Käväisin seurakuntalainen.fi sivustolla ja siellä oli erinomaisen kiinnostava artikkeli ylläolevalla otsikolla, kirjoittajana Leevi Launonen.
Tuosta asiasta usein väitellään suuntaan, kenen usko on oikea, millä tavalla tulisi uskoa oikeaoppisesti?
Itseäni tuon kaltainen pohdinta on aina turhauttanut, koska itse ajattelen uskosta hyvin yksinkertaisesti. Minä vain uskon sen minkä Raamatusta luen. Ymmärrys lisääntyy sitten elämän myötä. Juuri tänään joku kohta on näin ja huomenna se voi kirkastua taas, mahdollisesti, toisella tavalla. Hengen elämä on uudistuvaa.
Sydäntä ja järkeä, molempia tarvitaan. Jumala on järjestyksen Jumala – ja järjen, jota ei ihminen kuitenkaan yllä ymmärtämään kuin juuri sen verran kuin ihmiselle on Jumala järkeä antanut. Sydämellä uskotaan toisin, siinä järki ei ole se kaikkein merkittävin asia. Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan, sanoo Sana.
Miksi siis pilkomme jonkin luvun tai jakeen Raamatusta tikulla kaivaen väännellen ja käännellen. Miksi emme vain yksinkertaisesti usko? Siten kaikki olisi helpompaa ja ilokin useammin läsnä elämässämme. Eikö juuri turha järkeily, silloin kun se on turhaa, vie raikkautta uskostamme olla, elää ja hengittää vapaasti. Eikö sydämen puhdas ja lapsenkaltainen usko hyvään Isään ole sitä, joka saattaa levottoman ihmisen siihen Valoon joka Sanasta säteilee, luo uskoa, toivoa ja elämän täyteyttä.. ?
Silloinkin kun on vaikeaa.
Ihminen voi harjaantua luottamaan Jumalaan ja osaansa siinä ja sen kaltaisessa terveessä ja raittiissa uskossa jossa toteutuvat sekä sydän että järki. Liian usein katseemme, ainakin minun, näkee vain vaakatasoon jossa elämän kiusat, vaivat ja väsymykset näyttävät pimentävän tien jota kuljen – ja taivaan todellisuuden. Usein saan sanoa itselleni usko vaan vaikka et valoa näkisikään juuri nyt. Usko sillä sydämen uskolla joka on sinut tehnyt vanhurskaaksi. Usko ristin mieheen, usko Sanaan.
Usko siihen minkä näet puhtaimmillaan ympärilläsi Jumalan luomakunnassa ja ihmettele suurta Jumalaa, kaiken kauniin ja täydellisen luojaa ja yllä pitäjää: ” mikä on ihminen että sinä häntä muistat”! Ja kuitenkin Sinä, Jumala, teit hänestä lähes jumalolennon.
Nämä kirjoittamani ajatukset ovat omiani, mutta suosittelen lukemaan tuon erittäin antoisan tekstin Leevi Launoselta, kannattaa!
Häneltä on tämä loppulause:” Ilman kokemusta teologia on tyhjä, ja ilman teologiaa kokemus on sokea. Siksi ne tarvitsevat toisiaan.
Ja siksi usko on sekä sydämen että järjen asia”!
Onnea matkaan.
Blogitaivas 
10/03/2016 18:53
Launosen kirjoitus oli hyvä. Järkeä ja tunnetta, teologiaa ja kokemusta ei tule asettaa vastakkain.
Kuitenkin Launonen itse sortuu siihen, mitä kritisoi – erottamalla kokemuksen teologisesta ymmärtämisestä: ”Uskon teologinen selittäminen menettää arvonsa, ellei siihen liity hengellinen kokemus.”
Mielestäni tällaiselle väitteelle ei ole perusteita. Tosin hän jättää kertomatta, mitä tarkoittaa käsitteellä ”hengellinen kokemus”. Onko jonkin asian (teologinen) ymmärtäminen sama kuin ”kokemus”? Jo ajatellaan näin, niin silloin kaikki on kokemusta, ja väite on tietenkin tosi.
