Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Välitilintekoa

4 kommenttia

20150106_133039Olen lueskellut viimepäivinä läpi blogitekstejäni lähes neljän vuoden ajalta. Blogit piirtävät kuvan ihmisestä, joka on löytänyt kadonneen yhteyden Jumalaan ja tajunnut, että Jumala ei ole hylännyt häntä missään vaiheessa. Blogien kommenttikentistä löytyy niin kiistelyä, kuin myös uudenlaista yhteyttä kristittyihin, jotka eivät näe tai halua rakentaa entisaikojen kaltaisia muureja eri yhteisöihin kuuluvien välille. Kotimaa24:n ajalta löytyivät Blogitaivaan Hessu ja Tuulikki, jotka rohkaisivat kirjoittamaan vaikka itsestäni välillä tuntui ettei jutuissani ole päätä eikä häntää.

Tekstejäni lukiessa tajusin, että se käsitys kirkkosta ja seurakunnasta, joka minulla oli ollut, on muuttunut näiden vuosien aikana. Uskoni kirkon kykyyn ratkoa omia ongelmiaan on heikentynyt, mutta samalla käsitys paikallisesta seurakunnasta ja sen mahdollisuudesta vaikuttaa asioihin on selkiytynyt ja kirkastunut.  Uskon siihen, että yksi ihminen voi vaikuttaa asioihin.

Kirkkosta on tullut moniääninen ja samalla hyvin riitasointuinen kuoro, joka häätää helposti läheltään arjen väsyttämän ihmisen. Kirkko yrittää painia oman perussanomansa kanssa ristiriidassa olevan julkikuvan kanssa. Kirkko on mielestäni itse lähtenyt taisteluun sellaisten asioiden puolesta, joiden aatteelinen pohja perustuu enemmän valistuksen ajan virtauksiin kuin Jeesuksen maailmankuvaan. Tulee mieleen eräs tuulimyllyjä vastaan rynnännyt ritariparka aseenkantajineen.  Länsimaiselle sivistykselle tuntuu olevan myrkkyä ajatus, että tämän näkyvän maailman rinnalla olisi jotain, mitä emme näe, mutta joka voisi vaikuttaa meidän maalliseen taivallukseemme. Oma viisaus ja humanismi on luotettavampaa kuin ajatus Kaikkivaltiaasta Jumalasta.

Merkillisintä on kuitenkin se, että suomalainen turvautuu nykyäänkin rukoukseen hädän hetkellä. Sellainenkin, joka ei myönnä uskovansa yliluonnolliseen. Tämän takia uskon, että tavallinen seurakuntalainen ja paikallinen seurakunta on mahdollisuus.

Jokainen ihminen erikseen tulee kutsutuksi Jumalan kasvojen eteen. Kyse on siitä että onko ihmisiä julistamassa ja esittämässä tuota kutsua. Usko on Jumalan lahja ja samalla kutsu opetuslapseuteen. Opetuslapsi on Jumalan työkalu omassa seurakunnassaan ja hänen kauttaan Jumalan valtakunnan todellisuus ja voima tulee lähelle seurakuntaa. Paikallisella tasolla ihmiset ovat alkaneet etsiä ja löytää yhteyden yli herätysliike ja yhteisörajojen. On syntymässä jotain uutta ja innostavaa, jossa ihmiset ennakkoluulottomasti uskaltavat toteuttaa sitä alkuseurakunnan antamaa mallia, jossa ylistys, opetus ja rukouspalvelu sekä hyvän tekeminen omassa yhteisössä ovat luonnollinen tapa toimia.

Mutta tälläkin tiellä on omat haasteensa. Ylikarismaattisuus, voimakkaat johtajat ja ylihengellistäminen aiheuttavat sen, että moni polttaa kynttiläänsä molemmista päistä. Moni yrittää päästä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi kirkautta ja Jumalaa niin, että he unohtavat elävänsä langenneessa maailmassa ja sen, että omat pyrkimyksemme ja touhumme eivät tuota kirkkautta tuo, eli loppupeleissä tekemisemme ei merkitse mitään Jumalan edessä, sillä vain Armo kantaa perille saakka. Tuo jatkuva kirkkauden metsästys johtaa usein pettymykseen, joka valitettavasti kanavoituu usein epäuskoon ja jopa luopumukseen.

