Miten tästä osaa puhua? Miten tästä voi vaietakaan?  Pia Rendic osaa, sillä hän on ollut lähellä ihmiskaupan uhreja työnsä kautta, ollut näiden vangittujen ja vaiennettujen auttamiseen omistautunut pioneerityöntekijä jo vuosia. Istun kuuntelemassa hänen puhettaan, katson videoita, joissa yksi seksityöläisyydestä pelastettu puhuu. Kertomukset eivät nosta mieltä, vaan ahdistavat ja itkettävät. Samalla on kiitollinen mieli, että on ihmisiä, jotka ovat lähteneet liikkeelle. Puhumaan niiden puolesta, jotka eivät itse pysty itseään puolustamaan.

Maailmassa on tällä hetkellä arvioitu olevan ihmiskaupan uhreja yli 27 milj. Heistä suurin osa on seksiperäiseen ihmiskauppaan pakotettuja. Euroopasta on viime vuosina tullut kansainvälisen ihmiskaupan suurin kohdealue. Yli 60 prosenttia Euroopassa työskentelevistä seksiorjista tulee EU:n omista jäsenvaltioista, lähinnä Bulgariasta ja Romaniasta.

Pornografian myyntiin sisältyy myös virtuaalista ihmiskauppaa. Käytännössä tällä on erilaisia ilmenemismuotoja. Amerikkalainen pornoteollisuuden guru on sanonut, että pornofilmeissä on nähtävissä suuntaus, jossa mikään ei enää riitä. Tämä tarkoittaa myös lisää uhreja filmien valmistuksessa. Kuvauksiin pakotetut naiset eivät välttämättä selviä.

Yksi rahanlähde on internetin kautta myytävä live akti. Usein länsimaiset ostavat Aasiassa tehtyjä kuvauksia, joissa käytetään paikallisia ihmisiä, myös lapsia. Jokin aika sitten tehtiin testi, jossa animoitiin 7-vuotiaan tytön hyväksikäyttö. Pia Rendic sanoi puheessaan, että kuvaus oli tehty hyvin aidoksi. Sitä myytiin netissä ja palvelin meni minuutissa tukkoon.

Pari vuotta sitten näin ihmiskauppaa maailmanlaajuisesti kuvaavan dokumentin Nefarious – A Merchant of Souls. Ulkomuistista muistan siinä välähdyksen, jossa kerrottiin ihmiskauppaa harjoittavien tahojen sanoneen, että esimerkiksi Ruotsissa on vaikeampi myydä naisia, koska seksin osto on kriminalisoitu. Kriminalisointiin on havahduttu myös muualla. Suomessa on nyt mahdollisuus vaikuttaa kansalaisaloitteen kautta.

Pia Rendic sanoo uskovansa, että kirkko on kutsuttu auttamaan. ”Kukaan ei usko Jumalaan, joka kulkee kärsivän ohitse.” Hänen mukaansa kysymyksenasettelu: missä on Jumala, on väärä. Itsekin tätä kysyneenä hän sanoo, että meidän tulisi kysyä, missä ovat Jumalan ihmiset. Niin kauan kuin yhdenkin ihmisen silmiin syttyy takaisin toivoa ja luottamusta, kannattaa työtä tehdä. Ja taas yhden ja yhden. Kaikki eivät voi mennä pahimpiin kohdemaihin auttamaan, mutta jokainen voi tehdä jotain.