Kesä on merkillistä aikaa. Merkillistä se on ainakin opettaja perheessä. Talven kiireet, murheet ja huolet muuttuvat yhdellä kellonlyömällä täysin henkilökohtaisiksi huoliksi ja murheiksi. Tosin koulu-unet jatkuvat juhannukselle asti, kun pää purkaa vähitellen talven paineita pois. Isä tapaa sanoa aina, että ”anna hevoosten murehtia, niillä on isoompi pää” ja tuo neuvo on hyvä, mutta minkäs teet, kun on sama pää kesät talvet, niin väkisinkin jää asioita surraamaan pääkoppaan. Mutta nyt kun kuuntelen saunakammarissa aaltojen lyömistä rantakiviin, niin tuntuu siltä ensimmäisen kerran tälle vuotta, että voi hengittää vapaasti. Huolet eivät ole kaikonneet minnekkään, mutta työn aiheuttama paine alkaa hellittää ja on aikaa vain olla. Kesä on opettajalle oman pään huolto aikaa.

Oman pään huoltamiseen kuuluu myös oman elämän suunnan tarkistaminen. Mihin tämä elämä on minua viemässä. Itse asiassa tuo on kysymys, jonka jokaisen on syytä pohtia aika-ajoin, sillä emme ole mitään ajopuita elämän virrassa vaan meillä on vapaa tahto päättää, miten ja minne seilaamme.

Eilen törmäsin Vuokatin urheiluopiston lenkkipolulla kaveriin, joka hapuili kovasti tietä eteenpäin. Suunnat näyttivät olevan pahasti hukassa. Syykin selvisi nopeasti. Kaverin vaikea näkövamma ja outo ympäristö oli sekoittanut suunnaat. Opas puuttui ja homma oli tyssätä alkuunsa. Mies kuitenkin kuuli tuloni ja kysyi apua ja pian huomasin olevani lenkillä ja oppaana näkövammaiselle urheilijalle, kaverille jonka elämän arvot olivat menneet uusiksi harvinaisen silmäsairauden takia. Nyt firman johtotehtävät olivat vaihtuneet urheilijan statukseen ja uuteen elämän asenteeseen. Puolitoistatuntia juoksin edellä ja neuvoin reitin epätasaisen lenkkipolun läpi. Harvoin olen nauttinut juoksulenkistä niin paljon.  Hyvää seuraa ja samalla koin olevani hyödyllinen. Puhumattakaan siitä että itse sain juosta oivan lenkin.  Oma yksityinen, minulle yksin varattu hetki vaihtui jaetuksi kokemukseksi antaen moninkertaisen hyvän olon kokemuksen, kertoo jotain siitä, millaiseksi meidät ihmiset luotu.  Jumala loi meihin ominaisuuksia, jotka heräävät henkiin kun aidosti kohtaamme ja autamme toisia ihmisiä. olimmepa uskovia tai emme, auttaminen resonoi meissä jossain syvällä sisimmässämme. Tuon kaverin opastaminen ja yhdessä juokseminen palautti voimia enemmän kuin mikään muu kesäloman touhuilu. Erosimme molemmat lenkin jälkeen tyytyväisinä ja iloisina. Hassuinta oli, että emme edes esittäytyneet toisillemme koko aikana.

Jeesus kutsuu meitä seuraamaan häntä. Jeesuksen seuraaminen ei ole yksityinen asia, koska seurassa on tapana jutustella ja touhuta. Jeesuksen seuraaminen perustuu siihen, että Jumala tahtoo meille hyvää ja hän tahtoo olla meidän kanssamme.  Jumala rakastaa meitä omasta tahdostaan riippumatta siitä haluammeko sitä vai emme ja siksi usko vaikuttaa meissä sen, että voimme lähestyä toisia ihmisiä auttaen ja rohkaisten ja näin välittäen Jumalan rakkautta.

Kun Jeesus kutsuu meitä seuraamaan itseään hän lupaa, että Jumalan valtakunta tulee meitä lähelle ja se nostaa meidät arjen kovuuden yläpuolelle ja mahdollistaa sen että voimme elää täyttä elämää kohdaten kaikki ihmiset niinkuin Jumala tahtoo, rakastaen ja opastaen, ilman ehtoja.