Olen viettänyt hiljaiseloa kirjoittamisesta ja lukemisesta. Olen istunut sohvan nurkassa ja märehtinyt omaa saamattomuuttani. Kylvänyt ja kastellut epäuskoni pientä kryytimaata kaamosmasennuksen vallassa. Aamulla on vastassani ollut penseyden hämärä ja illalla kyynisyyden hiljalleen kasvattama pimeys. Uupumus haluaisi ottaa vallan mielestä ja miehestä. Turhautuminen kaikkeen mikä liittyy mieheen ja miehisyyteen nakertaa. Ikä alkaa pelottaa ja mikä pahinta mikään ei tunnu miltään. En saa kiinni niistä hienoista hetkistä ja tunnelmista jota olen saanut kokea elämässäni. Katkeruus ja turhamaisuus vaanivat nurkan takana.

Tuntuuko tutulta? Miten tämä liitty pätkääkään karismaattisuuteen ja  siihen keskusteluun, jota täällä blogitaivaallakin on sivuttu.

Olen saanut seurata läheltä ja olla mukanakin kun Pyhän Hengen toiminta ja karismaattiset ilmiöt ovat löytäneet tiensä takaisin Luterilaiseen kirkkoon. Olen saanut kokea, siis tuntea ja nähdä mitä Jeesuksen lähettämä, meitä varten luovuttama Pyhän Jumalan Henki on saanut aikaan ihmisissä. Olen ollut mukana erilaisten karismaattisten liikeiden tapahtumissa, joissa ihmiset ovat tanssineet ja riemuinneet Jeesuksesta Pyhän Hengen täyttäminä. Osassa on huudettu suureen ääneen, naurettu ja itketty toisaalta on myös rukoiltu ja ylistetty.

Olen rukoillut ihmisten puolesta ja ihmeekseni nähnyt joidenkin paranevan ja olen itse kokenut parantumista. Olen löytänyt elämääni uutta rohkaisua ja voimaa, kun tajusin kuka on Pyhä Henki. Olen nähnyt miten Jumala avaa ovia, kun sitkeästi uskoo ja rukoilee että hän helpottaisi sitä seurakunnan rakentamistyötä, johon hän on minut kutsunut.

Lyhyesti sanottuna elämäni on täynnä Viinipuuhun vartettuja oksia, joista näkee missä ja milloin Pyhä Henki on johdattanut elämääni. En tiedä miksi käytän tässä tätä ilmaisua enkä ymmärrä mitä se tarkoittaa mutta näin sen haluan ilmaista.

Mutta juuri nyt, tässä hetkessä, millään noista asioista ei ole merkitystä. Voisin tässä ja nyt kirota karismaattiset vouhotukset ja intomieliset ylistyslippujen heiluttajat. Voisin polttaa kaikki hillsongnuotit ja halkaista ylistysrumpujen kalvot. Kaikki se tunne ja kokemus ei tavoita minua tässä ja nyt.

Silti, kaikesta huolimatta istuin tänään pöytään ystävieni kanssa suunnittelemaan alfa-kurssia ja pohtimaan sitä, miten oma rakas seurakuntani voisi kokea sitä samaa Jumalan lähettämää tulta, joka juuri nyt ei omaa sydäntäni lämmitä.

Johannes Kastaja vastasi kyselijöille,- Minä Olen Ääni, kun häneltä tiedusteltiin kuka hän oikein oli. Johanneksen olosuhteet eivät ratkaiseet hänen identiteettiään Jumalan edessä, kun hänelle tarjottiin kysymysten kautta mahdollisuus olla jotain ehkä enemmän mutta hän tyytyi olemaan vain ääni. Hän pysyi uskollisena tehtävälle, jonka hän oli saanut Jumalalta.

Kun katson elämääni taaksepäin, näen selvästi miten Jumala on minua johdattanut ja varustanut tarpeen tullen. Olen saanut kokea ja tuntea voimakkaasti, sillä hän loi minut ihmiseksi joka tarvitsee iloa ja riemua elämäänsä. Olen saanut itkeä suruni niin että Hän on voinut lohduttaa. Olen saanut kompuroida, jotta olen voinut palata takaisin kotiin. Hän antanut minun kokea uudistumista uskossa, niin että pystyisin  noudattamaan hänen tahtoaan.  Olen kokenut parantumista sairauksista ja vaivoista, että ymmärtäisin millainen on taivasten valtakunta. Olen vihdoin oppinut ylistämään että osaisin elää hänen valtakunnassaan sitten kun sen aika tulee. Mutta kaiken tämänkin jälkeen olen yhä vain syntinen ihminen.

Minä olen minä. Yksin en ole mitään, mutta Kristuksen armahtamana  ja häneen kiinnitettynä olen kaikkea.  Jumala antaa kaiken, uskon, kyvyn ylistää ja rukoilla. Hän parantaa ja opettaa, antaa sanat joita kirjoitan ja puhun.

Se mitä hän tekee ei ole riippuvainen siitä mitä juuri nyt tunnen. Siksi menen eteenpäin, ja luotan, että Hän täyttää maljani elämän vedellä, koska se on hänen luontonsa.

Siksi uskossa pettynyt, ihmisten lyömä ja maailman painama voi ja saa väsyä koska mikään ei ole meistä itsestämme kiinni. Armo tulee täydeksi vasta kun Jumala saa tehdä kaiken valmiiksi itse. Hän on kaikki ja hän on uskollinen kun minä en ole.

Siksi meidän tulee katsoa kaikkia Jeesukseen uskovia niin, että näemme heissä Jumalan tarkoituksen ja uskollisuuden.  Sen mihin hän kutakin yhteisöä kulloinkin johdattaa. Vaikka väsymme tai penseys valtaa mielemme tai saamme haavoja toisten lyönneistä niin Jumala ei kuitenkaan hylkää. On takerruttava yhä tiukemmin Jumalan rakkauteen ja annettava sen suunnata elämäämme. Emme saa antaa pimeyden ottaa otetta itsestämme.

Jumalan antama rakkaus ja menestys on ihmisen lohduttamista vaikeuksien keskellä mutta se on myös seurakunnan varustamista ja korottamista, jotta Kristuksen ruumis voisi toimia. Jumala nostaa meidät olosuhteidemme yläpuolelle jotta voimme olla Ääni tässä erämaassa, jota maailmaksi kutsutaan.