Olen hurahtanut uudelleen juoksemiseen. Kovat pakkaset ja hiihtomonot ovat kintuilleni kivulias yhdistelmä, joten lenkkarit vievät voiton. Vajaan parinkymmenen asteen pakkaseen lähtö vaatii huolellisen valmistautumisen. Kylmä pakkasilma löytää kamppeista pienimmänkin raon ja kosteus paksun vaatekerroksen alla jäähtyessään voi olla varsin ikävä kaveri muutaman kilometrin jälkeen. Siksi vaatteiden tulee olla samalla tuulelta ja pakkaselta suojaavia mutta niiden on kyettävä siirtämään kosteus pois iholta. Liian paksu vaatetus läkähdyttää juoksijan nopeasti ja liian kevyt vaatetus taas tekee lenkistä lopun varsin nopeasti. Talvijuoksu kuluttaa myös energiaa enemmän kuin kesällä. Kylmä hengitysilma ja luminen juoksualusta polttaa kaloreita nopeasti ja siksi tankissa tulee olla tavaraa, jotta parituntisen taivalluksen jaksaa läpi.

Päivän lenkki valkoisessa maisemassa maistui pitkästä aikaa hyvälle. Koko kulunut talvi on mennyt harmaan eri sävyissä ja valonpilkahdukset ovat olleet harvassa. Tuntuu kuin olisin ollut väärillä varusteilla matkassa. Läsnä on ollut niin sairautta kuin omaa väsymystä. Päällimmäisenä on ollut oma syntisyys ja riittämättömyyden tunne. Penseyttä, joka halvaannuttaa kaiken ilon ja aiheuttaa näköalattomuutta liian suurien esteiden edessä.  Nyt tuon lumen ja jään keskellä, tuulessa ja pakkasessa, koin iloa joka oli ollut poissa. Ilo virtasi monesta lähteestä, ei pelkästään siitä että jaksoin taas juosta vaan myös uskomattoman kauniista luonnosta ja oivalluksista joita sain. Pyhä Henki puhutteli huurteista taivaltajaa.

Juokseminen on kuin kuva elämästä, samalla kun se on rukousta on se myös aihe rukoukselle. Se on taivaltamista, joka alkaa toiveikkaasti ja se miten matka sujuu selviää vasta matkan aikana. Loppua kohti juoksija uupuu ja alkaa kaivata vähitellen lepoon hyvinkin sujuvan juoksun jälkeen. Uupumus voi tulla joskus aikaisin ja taas joskus se tulee hitaasti ja juoksun nautinto vain jatkuu ja jatkuu. Pitkällä matkalla, sellaisella kuin mitä elämä on, tarvitaan hyvät eväät ja varusteet. Mutta noista hyvistä varusteista huolimatta juoksija on olosuhteiden armoilla. Myös juoksijan energiavarat ja ominaisuudet ovat rajalliset. Kovinkin juoksija uupuu ja väsyy. Siksi on hyvä tietää että maalissa meitä odottaa lepo.

Minä en ole immuuni tälle maailmalle oman syntisen luontoni takia. Jotta taivallukseni olisi kestävää on osattava varustautua oikein ja myös säädellä vauhtia. On luotettava siihen perillä odottaa lepo. Jumala on luvannut niin. Hän lupasi sen Moosekselle, Hän lupasi sen Joosualle ja lopulta Jeesus lupasi sen meille. Jumala tiesi ja tietää että me väsymme ja että matkantekomme on kaikkea muuta kuin suoraa ja puhdasta. Siitä huolimatta hän pitää kiinni tuosta lupauksesta.

Siksi me juoksemme, kuka mitäkin vauhtia. Jokaisen matkanteko on vaikeuksia täynnä mutta jos vain takerrumme ajatukseen levosta Jeesuksen luona, nautimme Sanaa matka evääksi ja emme kanna mukanamme painolasteja, pääsemme perille.