Jotain on tapahtumassa sisäisessä olennossani.
Olen ollut, omalla tavallani, vähän samanlaisissa aatoksissa kuin on (käsittääkseni) Ilkalla nämä kaksi viimeisintä (tähän asti) ”taivaalla” olevaa blogia.

Olen herkistyneillä silmillä joutunut katselemaan ja korvilla kuuntelemaan ns. ajan ilmiöitä. Olen joutunut tekemään parannusta. Myöntämään että en ole pystynyt täyttämään Jumalan lakia, enkä tule pystymäänkään. Tunnustan etten  ole rakastanut Jumalaani yli kaiken enkä lähimmäistäni, niin kuin itseäni.

Olen karsastanut muukalaista ja pelännyt oman turvallisuuteni ja toimeentuloni puolesta. Olen ollut pettynyt hallitukseen, joka mielestäni ottaa/vie omilta köyhiltä ja sairailta ”tuhkatkin pesästä,” antaakseen vieraille ja muukalaisille.

Olen joskus ajatellut miksi minun tarvitsee joka kerta kun menen ”Herran Huoneeseen” tunnustaa olevani syntinen, koska olen jo kauan sitten tahtonut lähteä seuraamaan koko sydämestäni, mielestäni ja tahdostani Jeesusta? Koska tiedän ja uskon etten ilman Häntä minä ole mitään muuta kuin tuhon oma. Sitä paitsi Hän on niin rakastanut minua, ettei kukaan eikä mikään, voi sitä koskaan korvata. Ja minä rakastan Häntä!

Olen syyllinen, mutta Hän Jeesus Kristus, on kantanut syyllisyyteni, kuollut edestäni, ylös noussut ja elää ikuisesti. Hän On ”Minä Olen” – pelastanut minut itseltäni ja luvannut minulle taivaan ja iankaikkisen elämän kaikesta pahuudestani huolimatta!

Olen katsellut ja kuunnellut niiden ihmisten hätää, jotka ovat henkensä uhalla lähteneet tuntematonta kohti, toivoen helpotusta elämäänsä ja ajatellut sen jostain löytyvän. Olen itkenyt kun miehet ovat itkeneet silmieni edessä kaikkea kokemaansa ja katsellut säälien äitejä lapsineen. On ollut äitejä jotka ovat synnyttäneet täysin epäinhimillisissä oloissa ja lapsia jotka ovat kuolleet. Minä olen nämä nähnyt.

Ja Hän joka On, on nämä nähnyt!

Olen lakannut katselemasta hyvin puettuja varakkaan oloisia kännykkäänsä ”räplääviä” nuoria ja vähän vanhempiakin miehiä – ja naisia. Lakannut vertaamasta heitä köyhään itseeni. Sillä minä todellakin olen köyhä, sairas ja ikääkin on karttunut. Mutta minulla on silti kaikki hyvin! Paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Koska voin sanoa niin kuin Filippus Joh. 1: 45 ” Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet Jeesuksen”.

Hänet, joka suuren neuvoston edessä kysyttäessä; (Matt.26:63-64) :” Minä vannotan sinua elävän Jumalan edessä: Sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika” todisti sanoen:” Itsepä sinä sen sanoit..Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä”!

Joten:” Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan Hänelle, joka heidän edestään  on kuollut ja ylösnoussut” ! (2kor.5: 14-15 v. 38)

Älköön nyt kukaan pahastuko jos jälleen laitan erään lapsuuteni herkimmistä lauluista tähän loppuun. Laulu joka ei koskaan lakkaa vaikuttamasta! Tätä olen laulanut suurella rakkaudella ja liikutuksella.

”Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään. Näin lauloi kerran musta Saara, pien, neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa ja huokaukset kokonaan. Siell´Herran kasvot mulle loistaa. siell´luonaan aina olla saan.
Hän kertovan on kuullut kerran näin opettajan valkoisen. Hän armosta sai kuulla Herran ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla, Joll´ompi autuus muurinaan. Hän siellä kerran riemusuulla myös tahtois kiittää Jeesustaan.
Nyt riutuu raukka tuskissansa hän siinä olkivuoteellaan, mut rauha lepää kasvoillansa ja riemu loistaa katseestaan
Ja ystävää ei vierellänsä, vaik´kova ompi vuoteensa. Hän tuskat kantaa yksinänsä niin onnellisna, iloisna.

Ei miettimästä voi hän laata nyt noita ihmesanoja. Hän muistaa tuota ”uutta maata” ja ”uuden taivaan” riemua.
”Oi, kuolemaa ei taivahassa”, hän laulaa yhä hiljempaa. ”Ei tuskaa niin kuin maailmassa, ei itkua, ei yötäkään”
Hän huokaa yhä heikommasti:” Oi, kaupunki sä kultainen! – Ei kuolemaa” ja rauhaisasti hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi hän soittaa siellä kanneltaan. Karitsan veri puhtahaksi sai mustan Saaran kokonaan

Näin me kaikki olemme mustia, mutta meistä tulee puhtaita karitsan veren – Jeesuksen ristinkuoleman kautta,  ja Hänen ylösnousemuksensa laulun tavoin, vapauttaa meidät kaikista kivuistamme ja synnin rikkomista haavoistamme. Taivaan Valtakunnassa me laulamme kaikki yhdessä Uutta Virttä Jumalan kunniaksi! Voiko olla mitään sen vertaista!

Sillä:”Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room.8:38-39 /38.

laulun sanat Lina Sandell (1832-1903) suomeksi v. 1882