Muistattekos sen ajan, kun mäyräkoirat olivat uusia? En nyt tarkoita pirteänärhäköitä olioita, joilla on masun alla muutama jalantynkäkin. Tarkoitan niitä jalattomia mäyriksiä, joissa myytiin kolmannen veroluokan olutta. Minulla on vahvoja muistikuvia kauppareissuista noilta ajoilta. Keski-ikäiset pariskunnat olivat lauantaiostoksilla automarketissa. Vaimo työnsi ostoskärryä ja kasasi siihen viikonlopun ruokia. Mies kulki vieressä ja kantoi mäyräkoiraa. Kantoi hellästi. Ei sitä voi kärryyn laittaa, ei.

Kävellessäni tänään kaupasta kotiin (ilman mäyräkoiraa, yhtä juhlasekoitusta tosin matkalla rapsutin), mieleeni tuli Bruce Springsteen. Ajattelin, että josko säveltäisin hänelle muutaman piisin joutessani. Päässä alkoi heti soida brucemainen melodiakulku. Mietin, että Bruce varmaan voisi tehdä lempeän laulun miehestä, joka kantaa mäyräkoiraansa vaimon lykkäämän kärryn vieressä. Minä jos semmoiset värssyt kirjoittaisin, niin joku keski-ikäinen kaveri voisi ottaa nokkiinsa, kun huumorintajuni on sen verran varsinaissuomalaisen piikkinen. Mutta jos minä säveltäisin ja Bruce takoisi sanat. Voisi tulla hyvä.

Sitäkin mietin, että mitähän sekin ylpeä mäyräkoiranomistaja mahtoi liemensä kanssa tehdä, joka Ravattulan Cittarissa asteli kantamuksineen. Ehkä antoi pari purkkia vaimolle. Mutta siinä jäi vielä erinäinen purnukka äijälle itselleenkin. Ehkä hän kylmensi purkit ja lämmitti saunan, istui lauteilla ja mietti elämää. Suhautti toisen purkin auki, kaatoi siitä pienen lirauksen kiukaalle ja haisteli kärventyvän maltaan tuoksua. Ehkä hän haaveili siitä, että olisi nuoruudessaan opetellut soittamaan saksofonia kuin Clarence Clemons. Seurakuntakomppia kiraralla osaa kuka tahansa, mutta saksofoni! Saksofonisteja, joilla on soittimensa muotoinen huumorintaju, tarvitaan aina.

Mutta saattaa olla, että en sävellä Brucelle yhtään piisiä. Voi olla, että hän ei koskaan laula mäyräkoirista. Sanoituskurssilla kysyttiin, mikä on aihe, mistä et ikinä tekisi laulua. Vastaus oli minulle helppo. Autot! Ja silti yksi minun viime vuosien lempparibiiseistäni on Transit-mies. Ehkä Brucella ja Mäki-Lohiluomalla on samansuuntainen hellä maailmankatsomus.

Ai mistäkö ne mäyräkoirat tulivat mieleeni? Lidlissä pariskunta pelasi peliä, jota vasta neljännesvuosisata sitten olisi kutsuttu yksikätiseksi rosvoksi. Nykyään ne ovat jotain elektronisia vempeleitä, jotka varmaan etälukevat pankkikortinkin tyhjäksi. Olivat laskeneet pelin viereen ikkunalaudalle laatikollisen Lidlin halvinta punapurkkista olutta. Just sitä lähes juomakelvotonta. Itse asiassa olen varma, että juuri mies laatikon ikkunalaudalle laski. Tuli mieleen, että kun pariskunta kohta on rahansa hävinnyt, niin astelevat siitä peräkanaa ulos, mies ja vaimo. Ja olutlaatikko unohtuu peliautomaatin viereen.

Mutta hukkaisiko mies ikinä mäyräkoiraansa!

Viime viikolla Sana-lehdessä oli juttu Springsteenistä. Bruce on kirjoittanut omaelämäkerran. Englanniksi, mokoma, kuka semmoista ymmärtää! Mutta juttu kuitenkin oli, Sana-lehdessä. Kuulemma Bruce on paitsi tehnyt biisejä ja muutenkin vähän parantanut maailmaa, myös seilannut masennuksen puuduttavassa myrskyssä. Käsitellyt menneisyytensä demonit. Päässyt sopuun isänsä kanssa. Jumalankin kanssa on päässyt jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.

Pääsin kauppareissulta kotiin asti. Tuli aivan pakottava tarve kirjoittaa jotain, kun elämä kuitenkin on mystistä. Kauppareissulla varsinaissuomalaisen kirkonkylän laitamilla. Vaikka pyykit odottivat viikkaajaa, ja jokin päivän palkkatyökirjoituksistakin oli kesken. Tämän kirjoitin. Kun tuumii Brucen taustaa, hän olisi voinut kirjoittaa katkeria ja vihaisempia lauluja. Mutta ei. Realistisia saattavat olla, kriittisiäkin, mutta lämpimiä.