Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Pullaa vai rukiista leipää

10 kommenttia

Pullaa, kiitos…ja kunnon kuppi kahvia. Tuon saarnan jälkeen tarvitsen nyt kunnon tujauksen hyvää kahvia ja makeaa pullaa.

Tai:

Nyt äkkiä ruissämpylä ja lasi täysmaitoa. Kyllä oli niin kevyt saarna tänään. Saapa edes kroppa tuhtia ravintoa, sielu kun jäi ravinnotta.

Monenlaista on saarnaa ja saarnaajaa tämän päivän kirkoissa. Pitäisiköhän kirkollisiin laittaa etukäteen ilmoitus saarnan sisällöstä ja tyylistä. Osaisi sitten varautua nenäliinoilla tai ilman. Niin, tai kyllähän niitä silmiä ja nenää pyyhitään niin itkusta kuin ilostakin. Eli kaiken varalta nenäliinat mukaan, ellei sitten ole sellainen meno kirkossa, että ei itketä eikä naureta.

Ei itketä. Ei naureta. Mutta sehän kuulostaa kylmältä ja steriililtä. Äkkiä takaisin aiheeseen! Kirkko tarvitsee nenäliinoja. Ja nenäliinat tarvitsevat tunteita. Ilo ja itku takaisin!

Suru syntisyydestä johtaa mielenmuutokseen. No, tämä on tuttua ainakin vanhassa herätyksessä. Ja tätäkin tarvitaan. Synti ei ole leikin asia.

Mutta uskallan ottaa esiin tuon toisenkin tunteen: ilo, nauru, keveys, huumori. Eikö nekin kuulu elämään ja kirkkoon ja saarnaan ja koko messuun! Tämä on siis retorinen huudahdus!

Tämä ajatus nousi aamun Hesarista:”Päivän vinkkaaja”, ja aiheesta ”Kolinaa ja naurua”. Siinä haastateltiin improilun Suomen mestaria Roope Salmista. (Improilu on siis improvisoinnin viihdelaji). Roope S heittää muutaman ajatuksen, jotka mielestäni sopisivat hyvinkin nykypäivän saarnaajaan: ”Hyvä improaja pyrkii aina saamaan vastanäyttelijänsä näyttämään hyvältä. Paras improaja on se, kenen kanssa muut haluavat improta.”

Että kolahti! Saada näyttää toinen hyvältä, saada vedettyä muut iloiten mukaan.

Roope S sanoo tavoitteekseen saada yleisön purskahtamaan nauruun puolen minuutin välein. Tiedän, tiedän…tämä menee yli, tätä ei sallita kirkossa. Mutta, toisaalta, miksi ei? Tai ainakin kerran saarnan aikana…pari kertaa…muutaman kerran…usein! Ainakin haluaisin lisää iloa kirkkoihin ja saarnoihin. Jos uskomme, niin kuin Sanassa luvataan, niin ilo tulee kyliin ja kaupunkeihin. Toki itkukin, mutta myös ilo. Ja ilo etsii tapoja tulla ulos: hymynä, nauruna, liikkeenä, tanssina…Rukiisen leivän päälle on mukava saada juustoa ja makkaraa.

Ilmoitus messun alussa: ”Jäikö nenäliinat kotiin! Ei, hätää, suntio jakaa uusia taskunenäliinapakkauksia, joissa on kirkkomme kuva ja lause: iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa.”

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

10 thoughts on “Pullaa vai rukiista leipää

  1. Minusta molempia tarvitaan. Yhtä huonoja ovat väkisin väännetty ilo
    ja sisällöltään tyhjä saarna. Toisaalta hyvä puhe ja ylistys,
    pieni kevennys hyvässä puheesa ovat yhtä hyviä asioita.

    Uskon tie on kuitenkin usein vaivalloinen vaellettava ei uskovien
    seurassa, joten miksi me emme iloitsisi tullessamme Jumalan temppeliin ?
    Itse kaipaan ylistysmusiikkia ja tanssia Jumalan kunniaksi.

    Tuomasmessu ja kansanlähetys onnistuvat minusta tässä parhaiten.
    Kautta raamatun kulkee myös teema ylistys koko sydämestä.
    Ei se ole maailmallista fiilistelyä, kun uskova lähtee kokouksesta
    hyvällä mielellä täynnä iloa. Se on uskovan rentoutuskeino.
    Hän on aterioinut ja iloinnut Herran pöydässä ystävien kanssa ja
    taas jaksaa palata arkeen.

