Pojilla oli hätä kädessä. He olivat hylkiöitä, spitaalisia. Piti pitää meteliä itsestään, että puhtaat ihmiset äkkäävät olla tulematta liian lähelle. Kaverit hankkivat sapuskansa, mistä sattuivat löytämään ja eipä ollut heillä kummoistakaan paikkaa, mihin päänsä kallistaisi.

Yhtenä päivänä muuan julkkis kulki spitaalisporukan läheltä. Sen verran spitaaliset olivat kartalla maailman tapahtumista, että näkivät mahdollisuutensa. Tuo on se mies, joka opettaa uudella tavalla ja hallitsee ihmeparantamisen taidon.

– Jeesus, mestari, armahda meitä! huusi koko sakki.
Jeesus ei monta sanaa heille vastannut.
– Menkää näyttämään itsenne papeille.

Just joo, täysin tolkuton edotus. Tässä me ollaan, yltä päältä saastuneita. Ja pitäisi lähteä pappien silmien eteen. Papeille voivat näyttäytyä vain puhtaat. Mutta tässä me yhä täysin saastuneita. Spitaaaliset pulisivat keskenään aikansa, äänenpainot olivat pettyneitä ja äkäisiä. Mokoma lööppijulkkis, ihmettä ei tapahtunut. Jos tästä nyt pappilaan lähdetään, niskaan tulee tulta, tulikiveä ja pari tonnia tiiliskiviä taivaasta. Ja mikä pahinta, naurua ja pilkkaa. Ei, on täysin järjenvastaista lähteä pappien eteen tämän näköisinä.

Sitten yksi muisti seikan, jonka oli kakarana oppinut:
– Entäs jos sittenkin mentäisiin. Pitihän Joosuankin astua jokeen, ennen kuin kuiva tie joen yli aukesi.

Jengi oli kaukana yksimielisestä, kun askelet suuntautuivat kohti pappilaa. Mutta kappas hei, ihme tapahtui, matkalle he puhdistautuivat. Papit ehtivät kiireidensä keskeltä vilkaista ryysyläislaumaa. Kyllä, melkoisen haiseva porukka, mutta spitaalista ei tietoakaan.

Miehet olivat aivan uudesti syntyneitä. Pari lähti kotiinsa, neljän jengi lähti bilettämään. Pari lähti etsimään duunia…

Seuraavana aamuna yksi kymmenestä etsi Jeesuksen ja kiitti tätä täydestä sydämestä, polvet syvällä tienposken pölyssä.

– Eivätkö muut puhdistuneet, missä muut yhdeksän ovat? kysyi Jeesus.
– En minä muista tiedä. Sen vain tiedän, että minä, joka olin spitaalinen, olen nyt puhdas.

Tämä yksi oli se, joka oli spitaalisporukassakin ollut syrjäytynyt. Hän oli samarialainen, vääräuskoinen, väärämurteinen.

– Nouse ja mene, uskosi on parantanut sinut, sanoi Jeesus samarialaiselle.

Tarina ei kerro, miten muille kävi. Rivein välistä voi lukea, että muut yhdeksän eivät kuitenkaan olleet parantuneet. Kuin korkeintaan pinnalta. Kymmenennen usko paransi. Sen samarialaisen.

Luuk. 17: 11–19