Oli vähän harkitsematonta ehdottaa vielä yhtä laulua siinä vaiheessa Alfa-iltaa, kun pianisti oli jo lähtenyt kotiinsa. Mutta koska ehdotin, niin oli kaivettava kitara esiin. Ja laulettava.
Laulun alku sujuikin oikein hyvin. Ihmettelin itsekin. Toisen säkeistön loppupuolella iski jännityksen puuska. Ääneni lähti piirtelemään aivan omia kuvioitaan. Ja kuinka reagoin tilanteeseen? Minua alkoi naurattaa poskettomasti.
Oletteko koskaan yrittäneet soittaa, laulaa ja nauraa samaan aikaan?
Semmoisesta syntyy epämusikaalista komediaa.
Keskityin siis kuuntelemaan kaverin kitaraa, että pysyn edes rytmissä.
Laulu saatiin veisattua loppuun. Iltakin ennen pitkää päättyi.
– Olipas tosi hienoa, että otitte vielä sen laulun, sanoi yksi ryhmänvetäjistä.
– Oli, vastasin. Nolous ja huvittuneisuus näppäilivät sieluni kieliä.
Alfan jälkeisenä päivänä porukallemme tuli pyyntö lähteä soittamaan ja laulamaan Kaarinaan.
– Mennäänkö? kysyin ”House Bandiltä”.
– Mennään!
No, tässä sitä sitten mennään omien oppien mukaan: Ihmiset, heittäytykää!
Blogitaivas 
02/10/2014 07:47
Vilpitön, sydämenpohjasta tuleva nauru parantaa!!! Lisää sellaista niin ihmisistä tulee onnellisia ja sileäotsaisia ja kuinka hyvän mielen siitä spontaani nauruun purskahtajakin saa 🙂 ! Olet onnellinen mies Juha 😉 Hyvää jatkoa…………….
TykkääLiked by 3 people
02/10/2014 08:53
Juha
Olin jo ajatellut, että nyt pidän paussia –mutta tuon ” ihmiset heittäytykää”, jonka nyt luin, jälkeen otan aikalisän ja hiljenen sitten.
Ennen sitä, mitä kohta kirjoitan, pelkäsin julkista esiin tuloa – mitähän se mökin Saimakin sanoo – tuntemuksin.
Mutta kun sen sitten vihdoin tein, nimittäin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen, http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/article/?bid=310&id=5408, joka ei ole tässä klikkauskehotuksena, sen olen jo aikaisemmin tehnyt, mutta sen, tai ehkä vasta jonkin verran sen jälkeen en enää jännittänytkään sitä, miten ihmiset mahdollisesti reagoivat – vaan, että jospa ne eivät reagoiva ollenkaan!
Koska minulla ei ole mitään sata varmaa henkilökohtaista kokemusta Jumalan spesiaalijohdatuksesta, niin olen yrittänyt tuoda Jumalan suuruutta Hänen töittensä kautta.
Ne totaalityöt kun Hänenkin osaltaan ovat ”hieman” eri sarjaa, kuin yhden Aurinkoa kuvaavan sumupisaran ympäri kiertävän silmälle enää näkymättömän Telluksen pinnalla tallustelevan mikroskoopissakaan enää näkymättömän ihmisen kohdalla.
– Ja kuitenkin, kyllä Häneltä riittää aikaa ihmisillekin – ”Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.” (Luuk. 12:7) Se kyllä vähän mietityttää, mikä se varpusmäärä olisi, Jeesus kun jättää sen auki.
Ai niin vielä musiikista, tarkemmin sanottuna kitarasta. Minullakin oli Landola-sellainen keskikouluaikoina, jota yrittelin soittaa, muotia kun meidän luokallamme silloin oli. Opettelin nuotit ja osan sointuja ja katsoin kirjasta minkä kielen mitä kohtaa kitarasta piti näppäillä, jotta se ääni tulisi!
Saattoi se ääni tullakin – mutta musiikkia ei.
Niinpä se kitara roikkui unohdettuna seinältä-seinälle aina tänne Kangasniemelle eläkepäivien viettoon tuloon asti. Kunnes kerran nykyisen kirkkoherramme meillä käydessä sanoi, että hänen tuntemiensa nuorten bändiltä puuttuu kitara.
Eipä puutu enää, sanoin. Tuossahan se roikkuu seinällä!
Toivottavasti se sai sen jälkeen olla elävän musiikin tuotantovälineenä!
