Unen ja valveen rajamailla huomasin miettiväni elämän lyhyyttä. Kysyin, olenko osannut käyttää aikaani oikein, vai sitä turhaan tuhlannut? Tunsin lempeän hymyn ja vastauksen sijaan kuulin kysymyksen kuinka olisin tahtonut elää? Vastasin; olisin tahtonut kirjoittaa enemmän mutta aikani meni kuvien tekemiseen ja elämästä huolehtimiseen, en tainnut tehdä mitään kovin tärkeää?

Kysyit koska olin ollut onnellinen? Vastasin, en muista, ehkä joskus kun tunsin sinut lähelläni, lapsuudessa ja sitten paljon myöhemmin. Tässä elämässä rakkaus tuli täydellisimmäksi lapseni kanssa. – Nyt vanhemmiten minulla oli kymmenvuotisjakso jolloin olin vapaa ja sain olla oma itseni, ennen tätä nykyistä tilaa. Tunnen haikeutta etten ymmärtänyt sitä niin täysin käyttää kuin olisin voinut, ikävöin sitä aikaa. Kun olin ilmaissut tämän, tunsin oikeassa kämmenessäni säteilevän lämmön ja hämmästyin? Lämpö ei kadonnut ja mietin mitä tahtoisit minun ymmärtävän?

Toisissa olosuhteissa olisin saattanut tulkita sen kutsuksi? Vai otitko minua kädestä?

Ajattelin kuinka onnellinen olisin jos olisin voinut, tai voisin, käyttää aikani siunaten ihmisiä. Laittaen käteni heidän päittensä päälle kevyesti ja saanut tuntea kuinka siunaus siirtyisi Sinusta heihin. Mieluiten olisin tehnyt sen pienille lapsille, noille päiväperhosille jotka osaavat jatkaa matkaa ajattelematta eilistä tai huomista, vain iloiten hetkestä. –  Ja edelleen kämmeneni sykki. – Silmäsi kysyivät olenko nyt onnellinen? Hymyillen vastasin että olisin voinut myös olla kuin Assisilainen koska puhun myös linnuille, puille ja kukille.

Siirryin ajattelemaan kertomusta jossa paransit 10 spitaalista ja vain yksi palasi Sinua kiittämään! Se on puhuttanut minua jo pitkään. Sinun kirjassasi ei laverrella, mutta minä olisin halunnut tietää tuosta ihmisestä enemmän?

Näin sieluni silmin kuinka hän ei ainoastaan parantunut taudistaan vaan hänen silmänsäkin saivat uuden kyvyn nähdä, ja korvansa kuulla. Hän syntyi uudesti todelliseen elämään jossa hänen sisimpänsä täyttyi riemusta ja kiitoksesta joka oli suurempi kuin minkä aiheutti ruumiin paraneminen. Hän ymmärsi siirtyneensä kuolemasta elämään, Sinun antamaasi! Hän näki kaiken Sinun Kirkkautesi valossa eikä meinannut ihmisenä kestää niin suurta iloa. Hän eli rakkaudessa ja kiitoksessa ja antoi Sinulle koko elämänsä, lähtien seuraamaan Sinua.

Kaikella on hintansa, riemullakin varjonsa. Hän näki kuinka monet hänen ympärillään olivatkin sokeita, vaikka näkivät ja kuuroja vaikka kuulivat, eikä heissä ollut rakkautta eikä iloa. He elivät ylpeinä oman viisautensa sokaisemina vaikka Sinä olisit tahtonut heidän ymmärtävän että lasten kaltaiset ovat suurimpia Sinun Valtakunnassasi. He olivat tulleet suuriksi ja ahneiksi eivätkä tahtoneet tuntea Sinua.

Vain yksi sanoi Kiitos!

Herra, kaikki jotka sinut tunnustavat saavat elää ihmeessä. Sinä et halua ihmisten jäävän murehtimaan menneitä etkä huolehtimaan tulevista, Sinä kiedot meidät läheisyyteesi ja rakkautesi on kuin teltta ympärillämme, hellyytesi kuin vuotava hunaja. Herra, vaikka minulle jäi arvoitukseksi kämmeneni sykkivä lämpö tahdon Sinua ikuisesti kiittää että pidät omistasi huolen ja ylistää Sinua Elämän antajaa Elämän lahjasta – ja siunata koko maailmaa odottaessani tulemistasi. Kiitos Jeesus!
(Fil.4:6 Room. 8:28 Matt 18: 1-5 ja 10 Luuk. 17:11-19)

”Ei murhetta kun vain olla saan mä Herran lapsena aina. Kun Hän mua hoitavi armollaan, niin eivät kuormani paina.
Ei huolta kun Hän on Isäni, ei lastaan unhoittaa saata. Hän tasoittaa täällä polkuni ja kohden vie kotimaata.
On kätkössä multa huominen, ei palaa eilinen päivä, ja tänään seurassa Jeesuksen jää kauas huolien häivä”