Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Parantakaa

Jätä kommentti

En keksinyt iskevämpää otsikkoa. Sitä paitsi tuo sana löytyy Raamatusta, vaikkapa Luuk.10:9:”Parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille:’Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Näin Jeesus käski opetuslapsiaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja ne 72 lähtivät ja palasivat iloisina, kun näkivät pahojen henkienkin heitä tottelevan.

Jeesus paransi. Paljon. Usein. Mennentullen. Kaikkinaista sairautta ja raihnaisuutta. Erittäin suuri osa evankeliumeista sisältää nimenomaan parantumisihmeitä. Leikkaa ne pois, niin Raamattu ohenee ja kevenee tuntuvasti. Ihmeet ja merkit seurasivat kaikkialle Jeesuksen mukana. Hänestä suorastaan tarttui terveyttä ja muutakin hyvyyttä ihmisten elämään.

Opetuslapset jatkoivat samalla linjalla. Apostolien teot ovat täynnä ihmeitä. Siellä etsitään jopa Pietarin varjoa, jotta tultaisiin terveeksi (Apt.5:15). Ja myös Paavalin vaatteita vietiin sairaitten päälle ja taudit kaikkosivat (Apt.19:11-12). Jeesus lupasi, että Häneen uskovat tekisivät samoja tekoja, jopa suurempia, kuin Hän (Joh.14:12).

Entä Vanha Testamentti? Psalmi 103, Jesaja 53, Job.42! Niissä on väkeviä lupauksia. Muuallakin on. Kannattaa lukea koko Raamattu läpi, niin löytää Jumalan, joka on Herra, sinun parantajasi. Löytää myös Jeesus- sovittajan, joka vei ristille syntiinlankeemuksen kirouksen (Gal.3:13-14, vrt 5.Moos.28)

Miksi kaikki eivät silti parane? Miksi minun sydämeni pysähtyi mennessäni kirkkoon puhumaan kolme vuotta sitten? Miksi syyllistetään niitä, jotka eivät parane? 1000 X miksi!

Ei minulla ole kaikenkattavia vastauksia, mutta tahdon oppia ja tahdon löytää vastauksia ja tahdon julistaa terveyttä Jeesuksen ninessä ja Hänen käskynsä mukaan (esim. Mark.16:15-20). Raamattu on standardi, ei kokemukseni. Haluan nostaa kokemuksiani Raamatun tasolle, en pudottaa Jumalan Sanaa kokemusteni tasolle. Ja tämä onkin seikkailua, kasvattavaa ja haastavaa elämää.

Miksi kysymyksiä on syytä esittää. Niihin haetaan vastauksia. Ohessa ranskalaisin viivoin jotain:
– yleinen epäuskon ilmapiiri
– saatanan ovelat valheet mielen alueella ja suoranaiset hyökkäykset
– väärä opetus seurakunnissa
– virheellinen Jumala- kuva (vihainen Jumala!)
– väärä käsitys kurista ja kasvatuksesta
– Raamatullisen tiedon puute
– epäselvä opetus sovituksen koko paketista
– ihmisten kirjavat ja epäselvät tulkinnat: esim. Paavalin pistin, Job
– ihmisen arvoa vähättelevä ajatusmalli
– kristityn identiteetin, aseman ja auktoriteetin aliarvioiminen
– yleinen mielipide
– kielteiset kokemukset
– elämäntapa, epäterveet tottumukset
– epäluulo, ennakkoluulo
– kaikista edellämainituista seuraava epäusko

Varmasti on muitakin tekijöitä. Jatka itse listaa omista kokemuksistasi käsin, niin yllätyt. On ihme, että joku vielä paranee! Ja hei, sehän on ihme, Jumalan rakkauden ihme!

Älä silti syyllisty, äläkä syyllistä, kun ihmettä ei tapahdu, ei sitten millään. Mutta älä anna myöskään periksi. Minäkään en anna. Ja pitkin elämää on ihmeitäkin tapahtunut elämässäni: kuivat silmät, reflux, selkäkipu, allergia…ai niin, jopa jalat ensi maratonilla…parantuneet! Ja kyllä lääkäritkin ja hyvät lääkkeet ovat kiitoksen aihe.
Ja se terve liikunta, elämäntapa, ruokavalio, asenne, mieli, ihmissuhdeverkosto, Jumala- suhde…tämäkin terveen elämäntavan lista on pitkä.

Olet rakastettu ja arvokas Jumalan silmissä kaiken kivunkin keskellä!

Mainokset

Kirjoittaja: H H Hilvo

pastor, who loves to preach and teach and pray, because God is so good

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s