TykkääLiked by 1 henkilö
03/10/2014 22:11
”Koska minulla ei ole mitään sata varmaa henkilökohtaista kokemusta Jumalan spesiaalijohdatuksesta, niin olen yrittänyt tuoda Jumalan suuruutta Hänen töittensä kautta.”
Tämmöinen kokemus on toisaalta tosi tuttu. Mutta itse olen huomannut, että kun istahtaa ihmettelmään asioiden saamia käänteitä, niin pienet ”sattumat” ja spesiaalijohdatukset saattavat solmiutua oikein nätiksi rusetiksi.
TykkääLiked by 1 henkilö
04/10/2014 08:52
Juha
Ja yksi sattumusten sarja minun mielestäni saattaisi hyvinkin sopia tuohon kirjoittamasi ”spesiaalijohdatukset saattavat solmiutua oikein nätiksi rusetiksi.” ilmaisun alle.
Ja sen sarjan kirjoitin kommentiksi tänne 99,99 %:n varmuudella Tapio Laakson erääseen blogikirjoitukseen ja koska se mielestäni sopii myös tuohon sinun ilmauksesi yhteyteen, niin laitan sen tähänkin, vaikka toistoa onkin.
Lainaus alkaa:
Tuolla kirjoituksesi alkupuolella kirjoitat:
”Ihmeellisiä ”sattumia” jotka ovat pelastaneet nahkani kerta toisensa jälkeen turvaten tulevaisuuteni jota en uskonut koskaan tulevan.”
Tarkoittanet ilmeisesti tuolla Jumalan puuttumista hengellisellä tiellä vaeltamiseesi.
Mutta koska Jumala toimii kaikkialla, sanotaan nyt vaikka maata kiertävässä kuussa, jossa ei ole tiettävästi mitään elämää hengellisestä puhumattakaan, niin kyllä Hän minun uskoni mukaan voi puuttua ja puuttuukin tavallisen taviksenkin elämään.
Ja koska olen muutamankin kerran miettinyt, voisiko tätä kertoa sen osoittamiseksi, että elämässä on muutakin kuin sattumaa ja nyt siihen tuli tälläkin foorumilla
tilaisuus, kun tässä kirjoituksessasi teemaa jos et nyt käsittele, niin ainakin sivuat.
Tämä menee aikalailla henkilökohtaisuuksiin, mutta koska se, kehen ne kohdistuvat olen (pääasiassa) minä itse, niin se lienee sallittua.
Tapahtui yli 35 vuotta sitten:
Olin ollut avioliitossa yli 17 vuotta ja olin edelleen. Avioliittoni rakoili syistä, joita en yksilöi, mutta jotka johtuivat sekä sepästä että sydestä. Sepästä eli minusta kuitenkin enemmän.
Tulin eräältä tarkastusmatkalta kotiin viikonloppua edeltävänä iltana. Silloinen vaimoni kertoi tyttäremme lastenpyörän kumin särkyneen. Koska liikkeet olivat vielä auki, ajoin läheiseen polkupyöräliikkeeseen ja ostin renkaan.
Liikkeen tuttu omistaja (tässä nyt vaikkapa Heiska)oli ollut edellisen illan ”viihteellä” ja käytti tilaisuutta eli minua hyväkseen päästäkseen hieman jäähdyttelemään ja kertoi vaimolleen, että ”enhän minä muuten mutta kun olisi tarpeen vaihtaa ajatuksia tuon Topin kanssa näistä veroasioista.”
Niinpä ajoimme minä ja hän erään hänen tuttunsa ollessa kuskina meille, jossa minä puolestani kerroin silloiselle vaimolleni, että ”enhän minä muuten mutta kun Heiska pyysi seurakseen.”
No niinpä me lähdimme. Valkealan motellin kohdalla Heiska kysyi ”mennäänkö tuonne vai Mikkeliin”. ”No Mikkeliin”, vastasin ja niinpä jatkettiin matkaa.
Mikkelissä menimme erääseen paikalliseen paremman luokan ravintolaan iltaa istumaan. Jossain vaiheessa iltaa Heiska johdatti pöytäämme kaksi myös ravintolailtaa viettämässä ollutta naisihmistä. No ilta loppui ja me poistuimme kukin tahoillemme, me siis tietenkin Kouvolaan.
