On todennäköistä, että epätodennäköisyys toteutuu joskus.
On todennäköistä, että parikin epätodennäköisyyttä toteutuu jopa kutakuinkin samaan aikaan.

Sitä suuremmat epätodennäköisyyden kertymät ovat melko epätodennäköisiä.

Markku ja Johanna Sarento kertovat kirjassaan Isän lapset perheensä paluusta Kanadaan. Vanhemmat, kaksi pientä lasta ja yksi vauva lähtivät rapakon taakse ilman tietoa asunnosta tai työpaikasta. Rahaa oli mukana olosuhteet nähden määrä, joka vastasi suunnilleen lesken ropoa.

Aloimme vain yhtäkkiä aavistella, että olimme täällä nyt sitä varten, että Jumala halusi opettaa meille jotain rakkaudestaan ja voimastaan. Oikeastaan aloimme jo odottaa sitä päivää, jolloin rahamme loppuisivat kokonaan ja jäisimme kirjaimellisesti hänen huolenpitonsa varaan.

Perhe eleli halvassa motellissa sen, minkä rahat riittivät. Sitten tila-auto kutsui yökylään. Ja kun ei ollut rahaa kattoon pään päälle, niin mistäpä sitä olisi ollut ruokaankaan.

Mutta niinpä vaan kaikkea tarpeellista siunaantui. Yösijoja, pidempiaikaisempiakin asumuksia, ilmaisia lounaita ja vieläpä parantumisihme.

No juu, täysin järjettömältähän Sarennon perheen heittäytyminen tyhjän päälle vaikuttaa. Eikä pelkästään vaikuta. Sellaista se ainakin minun mielestäni oli. Millaiset ihmiset hankkiutuvat tuollaiseen tilanteeseen? Ehkäpä jonkinlaiset fanaattiset hipit, joilla on suuret ihanteet, pienet käytännönjärjenlahjat ja ei missään tapauksessa yhtään lasta, ainakaan pientä vauvaa.

Mutta minäpä tunnen Sarentoja pikkuisen. He ovat mukavia, tavallisen oloisia ihmisiä. Uskossaan ehkä minua vahvempia mutta eivät missään määrin fanaattisia. Ja kyllä, aivan fiksuja.

Sarentojen kirja on matkakertomus entistä syvemmälle Isän syliin. Kristittyjen keskuudessa kiertää Suomessakin paljon tarinoita ihmeistä. Mutta ovatko tarinat tosia vain legendoja? Dokumentaation puuttuessa olemme näiden asioiden kanssa vahvasti uskon varassa.

Isän lapset on kuitenkin dokumentti siitä, miten yksi perhe koki Jumalan huolenpitoa heittäydyttyään hänen varaansa. Kirjassa kerrotaan niin monen peräkkäisen epätodennäköisyyden toteutumisesta, että kyseessä ei enää voi olla sattuma. Joku on jeesannut Sarentojen perhettä, kun he viettivät perhe-elämää rahatta rapakon takana.

Ymmärrän toki, että kirjassaan Sarennot todistavat itse omasta elämästään. Usein tarinat ihmeistä tapahtuvat epämääräisyydessä. ”Mun kaverin tyttöystävä oli yhdessä tilaisuudessa, jossa jonkun mummon jalka kasvoi kaksi tuumaa.” Markku ja Johanna kertovat siitä, mitä heille tapahtui. Olisiko heillä aihetta huijata ihmisiä?

Itse olen jonkin verran varovainen siinä, millaisiin ihmeisiin uskon. Kyllä ihmeen täytyy olla tapahtunut riittävän lähellä minua tai muuten riittävän todistettavasti, jotten luokittele sitä hengelliseksi legendaksi. Jos kansainvälinen evankelistastara kertoo kymmenistä ihmeistä, joita hänen tilaisuuksissaan eri puolilla maailmaa on tapahtunut, suhtaudun asiaan melko viileästi. ”Ka suattaapahan olla totta vuan suattaa olla olemattakii. Vuan missä ovat ihmeet nyt?” Isän lapset -kirjan ihmeisiin minä uskon. Ovathan ne tapahtuneet semmoisille fiksuille ihmisille, jotka tunnen ja joiden sanoihin luotan.

On pari muutakin seikkaa, jotka minua viehättävät Isän lapsissa. Ensinnäkään kirjassa ei ole semmoista mahtipontisuutta, joilla ihmeistä usein toitotetaan. Kirja ei ole muodoltaan kiteytetyn uutismainen vaikka sivumäärältään kompakti onkin. Ehkä kirjan lajityyppi siis on juuri dokumentti. Tekstin perusteella ihmiset saavat itse fundeerata, mitä mieltä asioista ovat.

Toinen minua vakuuttava seikka on jännittävä lause kirjan loppupuolella. Se on lause, joka jäi kaikumaan mieleeni: ”Sitten loppuivat ihmeet.” Ihmeet loppuivat; Sarennot sen sijaan ovat jatkaneet elämän mittaista reissua Jumalan kanssa. Nyt he todistavat Jumalan teoista – ainakin minun mielestäni vakuuttavasti.

Lisätietoja Markusta ja Johannasta löytyy heidän nettisisuiltaan: http://www.markku-johanna.com/

 

* * *

Jeesus sanoi hänelle: ”Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.20.html