Viimeiset kaksi viikkoa kaikki vapaa-aika on kulunut seurakunnan riennoissa. Muutama hiihtolenkki välissä on antanut aikaa pohtia elämää, rukoilla asioiden puolesta, sekä viettää aikaa yksin Jumalan kasvojen edessä. Pitkä flunssajakso veti mielen ja kehon ikäänkuin tyhjäkäynnille ja elämän rytmin takaisin saaminen on ollut hienoinen haaste. Pysähtyminen on myös antanut aikaa miettiä tätä nykymenoa kirkon ja Jeesuksen ympärillä.

Illan suussa kävimme vaimoni kanssa viemässä Naistenpäivä mainoksia kauppojen ilmoitustauluille. Sieltä kotiin ajellessa pohdin tätä Kirkon ympärillä vellovaa hedelmätöntä keskustelua. Vuodesta toiseen nousee uusia ja uusia teemoja joiden pohjalta kirkkoa haukutaan ja yllytetään ihmisiä eroamaan. Surkuhupaisaa on että eroajina on niin liberaaleja ja maallistuneita kuin myös arvokonservatiiveja kristittyjä.

Jatkuva kirkon mollaaminen tuntuu pahalta kun itse yrittää omalta osaltaa rakentaa omaa seurakuntaansa ja kutsua ihmisiä mukaan. On masentavaa kuulla mielipiteitä kirkon harhaoppisuudesta. Sehän tarkoittaa sitä, että kutsuessani ihmisiä kirkkoon, olen viemässä heitä kadotukseen. Kun opetan majatalo-illoissamme Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä olenkin käytännössä Saatanan asialla. Ihmiset eivät tunnu ajattelevan pätkääkään mitä he todellisuudessa sanovat avatessaan sanaisen arkkunsa.

Maaliskuun alussa tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan ja pelkään pahaa, että se päivä laukaisee jälleen kirkosta eroajien aallon. Pieni vapaa-ajattelijoiden joukko, jonka pääasiallinen tehtävä on kampittaa luterilaista kirkkoa, hieroo käsiään yhteen ja ilmeisen samaa tekevät kirkon aitojen ulkopuolella majailevat arvokonservatiiset kristityt. Nekin, jotka vielä kuuluvat kirkkoon.

Arvatkaapa miltä tämä kaikki irvistely näyttää tavallisen kaduntallaajan silmissä, niiden joita itse yritän tavoittaa sanan kuuloon?   Välitön reaktio on: -Tuohon joukkoon en ainakaan halua kuulua, koska Jeesuksen seuraajat ovat vihaisia, arki elämälle vieraita ja outoja ihmisiä jotka puhuvat rakkaudesta mutta eivät itse näytä rakastavan ketään. He riitelevät keskenään ja keskittyvät tonkimaan vain sitä mikä erottaa ihmisiä toisistaan.

Kerran opetuslapset ehdottivat, että Jeesus antaisi tulikivien sataa taivaasta uppiniskaisen kaupungin ylle, mutta se ei oikein passanut Jeesuksen toimintamalleihin ja miehet saivat kuulla kunniansa. Jeesus ei epäröinyt pyytää tullimiestä opetuslapsekseen ja aterioida Sakkeuksen, sen toisen tullimiehen luona. Hän ei epäröinyt puolustaa langennutta naista ja muutenkin hän viihtyi enemmän uskonnollisen eliitin ja oikeaoppisten hyljeksimien seurassa. Jeesus rakasti näitä ihmisiä ja hän kutsui heitä parannukseen tekemällä rakkauden tekoja. Hän antoi mallin miten ihmisiä tuodaan Jumalan luo ja näille ihmislle hän julisti syntien anteeksi antamusta. Minusta tämä Jeesuksen näyttämä malli on täysin hukassa tässä maassa. Katse on kääntynyt Jeesuksesta pois.

Olenko jotenkin välinpitämätön sitten sen suhteen mitä kirkossa tapahtuu? En, mutta olen jättänyt nämä asiat Jumalan ja niiden ihmisten hoidettavaksi, joille kuuluu päätöksen teko. Itse keskityn yhä elämään oman kutsuni mukaan. Ei ole mitään järkeä hylätä seurakuntaa ja kirkkoa koirille ja haukkua sitten itse barrikadeilla, joita ei todellisuudessa ole olemassakaan. Meillä on tehtävä pitää evankeliumia esillä ja rakentaa Kristuksen seurakuntaa eikä huitoa ilmaa kavereiden Facebook sivuilla.

Meidät on kutsuttu julistamaan ylösnousutta Kristusta eikä kiroamaan ihmisiä. Meidät on lähetetty tekemään rakkauden tekoja eikä viljelemään ohdakkeita. Meidän pitää sytyttää kynttilä sen sijaan että tutkisimme pimeyttä. Herra on kanssamme eikä meitä vastaan!