Meni parisen kuukautta. Oli perjantai-ilta ja minä olin virastossa kotiinlähtöaikeissa kun puhelin soi. ”Olisiko sinulla paikkaa, johon voisit mennä, etkä tulla kotiin”, kysyi vaimoni.
Minä miettimään. Soitin Heiskalle ja kysyin, ”muistatko sen naisen nimeä, joka istui silloin siellä Mikkelissä minua vastapäätä, jonka kanssa minä juttelin siis enemmän?” ”En” vastasi hän, mutta se toinen sanoi olevansa erään toisen ravintolan keittäjä ja sukua eräälle kenkäkauppiaalle, ja saman suku-niminen kuin tuo kauppias.
Minäpä siltä istumalta etsin ravintolan numeron, pyysin yhdistämään keittiöön – ja kappas vaan tämä henkilö sattuikin olemaan työvuorossa.
Minä esittelin itseni ja kysyin muistaako hän kyseistä iltaa. Hän sanoi muistavansa.
Mutta nytpä tulikin tenkkapoo. Olisi mielestäni ollut epäkohteliasta kysyä, ”mikähän sen seurassasi olleen naisen nimi on”.
Niinpä minä yritin ja onnistuinkin tekemään treffit hänen eli puhelimeen vastanneen naisen kanssa-
Lainaus loppu.
Ja ainakin vielä tänä aamuna hän laittoi meille yhteisen aamupalan!
Voisikohan tästä minun tapauksestani sellaista, siis johdatusta, löytää? Itse näen, että voi.
——————
Minä olen vasta jälkeenpäin mieltänyt tapausketjun sisältävän johdatusta. Tapahtuman ajankohtana en rukoillut silloisen avioliittoni eheytymistä enkä uuden kumppanin löytymistä. Johdatusta voi olla ilman, että asianomainen edes älyää pyytää sitä.
Joka tapauksessa, jos se rengas ei olisi silloin puhjennut, niin voisi hyvin olla, että olisin joutunut tänä aamuna laittamaan itse aamupalani – jos olisin mahdollisesti osannut!
Kuten mahdollinen lukija huomaa, tämä ei ole mikään hymistyskirjoitus, silti johdatuksen uskomiskirjoitus .
TykkääTykkää
02/10/2014 12:18
Meidän ennustusten mukaan ensi vuonna Helsingn stadion täyttyy hengellisestä laulukonsertista.
On kulunut 10 v. kun sielä täyden stadionin kädet nousivat ilmaan, seuraavaksi Jumalaamme
ylistäen, tässä pieni malli:
TykkääTykkää
02/10/2014 12:22
Väärä biisi kokeillaan uudestaan nouseeko kädet
TykkääTykkää
02/10/2014 14:27
Hyvä Katri! Samulin lisäksi stadionille kysyisin Riki Sorsaa, ja meille klassilliseen ikään päässeille Esa Ruuttusta (ei ehkä tulisi) ja eikö ole joku Jaana Pöllänenkin joka nykyään laulaa hengellisiä? Niin kuin ne entiset Cat sisaruksetkin? Mutta ainakin Samuli ja Riki, eikö? 🙂 Minulla on, muuten, hirveän huono nimimuisti!
TykkääLiked by 1 henkilö
02/10/2014 15:23
Laura Kalaja, Et Cetera, Raamattuopiston oppilaat, Tommi Kalenius, Asanna, Pieni sydän,
Nina Åström, jne. Olisi ihan mieletön hengellinen ylistys konsertti. Ehtona, että myös virret ovat hyviä rukous/ylistyslauluja. Maksaisin lipusta mitä tahansa ja nostaisin kädet ilmaan Jumalaamme suuresta armosta kiittäen. Puheita saaa olla välissä ja todistuksia, jos ne ovat körttipastillin pituisia laulujen välissä. Odotan tätä järjestäjää ja elän niin kuin olisin tämän jo saanut.
Ah Hallelujah rakkalle mun Jeesukselleni, niin autuas on päivä se kun pääsen luoksesi.
TykkääTykkää
02/10/2014 22:00
Niin, mää oikeestaan vaan kirjoitin, että heittäytykää ite =)
TykkääTykkää
03/10/2014 15:30
Kiitos rohkaisusta Juha. Heittäytyessään saatta löytää itsestään uusia puolia tai oppia toisen työstä jotakin sellaista, mistä ei ole aiemmin tajunnut mitään. Kunhan ei vaan heittäydy hankalaksi 🙂
TykkääLiked by 2 people