki. Katariinan hautausmaa on minulle yksi Turun kauneimmista paikoista. Nyt ilta hämärsi ja taivasta peitti muutaman kilometrin paksuinen pilvikerros. Kukat kukkivat hautakivien edustalla. Siellä sun täällä kynttiläkin piti harmautta loitolla. Ja kappas, tuossa on talo, jossa asui ihminen, joka nykyisin lukee Blogitaivasta. Kommentoikin. Puiden takaa kurkkaavasta talonpäädystä piti ottaa kuva ystävälle, jonka elämä on vienyt kauas Turusta.

Kävelin hautakivirivien välissä. Ruumishuoneeksi olettamani funkkisrakennus ei päätynyt kuvaan. Olen aina ihmetellyt keskellä kalmistoa töröttävää rakennusta. Saattaahan olla, että siinä asustaa jotain muuta kuin tuoreita kalmoja.

Muutaman askelen päässä seisoo itse Katariinankirkko tanakasti niin kuin suomalainen keskiaikainen kivikirkko vain voi. Se on elämäni tärkeimpiä kirkkoja. Vanhin lapsukainen on kirkossa ristitty. Yhteinen leipä -iltamessuissa olen istunut ja kuunnellut sähkökitaraa, joka kuulostaa viola da gambalta. Keskimmäinen lapsemme sai joulukirkossa Pappa Panovin rinkelin. Avioliittomme on Katariinankirkossa uudelleen siunattu. Tähän kirkkoon liittyy enemmän minulle tärkeitä hetkiä kuin Ylioppilaskylään, jossa sentään asuin monessa paikassa elin ihan tapahtymäyltäkylläistä elämää. Näppäsin kuvin kirkosta, vaikka se yritti piiloutua sammalten ja kiviaidan taakse.

Matkani jatkui. Nummen koulun jumppasalirakennus on samaa tyyliä kuin äskeinen ruumishuone. Kävelin alamäkeen. Juuri kaupan kohdalla tuli puhelu. Pitää ostaa leivinpaperia ja vissyä. Pelkäsin, että kassajono myöhästyttää minut toisesta bussista.

Kävelin rivakasti kymppitien, turuksi Hämeentien varteen. Montakohan kertaa olen Liedon-vuosien aikana kulkenut pysäkille vievän kevyen liikenteen sillan alta.

Sain sitten kuitenkin odottaa bussia hetken. Autot kiiruhtivat ohi kohti kotitallejaan. Alkoi sataa. Väliaika välimatkalla saattaa muuttua laatuajaksi.