Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Lopullinen kiitos – Paavali ja mää, osa 4

4 kommenttia

DSC_4759_01On paljon uskovia ja seurakuntia, jotka ovat oikeassa. Minulla on paljon heikkouksia, mutta oikeassa oleminen ei taida kuulua niihin. Itse asiassa oikeassa oleminen on minusta epäilyttävää. Saatan tietenkin olla väärässäkin.

Meillä ihmisillä voi olla vahvoja näkemyksiä totuudesta. Kun lopullinen totuus Taivaassa aukenee, se saattaa monia häkellyttää. Koska lopulta vain Jumala on totuus.

Jeesus hengaili kaikkinaisten epämääräisten tyyppien kanssa, porttojen ja publikaanien. ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat”, hän tokaisi hänen kaikenkarvaista seurakuntaansa kritisoiville kirjanoppineille. Tarina ei kerro, kuinka moni portoista ja publikaaneista lopulta päätyi Taivaan kirkkauteen. Täsmälleen ottaen tarina ei kerro sitäkään, moniko oikeassa olija sinne ei kirkkauteen päässyt. Mutta ainakaan Jeesus ei halunnut ihmisten tuomitsevan toisia ihmisiä. Ei hän odottanut ihmisiltä oikeassa olemista. ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Kesällä mietin Korinttilaiskirjeestä kohtaa, jossa Paavali kirjoittaa, että Jeesus on perustus, ja jokaisen ihmisen ja seurakunnan vastuulla on, mitä tälle perustukselle rakennetaan. Oikeassa olemisen ongelma on siinä, että toisen ihmisen ja toisen seurakunnan rakennushommille on uskomattoman helppoa mennä antamaan rakentavaa kritiikkiä. Te kastatte ihan väärin. Te painotatte väärää asiaa. Sinä olet liian liberaali. Eikun te olette tuomiohenkisiä konservatiiveja.

Seuraavassa luvussa Paavali osuu napakymppiin. ”Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.” Pimeyden kätköjen ja sydänten ajatusten valaiseminen tuntuu äkkiä vähän pelottavalta. Mitkä olivat motiivisi näissä rakennushommissa? Et kai kuitenkin tehnyt hommia omaan pussiisi pelaten? Paavalin virke loppuu kuitenkin todella yllättävästi. Ei siinä potkaistakaan rakennusmiestä tai -naista helvetin liekkeihin. ”Silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.”

Kiitoksen? Onko työmies muka palkkansa ansainnut? Siis juuri se, joka puhui minun mielestäni niin ärsyttävästi eikä keskittynyt oleelliseen. Tai se, joka minun mielestäni murjoi Raamatun sanomaa tulkinnoillaan. Tai sekin, joka aina änkesi soittamaan djembeä, vaikka hänen rytmitajunsa olisi karkottanut kovakorvaisimmankin enkelparven.

Kiitos Paavali, vanha kiistakumppani, viisaista sanoistasi. Ehkä minäkään en saa tuomita sinua. On mahdollista, että sinun rakennelmasi on lopputarkastuksessa jopa vähän minun rakennelmaani vahvempi, vaikka minusta kirjoitatkin välillä niin ärsyttävästi.

 

Aiemmat Paavalit:

https://blogitaivas.fi/2015/06/24/hullutuksia-ja-viisauksia-paavali-ja-maa-osa-1/
https://blogitaivas.fi/2015/06/26/arkuutta-ja-pelokkuutta-paavali-ja-maa-osa-2/
https://blogitaivas.fi/2015/07/17/huteria-rakennuksia-ja-alennusmyyntiarmoa-paavali-ja-maa-osa-3/

 

4 thoughts on “Lopullinen kiitos – Paavali ja mää, osa 4

  1. kiitos lopussa
    eivät terveet sairasta
    totuus parantaa
    seurakunta rakentaa
    väärätkin se ojentaa

    Liked by 1 henkilö

  2. Voi että Juha!
    Kyllä tekee hyvää, aivan mahtavaa tekstiä ja selkeästi sisäistettyä, ei mitään ulkolukua! Joku täällä jossain kirjoitti jollekin että ”olet sinä epeli” 🙂 ? Ja Sinä, paljon enemmänkin – autuas ja saat toisenkin tuntemaan itsensä autuaaksi. Sisin toistaa aamenta, kyllä hoitaa!
    Kiitos!
    Ole siunattu kun toinenkin niin siunaantuu 🙂
    Hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää. Kiitos Jumalalle vapaasta isänmaasta, Herra suojelkoon ja varjelkoon maata ja kansaa! Kunnes…..

    Liked by 1 henkilö

    • Tuo Paavalin epelin kohta on pyörinyt päässäni kesästä. Tämä teksti on pelkistetty versio kaikkinaisista ajatuksista, joita kohta on herättänyt. En väitä olevani oikeassa, mutta toivottavasti en saa myllynkiveä kaulaan.

      Liked by 1 henkilö

  3. Hyvä kirjoitus Juha. Jaan tämän ryhmään.
    Tuo oikeassa oleminen on yksi minunkin lukuisita hyveistäni.
    Sekin että Paavali sanoi miljoona kertaa ettei saa liiotella.

    Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.