Tiedotusvälineet vyöryttävät eteemme päivä toisensa perään suuria uutisia. Kansat vaeltavat maasta toiseen kuin ihmistsunami. Maailma tuntuu olevan kaaoksessa eikä kukaan oikein tiedä mitä tehdä. Hätä ja kärsimys koskettaa. Tuossa suuressa joukossa jokainen on ihminen, yksilö, vaikka hätä on yhteinen.

Meillä tyttäreni kanssa on kotialttari, keittiön pöytä, jonka ääressä me säännöllisesti yhtenä päivänä viikossa rukoilemme. Aiheita riittää pienistä asioista näihin suuriin. Osallistuttuamme seurakunnan Jumalanpalveluksiin aiheita tulee myös sitä kautta.

Viime aikoina olen joutunut ajattelemaan lopun aikoja ja kertaamaan mitä Jumala niistä on sanassaan sanonut. Kärsimykset ja kaikenlaiset ahdistukset tulevat entistä suuremmiksi ja julkisemmiksi ja ihmiset yhä useammin sanovat jotain mitä ei helposti sanota. Kuten eräs ei uskova:” Onkohan nyt tulossa kolmas maailman sota” tai toinen:” Maailma on ihan sekaisin, täydessä kaaoksessa”. On kai niitäkin jotka vain elävät niin kuin ei mitään outoa olisi tapahtunutkaan. Tämän päivän uutinen on heille huomenna eilinen ja kaikki jatkuu niin kuin  ennenkin?

Kuinka tässä kaikessa näyttäytyy yksilöihmisen kärsimys? Ajattelen nyt ennen kaikkea kristittyjä seurakunnan jäseniä täällä kotimaassa ja vielä tarkemmin omassa seurakunnassani. Tänään oli erikoinen ilmapiiri kokoontumisessamme. Oikein jouduin tunnustelemaan sitä, olin hiljaa ja odotin. Koin Pyhän Hengen, lohdutuksen ja rakkauden Hengen, vahvan läsnäolon. Kysyt voiko sen kokea? Mistä sen tunnistan? En osaa muuta sanoa kuin että minä vain tunnen Hänet ja itken, kyyneleet vaan valuvat..

En pystynyt laulamaan vain kuuntelin. Katselin pienehköä joukkoamme ikään kuin olisin nähnyt jotain mitä ei silmin nähdä. Olin toki jo kuullutkin ensimmäiset surulliset uutiset sairauksista joita meidän kristusruumiimme sisaret ja veljet nyt kantavat kehossaan, mutta jälkeenpäin kuulin vielä lisää. En paljoakaan enää jaksa osallistua tai olla ihmisten kanssa, mutta silti sieltä ja täältä tulee tietooni ihmisten hätä ja kärsimys joka laittaa rukoilemaan. Lukemaan Jumalan Sanaa ja mietiskelemään mikä tässä hetkessä on se tärkein asia josta Pyhä Henki tahtoisi muistuttaa?

Usein vastaus tulee rukouksen myötä. Tänään, ennen kuin aloimme rukoilla, puhuimme tyttäreni kanssa kuinka todelliseksi meille on tullut Jumalan Sana ja se että me olemme Kristuksen ruumiin jäseniä jossa yhden jäsenen kärsiminen tuottaa kärsimyksen myös muille. On totta että meidän on kannettava toistemme kuormia. Meissä ei ole itsessämme rakkautta, mutta ihmeellisesti se alkaa vaikuttaa rukoillessamme  sisariemme ja veljiemme, koko seurakunnan ja työntekijöiden puolesta. Eikä se ole vaikeaa vaan ilosta, kiitollisuudesta ja sydämestä lähtevää. Ihmeellinen on Jumala, ihmeitä tekevä ja aikaansaava Jumala. Ihmeellinen Jeesus ja lohduttaja Pyhä Henki.

Kuinka Jumalan Armo nyt liittyy tähän hajanaiseen ja poukkoilevaan tekstiin?
Niin, olen ajatellut paljon näitä aikoja ja tämän maailman ajan loppua. Syvä kiitollisuus ja ilo nousee sisimmästäni kun tajuan että Jumala armossaan ja rakkaudessaan ei anna kenenkään tarpeettoman pitkään kärsiä tässä maailmassa, vaan tämä maailman aika loppuu juuri silloin kun Hän sen hyväksi näkee. Ja me jotka olemme panneet Jumalan täydellisen ilmoituksen mukaisesti uskomme ja toivomme Jeesukseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, Hänen ristin voittoonsa, pääsemme pian täydellisesti vapaaksi kaikista kärsimyksistämme.

Kun kuulemme kaiken sen minkä nyt kuulemme ja näemme maailmassa minkä nyt näemme, meille sanotaan ettei meidän tule peljätä vaan nostaa päämme sillä meidän vapautuksemme on lähellä.

Koko Raamattu on alusta loppuun täynnä pelastuksen sanomaa siksi uskon että meidän pelastuksemme tulee oikealla ajalla ja tavalla. Kuinka usein Jeesus sanoikaan ”älä pelkää, älkää pelätkö”! Kuinka usein Hän puhui Jumalasta Isänä, meidän Isänämme. Hänestä sanotaan että Hän on kuin lintuemo joka tahtoo koota poikasensa siipiensä suojaan. Hän armahtaa, Hän antaa voimaa olosuhteista riippumatta. Käsittämätön suuri ja armollinen Jumala. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Hän pyyhkii pois meidän kyyneleemme ja kipumme.

On ihanata ylistää Sinua Jumalamme. Ja laulain kiittää armoas, hyvyyttäs kohtahamme. Sä, kuljit aina kanssamme, veit taisteluissa voitolle ja olit auttajamme.
Ain olet ollut luonamme Aarteena kalleimpana. Meit elon vesi virvoittaa ja elon leipä, sana. Sun armos meille virtailee, ja totuutesi valaisee. kuin tähti loistavana.
On virsi täällä heikko vain ja köyhä kiitoksemme. Kaikesta minkä meille soit jo täällä iloksemme. Me emme kyllin johtoas voi ylistää ja armoas, mi siunaa askelemme.
Sua rukoilemme, Herramme, meit älä koskaan heitä. Suo meille Hengen valkeus, mi johdattaapi meitä. Luo usko, toivo sydämeen ja rakkautta Jeesukseen. Vie armotahtos teitä.

Aamen