”Syntiä ei ole” Tämä on yksi herra Dawkinsin ajattelun kiteymistä. Hän on myös käsitellyt aihetta Jumalharha. Sinänsä paradoksaalista, että innossaan pyyhkiä pois Jumalan olemassaolo, Dawkins ei kuitenkaan ole voinut välttyä olemasta jumalakaipuun kohteena. Ei sen kummemmin kuin kukaan muukaan johtohahmo, hän ei ole säästynyt olemasta liki jumalan asemassa joidenkin seuraajiensa sydämissä. Ateismi on vakuuttuneisuudessaan niin vahva, että se täyttää uskonnon tunnusmerkit. Jumalaa ei ole. Tämä on uskonasia, sillä väitettä ei pysty tyhjentävästi todistamaan.

Synti ja häpeä. Sanapari, joka on ollut arkisten puheenparsien vakiotavaraa. Johan se on synti ja häpeä jollet nyt istu kunnolla ja keskity… synti ja häpeä jollet syö ruokaasi kuin muut. Sanaparia synti ja häpeä on käytetty kasvatuksen ojennuskeppinä. Joihinkin se on uponnut tiukemmin ja syvemmin, toisiin kuin vesi hanhen selästä soljuen. Monille sanaparista on tullut myös jumalakuvan mittari.

Millä termillä lopulta lohduttomasta erosta Jumalasta sitten voisi puhua? Mikä alkuun maistuu hyvältä ja näyttää vain houkuttelevimmat puolensa, kääntyy karvaaksi ja haitalliseksi. Valinnanvapaus näyttää haavoittavat puolensa. Jumalan haluaa tähän puuttua, koska hänen tahtonsa ihmistä kohtaan on hyvä. Jumalan olemus isänä on sanoinkuvaamattoman hyvä ja ihmisen parasta ajatteleva. Hyvä isä välittää mitä lapselle tapahtuu. Siksi hän sanoo säännöllisesti ei. Lapsi haluaa kaikkea ja säntää usein vaaraan. Tyhmä isä katsoo vain vierestä tai ei katso lainkaan. Hyvä isä katsoo kohti, näkee lapsensa sydämeen, näkee riskit, välittää ja antaa ohjeita. Tiukimmassa äkkitilanteessa hän sanoo nopeasti ja ehdottomasti ei. Mutta usein me emme välitä, emme tunnista, emmekä kuule.

Nykypäivän kristillisyydessä on vivahteita ja suuntauksia, jotka haluavat olla sumuttamassa ja muuttamassa sitä mitä Jumalan Sana sanoo, vaikka Sana on hyvän elämän ohjenuora. Johtunee osin siitä, että meillä jokaisella lienee taipumus määrittää maailmamme sen mukaan mitä sisäinen puolustusasianajaja sanoo. Jokainen haluaa olla sielulleen lempeä ja tarpeellista se onkin, mutta ei niin että tulee siinä sivussa nieltyä haitallisia valheita. Omien väärien tekojen ja sanojen kääntäminen hyväksi ei lopulta palvele ketään.

Jos kristityllä on vimma muuttaa Jumalan Sanan viesti toiseksi, kuin mitä sen kokonaisilmoitus on, herää kysymys onko ydin sittenkin jäänyt hämärään ja kokematta. Jumalan viesti maailmalle on rakkaus, armo ja anteeksianto. Jos minun jumalani ei anna anteeksi asioita, jotka rehellisesti tuon päivänvaloon (ei vaadi välttämättä selontekoa ihmisten edessä, Jumala riittää) , hän ei ole hyvä Jumala josta raamattu puhuu. Omatekoiseksi lukittu jumalakuva on aina kapeampi kuin elävän Jumalan armo. Jos meillä siis on mittaamattomasti rakastava Jumala, niin miksi valehdella hänelle, peitellä ja käännellä virheitään muuksi. Miksi väistellä ja olla oma jumalansa? Voisiko opetella luottamaan Jumalaan jonka näkökyky ja osaaminen aina ja lopulta ylittää ihmisen kyvyt.

Kun Jumala kerran on näin näppärä, hän keksi jo aikojen alusta pelastussuunnitelman. Hän arvatenkin tiesi ettei ihminen selviä omien erehdystensä kanssa ilman väliintuloa. Hän antoi omilleen ohjenuoria ja sääntöjä, joiden avulla oli tarkoitus selvitä ympäröivässä maailmassa, mutta ennen kaikkea pysyä lähellä Jumalaa, missä on kaiken elämän lähde. Hänen omansa eivät tästä selvinneet joutumatta kohtaamaan oman riittämättömyytensä. Tekisi mieleni sanoa, että me emme selvinneet. Koska ihmiskunta on ollut monilta peruspiirteiltään sama aikojen alusta eikä yksikään sukupolvi tähän mennessä ole ollut kirkkaampi kuin edellinen.

Jumala kaikessa kekseliäisyydessään teki aukottoman pelastussuunnitelman, jonka hän päätti hoitaa perhepiirissä. Mutta koska teksti jo venähti, täytynee kirjoittaa asiasta erikseen.