Nyt kun luonnossa on valoa ja lämpöä vähän, on aikaa lukemiselle enemmän. Jokaisella ihmisellä on omat lempiaiheensa jonka perusteella useimmiten tulee valinneeksi luettavansa. Ihminen haluaa vastauksia. Olen jo vähän pidemmän aikaa askarrellut todellakin, tuon ”kivun kautta” asian parissa, josta edellisessä blogissani mainitsen. Kysyn, onko ihmisen sisäisen ja myös hengellisen kasvun parhaaksi tuntea ja kokea kipua, sisäistä tai ulkoista tai molempia. Ilman toista ei kai ole toistakaan?

Kääntyykö kipu itseään vastaan tavalla tai toisella vai tapahtuuko niin että Jumala kääntää pahankin hyväksi, parasta palvelemaan? Suuri kysymys, monenlainen vastaus.

Koska huomenna palautan lainassa olevat kirjat ja saan taas uudet tilalle, nyt on sen verran kiire saada sanottua jotain kirjasta jonka juuri olen lukenut. Kirjan nimi on ”Avoimella sydämellä”, sen on kirjoittanut Kari Honkanen. Hän on tehnyt, niin kuin hurskaasti sanotaan, ”pitkän päivän Herran elopellolla”, tämä lienee sitä Kaanaan kieltä.? Mutta joka tapauksessa hän on helluntaisaarnaaja (älä lopeta tähän) lähetystyöntekijä ja rehellinen monitaitoinen ja lahjakas mies. Tämä on ensimmäinen kirja jonka hänen teoksistaan luen ja luultavasti se että näin on, on suuri virhe.

Avoimella Sydämellä hän kertoo elämästään ja yllätyksestä joka häntä kesken runsaiden ja antoisien työpäivien kohtaa. Hän alkaa oirehtia monin hankalin tavoin, mutta onneksi hänellä on hyvä ystävä, alan erikoislääkäri, jonka luokse hän menee ja saa vahvistuksen asialleen. Hän on sairastunut Parkinsonin tautiin, voisi sanoa parhaassa iässään.

Sen verran, tai aika hyvinkin, tunnen menneiltä muinaisilta vuosilta helluntaiherätystä sisältäkin päin, että voin hyvin ymmärtää mitä kaikkea hän joutui läpikäymään lopulta kun pystyi julkistamaan tilansa ja sairautensa nimen. Hyvin kauniisti ja lempeästi hän kuitenkin asiasta kertoo, ei syytä ei soimaa, vaikka monenlaisia joutuukin kuulemaan ja kohtaamaan sairautensa aiheuttajasta jne. Kypsää tekstiä kypsyyteen kasvaneelta mieheltä. Tunsin valtavaa myötätuntoa ja nytkin itkettää hänen kohtalonsa, saman kohtelun ihmisten taholta itsekin kohdanneena. Ei valita, vaan kasvaa ja tahtoo ymmärtää.

Hyvä kirja kenen tahansa lukea. Kenen tahansa jota mikä tahansa sisäinen tai ulkonainen kipu kalvaa eikä tahdo millään jättää. Lohdullinen kirja. Tässä hän myös mainitsee toisen kirjan, jonka myös olen itsekin lukenut, Tapio Puolimatkan ”Kärsimyksen tarkoitus”. Kari Honkanen sanoo tästä kirjasta ja sen kirjoittajasta: ”Puolimatka ei langennut teoksessaan Puolittaiseen kärsimyksen tarkoituksen käsittelyyn, vaan kulki  Kokomatkan kirjoittamassaan kirjassa. Lainaan hiukan: ” Kärsimys on yksi elämän ratkaisemattomista salaisuuksista, jonka edessä ihminen joutuu myöntämään ymmärryksensä rajallisuuden…”! Tämä yksipuolisesti ja lyhyesti nyt tässä.

Mielessäni olikin kirjoittaa blogi aiheesta ”Via dolorosa –  tie tietoon ja ymmärrykseen?” Mutta se ei ollut tarpeeksi kypsä vielä, ei ehkä tule olemaankaan, monet ovat niin paljon parempia aiheesta kirjoittajia, joskin muilla nimillä.

Kari Honkanenkin mainitsee kirjassaan toisenkin todellisen suurteoksen, jota minä en tosin ole lukenut – vielä? Valtter Luodon viiden vuoden urakan, kirjan nimeltä ”Job, kärsivä hurskas”. Siitäkin pieni lainaus.”Mitä pienempi on meidän Jumalamme, sitä enemmän meillä on hänelle kysymyksiä ja vaadimme häneltä vastauksia. Mitä suurempana kohtaamme Jumalamme, sitä enemmän haluamme olla hiljaa hänen suuruutensa edessä, koska luotamme että kaikki asiat ovat hänen hoidossaan”.

Niin,  kasvua on koko elämä. Mutta autuasta on saada ”kulkea” enemmän kasvaneiden rinnalla, olipa se sitten hyvä kirja, hyvin kirjoitettu ja ”kypsää kauraa” tai ystävät joille Jumala on sallinut suuressa rakkaudessaan kivun, joka valmistaa sen kantajassa helmeä.

”Avoimella sydämellä” on yksi suositeltavimpia kirjoja joita olen lukenut. Onneksi kirjan lopussa on osoite johon lähettää palautetta. Mielestäni Kari Honkasen teksti kirkastaa rakasta mestariamme Kristusta Jeesusta, tuo lohtua lohduttomuuteen ja tyyneyttä taakan kantamiseen. Lisää, usko tai älä, entistä suurempaa rakkautta Pyhää Jumalaa kohtaan, koska sanoista joita kirjoittaja kirjoittaa, tulee läpi Jumalan hyvyys ja se kaikkein käsittämättömin asia että Jumala voi niin luottaa pieneen ihmiseen että antaa hänen kannettavakseen ”pistimen”. Mikä se sitten itse kullakin on.

Eräänä aamuna oli lumi sulanut ja aurinko paistoi, katselin ulos ikkunasta. Lumen sulamisvedestä oli muodostunut, punakanukkapensaan alle,  pieni lampi. Siinä kylpi talitiainen. Kylpi kylpemistään ja nautti, nousi ylös ja meni uudelleen kylpemään. En riemullisempaa näkyä ollut aikoihin nähnyt. Lopulta se nousi ravisti sulkansa joi pienen tipan samaa vettä ja lensi pois.

Minä olin onnellinen koko päivän ja vieläkin hymy nousee kasvoilleni kun sitä ajattelen!

Jumala On Rakkaus!