Jos taas kokemus tarkoittaa näkyvää tunnereaktiota, on vaikea nähdä, miksi teologinen selittäminen ilman tällaista menettäisi arvonsa!
TykkääLiked by 1 henkilö
10/03/2016 20:36
Leevi ainoastaan voisi vastata pohdiskeluusi itse mitä hän syvimmiltään tarkoittaa. Minulla on oma vastaukseni, jota en kuitenkaan tähän laita.
En koskaan pystyisi kanssasi, Ilkka, tarpeeksi syvälliseen keskusteluun, etkä sitä odotakaan. Mutta mielenkiintoista pohdintaa sinulla, todella inspiroivaa! 🙂
TykkääTykkää
10/03/2016 22:21
Omakohtainen kokemukseni on ollut se, että kun lakkasin katsomasta karsaasti Jumalan Sanaa, se alkoi kirkastua. Aukeni uudet näköalat moniin perin arkiperäisiin asioihin. Huomasin, että Herrani tahtoi tulla tähän, arkeeni.
Tänään juuri ystäväni kanssa puhuin siitä, kuinka kokemuksellisuutta ei oikeastaan tarvitse lähteä etsimään itseään ja omaa elämänpiiriä kauempaa. Herran henki tekee työtään:sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat, sanoo psalmi ja minäkin vain uskon sen, minkä Raamatusta luen.
TykkääLiked by 1 henkilö
11/03/2016 07:00
Kuinka kauniin yksinkertaista, vaikka elämä tuntuukin joskus kovin monimutkaiselta, mutta ”lastenkaltaisten on taivasten valtakunta” :). Elämään ja ihmisyyteen kuuluvat, mielestäni, kaikki se minkä Jumala on luoduilleen tarkoittanut viisaudessaan ja rakkaudessaan. . Unohtamatta hänen ”vitsaansa ja sauvaansa” 🙂
Kiitos Virpi, Sydämen – ja järjen äänestä.
TykkääTykkää
12/03/2016 12:53
Jokin vielä laittaa minut palaamaan aiheeseeni. Vaikka minulla ei ole suurta tietoa eikä ehkä viisauttakaan, minä uskon ymmärtäväni Leevi Launosen sanoman, ja se ruokkii minua suuresti.
Maallisesta laista on sanonta että laki on niin kuin se luetaan.
Jumalan laki on rakkaus ja – armo.
Kuinkas se seppä Högman sanoikaan Paavolle:” Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen Jeesuksen sisäinen tunteminen”. Jos oikein muistan. Ja Paavo löysi elävän Jeesuksen!
Voisiko tämänkin perusteella sanoa että rakkauskin on kokemista?! Ja eikö rakkaus näy myös ulospäin silloin kun se on tuoretta ja palavaa? Jumalan rakkaus on kokemuksellisesti sisäisesti meissä Pyhän Hengen läsnäolona. Rakkaus joka ei kadehdi, ei kerskaa, ei etsi omaansa. Rakkaus joka on lähimmäisemme suhteen kärsivällinen ja lempeä, ei kersku eikä pöyhkeile. Ei katkeroidu eikä, ennen kaikkea, muistele kärsimäänsä pahaa.
Voiko ihmistä pilkkoa osiin? Minä tunnen koko olemuksessani, sielussani ja ruumiissani kaiken minkä kohtaan. Tunnen kylmän ja kuuman, ilon ja surun, voiman ja voimattomuuden, koko elämän ja pikkuhiljaa jo kuolemankin.
”Bernhard Clairvauxlaiselle kristillinen elämä oli enemmän sydämen kuin järjen asia. Hän piti Jumalan rakastamista ja kokemista tärkeämpänä kuin Jumalan selittämistä”- (kuka meistä pystyy Jumalan selittämään) ”Bernhardin mukaan uskon salaisuus ei avautunut akateemiselle erittelylle ja tutkimiselle. Vaikka hän ei asettanut kristillistä elämää ja oppia vastakkain, uskoa oli hänen mukaansa lähestyttävä aina sisältä päin – hengellisen kokemuksen pohjalta!”
TykkääTykkää