    Tuomarien kirja kertoo, kuinka Jefta tuli kotiin ja hänen tyttärensä
    tuli ulos hätä vastaan tanssien ja tamburiinia soittaen osoittaessaan
    aivan oikeanlaista iloa. Tuom. 11:34

    Miksi emme ota vastaan Jumalaamme tällä tavalla ? Nämä kiellot
    ylistystanssista menee yli kirjoitusten ja kuuluvat sarjaan:
    ”sitovat ihmisten kannettavaksi raskaita taakkoja, ihmissääntöjä”.

    Kukaan ei kiellä itkemästä omaa synnillisyyttään kotonakin,
    minä ainakin joudun niin usein tekemään ja kun pääsen tuon
    ”ilo Herrassa” piiriin se antaa paljon matkaevästä lisäksi.

    Tykkää

  2. Katri
    Tämän kirjoittamasi ” kuinka Jefta tuli kotiin ja hänen tyttärensä
    tuli ulos hätä vastaan tanssien ja tamburiinia soittaen osoittaessaan
    aivan oikeanlaista iloa.” lisäksi on kuitenkin mielestäni syytä tuoda esiin myös tämä:

    ”Ja Jefta teki lupauksen Herralle ja sanoi: ”Jos sinä annat ammonilaiset minun käsiini, niin tulkoon kuka tulkoonkin minua vastaan taloni ovesta, kun minä voittajana palaan ammonilaisten luota, hän on oleva Herran, ja m i n ä u h r a a n h ä n e t polttouhriksi.” ”(Tuom. 11:30-31)

    Tykkää

  3. Hyvä Toivo, että toit tuon uhrauslupauksen esiin. Raamatusta ei pidä ottaa esimerkillisiksi kirjoituksia, jotka ovat tuhoavia.

    Tykkää

  4. Ottakaa huomioon että tytär ei tiennyt mitä isä oli luvannut.
    Jumala ei kuitenkaan hänelle tuosta tavasta tulla isäänsä vastaan,
    tyttärelle mitään syntiä lukenut ja tytär hyväksyi isänsä lupauksen,
    koska tiesi ettei ollut rikkonut Mooseksen lakia vastaan.
    Lue viimeinen jae, 4 vuoden ajan häntä mentiin lauluin ylistämään vuorelle.

    Tuo on aivan sopiva merkki, miten iloitsevakin ihminen voi olla sinuakin
    uskollisempi teoissaan Jumalalle. Voimme siis aivan hyvin laulaa ja tanssia
    ylistystä hyvillä mielin. Se ei edes Mooseksen lain aikaan ollut syntiä.

    Olisin voinut ottaa noin sata muutakin esimerkkiä tuosta tavasta tanssia ja ylistää lauluin.

    Tykkää

  5. Mulle rusinat siitä pullasta! Olen minäkin saanut nuoruudessani osuuteni siitä, että kaikki, mikä ei perheen auktoriteettia jostain syystä miellytä, julistetaan synniksi. Eikä auttanut kysyä, miksi jokin asia on syntiä, koska vastaus oli, että synti on syntiä. Ei karkeloida, eikä vihelletä kirkossa. Sähkökitaraa ei soiteta, eikä varsinkaan säröllä!

    Kiintoisaa, mutta minussa elää jossain määrin sama henki. En hihhuloi. En taatusti osallistu hengelliseen karkeloon ja muuhun riemuintaan. Teen aika helpolla tulkinnan, että nyt hurmioidutaan kohtuuttomasti.

    Osaisinpa olla lapsen kaltainen tunteineni. Vaan kun en ole. Minä olen tällainen pohdiskelija. Netin ulkopuolella olen kyllä aika temperamenttinen. Myönnän kiukutelleeni aikuisella iällä kirkossa. Mutta iloa en oikein osaa tuoda ilmi. Suoranaista riemua en edes tunne.