Suurinta minulle onkin tässä kaikessa ollut se, että Jumala suostuu käyttämään tällaista yhä uudestaan ja uudestaan lankeavaa syntisäkkiä välikappaleena ja valona tässä pimeässä maailmassa. Silloinkin kun en tunne enkä koe minkäänlaista pyhyyttä itsessäni. Tämä ajatus saa minut pysymään Jeesuksen ristin juurella ja pitämään katseeni hänessä.

Olen tajunnut sen että minun ei tarvitse puolustaa häntä vaan hän puolustaa minua. En voita kiivailemalla mitään vaan ainoastaan häviämään kaiken. Minun ei tarvitse kaataa pöytiä vaan hän tekee sen.

Jos näin vuoden alussa voisin toivoa tai jopa esittää pienen ajatuksen tulevasta, niin merkittävintä voisi olla se, että paikallisten seurakuntien papit osaisivat oikealla tavalla ja rohkeammin lähestyä seurakuntalaisia ja antaa Jumalan sanan tulla rohkeammin tulla läpi oman sydämen. Olisi suurta jos puhe Jeesuksesta olisi Pyhän Hengen innostamaa ja se liikuttaisi myös puhujaa. Mahtavaa olisi jos rukous nousisikin sydämestä siihen tilanteeseen jossa se sanottaisiin eikä kirkkokäsikirjasta.  Meidän kirkkomme kaatuu tai seisoo papiston mukana. Minusta nyt on sanan julistamisen aika ja politiikka voisi jäädä jo vähemmälle koska lohdutus nousee raamatusta eikä julkilausumista.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

4 thoughts on “Välitilintekoa

  1. Aamen!!! Jumalan siunausta ja varjelusta sinulle ja perhekunnallesi!

    Liked by 1 henkilö

  2. Tapio. Omia tekstejään on aivan mahdoton arvioida.
    Sinua oli helppo ”kannustaa” koska oma uskoni vastasi täysin teksteihisi ja opin sinulta paljon. Olit löytö herkkyydessäsi, vilpittömyydessäsi ja puhtaassa uskossasi!
    En ollut mielestäni koskaan lukenut mitään niin aitoa vailla kaikkea ”tekemistä”/ miettimistä esim. mitä muuta ajattelevat. Kirjoitit sydämesi pakosta, niin sen koin.?
    Ja siihen vastasin minäkin täysin sydämestäni, joten ei se ollut mitään kannustamista, se oli sielun kumppanuutta ja Hengen.
    Lienemme kumpikin muuttuneet siitä, mihin suuntaan, on sitten toinen juttu. Sanonko vaikka ihan suoraan että kaipaan sitä Tapiota sieltä muutaman vuoden takaa, ei kukaan ollut niin kuin sinä. Puhdas!
    Kiitos että olet se joka olet!

    Tykkää

    • Niin… aivan varmasti jotain on muutunut mutta uskoisin että se mitä olen kirjoittanut on yhä sisälläni ja 24:n ympäristö tuotti erilaista tekstiä. Ja toisaalta ne asiat silloin tuli sanotuksi. Tällä hetkellä olen uupunut mutta tiedän että helpottaa kunhan päästään kesään. Viimepäivinä olen saanut hurjasti rohkaisua vähän joka suunnalta.

      Liked by 1 henkilö

      • Tapio.
        K24 oli aika kova paikka ja senkin takia erotuit teksteilläsi ja runoillasi siitä kaikesta muusta! Minulla on niitä tallessa jonkin verran.
        Uupumusta on liikkeellä, todella, täälläkin päin. Hyvä uutinen on se että uupunut saa olla. Herra on hyvä ja armollinen.

        Katselin juuri TV7 Cafe Raamattua ja siellä suuresti arvostamani Juha Vähäsarjan aiheena olivat psalmit. Jotenkin ne hoitivat juuri siksi että niissä on ihminen paljaimmillaan ja kuitenkin, kaiken keskelläkin, kaikki lopulta päättyy kiitokseen ja Jumalan ylistämiseen.
        Psalmeissa ihminen paljastaa Jumalalle sisimpänsä kaikkineen, uupuneena, vihaisena, peloissaan jne. Ja sittenkin luottaa ja uskoo itsensä Jumalan armon ja rakkauden varaan.

        Ystävä, jaksetaan!
        Iltarukouksin 🙂 !

        Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.