Luulen, että monella luterilaisen kirkon portinpielessä notkuvalla on mielessä kysymys onko Jumala todella olemassa. Kysymys kumpuaa siitä tosiasiasta, että Jumalan toimintaa ei juuri näy  kirkostamme ulospäin. Se tuntuu piiloutuneen kirkon seinien sisäpuolelle niin visusti, että se on piilossa jopa kirkon työntekijöiltä. Aika moni kirkossa onkin heittäytynyt enemmän humanistiksi kuin uskovaiseksi. Kärjistäen ajatellen uskova-sana tuntuu olevankin jo vastakohta luterilaisuudelle Suomessa. Tämän myötä myös erilaiset hengellisyyden ilmenemismuodot ovat muuttuneet ihmisille vieraiksi.

Viimevuosien parantajakohut ja erilaiset uuskarimaattiset virtaukset ovat saaneet myös osan vapaidensuuntien ihmisistä varpailleen kun puhutaan armolahjoista ja Pyhän Hengen toiminnasta. Eli olemme tulleet tilanteeseen, jossa kaikki pyrkivät toimimaan järkevästi ja humaanisti.  Kaikki mikä ei sovi tieteelliseen maailman kuvaan on syytä hylätä sopimattomana, sillä se voi johtaa taikauskoon.

Omituisinta on se, että samalla vanhat luonnonuskonnot ja uskomukset nostavat päätään ja saavat yleisen hyväksynnän. Itämaiset uskonnot pukeutuvat länsimaiseen asuun ja saavat hienoja nimiä sitä mukaan kun ne yleistyvät. Luontaishoitolaitosten ohjelmaan on ilmestynyt Enkeliterapiaa ja meditaatiota kovaan hintaan.

Mietin, että miten kivuliasta on tehdä töitä, kun esikuvana on Jeesus, joka paransi opetuslastensa kanssa kohtaamansa sairaat. Lohduttavaa on, että Jeesus teki kaiken, koska Jumala rakastaa ihmisiä ja tuota rakkautta on kyllä helppo julistaa. Mutta miten suhtautua noihin raamatun sanoihin, jotka lupaavat meille saman Pyhän Hengen voiman, joka vaikutti Jeesuksessa ja opetuslapsissa. Voiko uskoa elää todeksi ilman Pyhän Hengen täyteyttä? Miten elää uskossa ilman että selvittää itselleen mistä  tässä kaikessa on kyse? Mikä on Jumalan todellinen tahto omassa elämässäni?

Tänä kesänä olen kirjoittanut vähemmän ja ”seikkailut” enemmän. On tullut katseltua tätä Suomen hengellistä kenttää vähän joka laidalta. On sanottava että usko ja uskovaisuus näyttäytyy hyvin monin eri tavoin eri liikkeiden piirissä. Perusluterilainen pystykorva saa olla varpaillaan kun Pohjois-Suomen Helluntailainen alkaa isoon ääneen huutamaan Jeesuksen puoleen ja rukoilemaan.  Kun taas etelän luterilainen hiljenee Herransa eteen pyytämään parantumista. Molemmissa tapauksissa Jeesus kuulee rukoukset ja vastaa. Tuntuu siltä että Jumalalle on aivan sama miten uskoamme ilmennämme. Jospa meidänkin tulisi hyväksyä erilaisuus ja keskittyä Jeesukseen.

Yhteistä näille reissuille on ollut se, että kaikki ryhmät ovat julistaneet ylösnoussutta Jeesusta. Jeesusta, joka julisti jo maanpäällä ollessaan, että Jumalanvaltakunta on tullut lähelle.  Armo on ollut jotain mikä on saanut ihmiset ylistämään Herraa, Jeesusta, joka lähtiessään antoi meille selkeän tehtävän jatkaa omaa työtään.  Tuo työ on enemmän kuin pelkkää humanismia. Se on työtä, johon Jumala antaa voiman. Voima tulee Pyhän Hengen mukana ja se annetaan sellaiselle ihmiselle, joka ymmärtää että ihmisen omat voimat eivät riitä alkuunkaan. Jumala täyttää ja käyttää heikkoja ja tyhjiä astioita.

Kun pohjoisessa laskin käteni miehen, joka oli menossa sydänleikkaukseen, rinnalle ja rukoilin hänen puolestaan, tiesin siinä paikassa, että sydäntä ei tarvitse leikata. En tiedä paraniko hän juuri siinä hetkessä vai niiden kymmenien muiden rukoillessa  aikaisemmin, sillä ei ole merkitystä. Merkittävää minulle oli, että tiesin näin käyvän. Olin kesän mittaan tajunnut että Jeesus on juuri niin lähellä kuin on lähimmän Uskovan käsi. Siksi ojensin käteni tuon miehen rinnalle ja rukoilin. Muutamaa päivää myöhemmin sain kuulla miten lääkärit olivat tunteja turhaan etsineet sydämestä vikaa jonka takia hän oli lähetteen leikkaukseen saanut. Leikkausta ei tehty.

Jokainen voi aina spekuloida onko parantumista tapahtunut ja oliko sydän ollut kunnossa. Tämänkaltainen vikoilu Jumalan edessä on kuitenkin Jumalan arvovallan ja oman uskon kyseenalaistamista.

C.S.Lewis on sanonut  ”Jos kristinusko on väärä väite, sillä ei ole mitään merkitystä, mutta jos se on tosi, sillä on äärettömän suuri merkitys. Ainoastaan jossain määrin merkittävä se ei voi olla”. Kun siis uskon, uskon persoonalliseen ja toimivaan Jumalaan, jonka jokainen lupaus ja teko on omalla kohdallani totta. Niin myös kaikki mitä Jeesus sanoo, vaikuttaa minussa ja Pyhä Henki toteuttaa sen!