Kesä ei ole ollut erityisen kirkas tai edes lämmin. Aurinkoisetkin päivät kylmä tuuli on onnistunut pilamaan. Rakastan helteitä ja lämpöä ja lempipuuhaani onkin juosta päivän kuumimpana hetkenä metsäpoluilla Vuokatissa ja lojua sitten reporankana rantakivellä. Kirkkaus ja lämpö on lähes pakkomielle ja kesä ei ole kesä jos lämpötila ei kohoaa yli 25 asteen paremmalle puolelle. Parempipuoliskoni eli vaimoni taas ei pidä tukahduttavasta helteestä vaan hän vetäytyy vilpoisaan varjoon päivän kuumimmaksi ajaksi. Me ihmiset olemme erilaisia ja suhtaudumme asioihin eri tavoin oman kokemusmaailmamme pohjalta. Silti me molemmat nautimme kesästä ja sen antamasta vapaudesta.

Rakennan tässä jonkinlaista aasinsiltaa meidän kristittyjen elämään, jonka keskeinen teema on valo ja kirkkaus. Se kuinka paistattelemme päiväämme Jumalan kirkkaudessa ja/tai Jeesuksen läsnäolossa, miten sen nyt kukin haluaa ilmaista. Joka tapauksessa olen useampaan otteeseen joutunut pohtimaan omaa suhdettani karismaattisuuteen ja siihen miten se näyttäytyy omassa elämässäni. Muiden nahkoihin kun en voi sukeltaa.

Eräässä nettikeskustelussa eteeni lyötiin ajatus, että kyllä ne surut ja murheet huuhtoutuu, kun pääsee ylistämään Jeesusta ja elämään kirkkaudesta kirkkauteen. Itselleni on ylistys on tärkeä asia, mutta se ei ole uskoni sisältö, oikestaan mikään minussa tai minusta lähtöisin oleva asia ei ole uskoni sisältö tai edes tärkeää koko uskolle. Tällä hetkellä elämäni on toipumista ja etsimistä. Ehkä se on juuri sitä Jumalan läsnäolossa olemista mutta päällimäinen tunteeni on uupumus, joka vähitellen sulaa pois.

En usko, että Jumala on tarkoituksella rankaisut minua uupumuksella ja surulla. Hän ei ole kutsunut minua tähän. En usko myöskään siihen, että hän on kutsunut minua jotenkin erityisesti vaeltamaan tässä ajassa kirkkaudesta kirkkauteen. Se mihin hän on minut kutsunut, on se, että eläisin avoimesti hänen kasvojensa edessä ja hän antaa oman kirkkautensa loistaa minulle Jeesuksessa. Hän on kutsunut minut elämään suruni ja iloni hänen kanssaan. Jakamaan elämäni Jeesuksen kanssa. Ja kun näin teen voin elää tässä ajassa tavallista arkea, joka on hänen johdatuksessaan. Jumalan todellisuus kurottautuu näin minun elämääni ilman omaa suorittamistani.

On ihana ajatus, että voisin olla jatkuvasti jonkinlaisen kirkkauden tilassa, mutta se ei ole Jumalan perimmäinen tarkoitus. Minun tarkoitukseni on elää tämä elämä Jumalalle ja kulkea kohti taivaan kirkkautta. Jumalan valtakunnan todellisuus pirskahtelee joskun näyttävämmin ja joskus hiljaisemmin elämääni. Tämä mahdollistaa sen että voin tehdä asioita joita Jumala haluaa minun tekevän ja minä voin elää hänen lapsenaan.

Jatkuvaa hellettä ei ole olemassa on vain tämä kesä, joka antaa vapauden elää, satoi tai paistoi. Sen helteet ovat esimakua siitä ikuisesta kesästä, jossa kaikki säät ovat täydellisiä.