    Niin että jospa joskus saisin maistettua niitä rusinoita…

    Liked by 1 henkilö

  6. Voi djeesus, mitä tuhoa julistat Katri. Onko sinulla lapsia? Huhhuhuh, mitä vahinkoa syntyy kun otetaan Raamatun kirjoitukset todesta ilman mitään kontekstuaalisuutta. Tuskin kukaan edes konsumies tai nainen haluaisi tolleen uhrata lapsensa. Tytärtä, poikaa tai muuten poikkeavaa. Eihän kuurojaakaan syrjitä. Toki pyhät haluavat pyhittyä eivätkä harrasta syntisten solidaarisuutta. Se lienee viitekehyksesi.

    Tykkää

  7. Abraham oli vastaavassa tilanteessa Isakin kanssa.
    David menetti poikansa tekojensa tähden.
    Abel kuoli koska hänen tekonsa oli hurskaammat kuin veljensä.

    Tuossahan alkuteksti oli voiko kristitty iloita Herrassa.
    Vai onko se uskottavampaa, että ihmiset toisten mieliksi ovat totisia
    ja vakavia, ettei heitä pidetä liian synnillisenä. Tunnen tämän ongelman.
    Vastaukseni ydin oli siinä, että Raamattu ei kiellä missään kohtaa ylistämistä
    jopa riemuiten ja vastaukseni kysymykseen oli että kristittyä kehoitetaan iloitsemaan.

    Tämä asia on nyt ymmärretty väärin, joten lopullinen vastaukseni on, että
    Jumala on ansainnut ylistyksemme sen kummempia enää perustelematta.
    Mikäli joku haluaa olla vakava tai on tarve itkeä sekin on sallittua,
    eli tunne-elämä on sielullista ja kuuluu uskoon. Siihen kuuluu jopa rakkauden tunteminen.

    Tottakai pyhä pyhittyy mitä enemmän on sanan kanssa tekemisissä ja syntinen
    vajoaa syvemmälle kun omatunto ei enää kolkuttele juuri mistään.
    Minä Sonja en ymmärtänyt sinun ajatuksenjuoksua nyt ollenkaan,
    mutta en halua tästä enää jatkaa keskustelua, koska se lähti heti väärille urille.
    Totean vain että ensi tilassa hakeudun jollekkin itseilmaisun kurssille ettei lukija kärsi.

    Tykkää

  8. Kristinusko ei kyllä kehoita uhraamaan itseään eikä lapsia. Moolok kyllä kitaansa kutsui. Kristus on kuollut puolestamme ja tarjoaa elämän leipää. Eiköhän se ole siinä. Elämän tarjous Kristuksessa.

    Tykkää

  9. Kiitos Katri tunnustuksestasi, että pyhät pyhittyy. Se on sinun taivaasi. Jeesus kyllä puhuu ihan muuta. Esimerkkinä on syntisten solidaarisuudesta. Pyhistä kertoo miten fariseus lyö rintaansa ja omaa pyhyyttänsä.

    Tykkää

    • Raamattu puhuu hyvin selkeästi siitä, että Jeesuksen Kristuksen pelastama ei ole synnissä elävä. ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä (=”practises sin”, puhutaan synnin harjoittamisesta), sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.” (1. Joh. 3:9) Jos tarkkoja ollaan, niin itse asiassa Paavali ei kirjeissään ikinä puhu kristityistä syntisinä – hän kutsuu heitä nimellä ”pyhät”. (1. Kor. 1:2, Ef. 1:1, Fil. 1:1, Kol. 1:1) Raamattu puhuu myös pyhittäytymisestä selkeästi. Se kuuluu Kristityn normaaliin elämään. Hengen hedelmien on ilmennyttävä vähitellen yhä enenevissä määrin kristitystä, jos hän on Hengen johdatuksessa (Gal. 5:22-23). Korostan, että Jeesukselle kelpaamme juuri tällaisina huonoina ja syntisinä ihmisinä. Mutta jos ihminen on todellisesti tullut uskoon, hän ilmentää Hengen hedelmää :) Se ei ole siis ihmisen aikaansaannosta vaan Herran!

      Eli Katri on ihan oikeassa siinä (kun Sanalla mittaamme), että Pyhät pyhittyy. :)

      Omavanhurskaus, mitä fariseukset harrastivat, on myös synti. Olet erittäin oikeassa siinä! Jumalalle yksikään ihminen ei ole kelvollinen ilman Jeesuksen sovitustyötä, ja siksi kukaan ei voi pröystäillä Jumalan edessä omasta erinomaisuudestaan.

      Siu(nausta) ! :)

      Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s